Koivukylän Vihreät
Koivukylän vihreät ry perustettiin keväällä 2003. Paikallisyhdistyksen tarkoituksena on toimia Koivukylän, Rekolan, Päiväkummun, Asolan ja Havukosken alueella asuvien ja toimivien vihreiden yhdyssiteenä.
Koivukylän palvelualue on voimakkaasti kasvava ja väestöltään monipuolinen. Alueen erityispiirteet ja -tarpeet tulee ottaa päätöksenteossa paremmin huomioon. Haluamme herättää keskustelua alueen kehittämisestä ja asioiden tärkeysjärjestyksestä. Koivukylän vihreät ovat osallistuneet aktiivisesti alueella järjestettyihin tilaisuuksiin kuten Koivukyläpäivään, Vallattomaan yöhön, Keskiaikajuhlaan ja keskusteluun koululaisten iltapäivätoiminnasta. Lisäksi on järjestetty runsaasti omia kokouksia, joissa on pohdittu erilaisia teemoja. Alustuksia on pidetty mm. puron maisemoinnista, kunnallisvaaleista ja alueen palveluista. Koivukylän Vihreät ry tulee jatkossakin näkymään aktiivisesti alueen tapahtumissa sekä omissa esitelmä- ja keskustelutilaisuuksissa.
Koivukylän Vihreiden hallitus 2010:
Mikko Huovila, puheenjohtaja
Erja Hakkarainen
Jari Jyrkänkoski
Pekka Kantola
Hanna Kotta
Jenni Vihunen
Hallituksen varajäsen:
Sini Alén
Toimintaa:
Koivukylän Vihreät mukana perinteisessä Koivukylän Vallaton yö -tapahtumassa 3.9.2010 klo 17.30-21.00. Paikalla muun muassa kansanedustajaehdokas Erja Hakkarainen ja kaupunginvaltuutettu, Koivukylän aluetoimikunnan puheenjohtaja Sini Alén.

