Vihreä valtuustoryhmä jätti uuden valtuuston ensimmäisessä kokouksessa maanantaina 16.6. valtuustoaloitteen, joka vaatii Lentoradan vertailuvaihtoehtoja tutkittavaksi.
Lentorata-hankkeen esiselvitysvaiheessa Lentorata Oy:lle on esitetty muistutuksia siitä, ettei radan vertailuvaihtoehtoja ole tutkittu riittävän kattavasti. Sekä Väylävirasto että ELY-keskus¹ ovat edellyttäneet vaihtoehtojen huolellista selvittämistä. Tästä huolimatta Lentorata Oy ei ole suunnitellut tarkempia lisäselvityksiä vertailuvaihtoehdoista.
Lentorata-hankkeessa on tunnistettu seuraavia ratatunnelin vertailuvaihtoehtoja:
- Vaihtoehto 0+: Lentorataa ei toteuteta. Pääradalle toteutetaan Pasila–Riihimäki-rataosan liikenteellisen välityskyvyn parantaminen. Lisäksi Digirata² lisää kapasiteettia ja minimoi häiriöherkkyyttä koko Suomen rataverkolla.
- Vaihtoehto VE P: Pääradan laajentaminen yhdellä lisäraiteella (5. raide) Käpylästä Keravalle. Tätä vaihtoehtoa ei kuitenkaan ole sisällytetty Lentoradan ympäristövaikutusten arviointiselvitykseen (YVA)³.
- Lisää infraa pääradalle: Useampia ohituspaikkoja pääradalle, laituripituuksien kasvattaminen asemilla sekä mahdollinen yhteys tulevaan Itärataan Keravalta (ELY-keskus on esittänyt toivomuksen tämän vaihtoehdon tarkemmasta selvittämisestä).
Lentoradan yleissuunnitelmaa valmistellaan ja tarkennetaan parhaillaan. Samalla olisi tarpeen tutkia vertailuvaihtoehtoja, jotta päätöksenteon pohjaksi saadaan kattavat ja ajantasaiset tiedot eri vaihtoehdoista.
– Tarve lisäselvityksille on erityisen perusteltu, koska hankearviointiraporttien⁴ mukaan hankkeen yhteiskuntataloudellinen hyöty-kustannussuhde on erittäin heikko, vain 0,19. Lisäksi Digirata-hankkeen toteutus parantaa pääradan kapasiteettia ja häiriönsietokykyä pitkälle tulevaisuuteen, toteaa kaupunginvaltuutettu Vaula Norrena, joka on seurannut hanketta jo kuuden vuoden ajan.
Kaukojunaliikenteen kysynnän ei arvioida merkittävästi kasvavan, ja selvitysten mukaan lentoratamatkasta ei voida periä merkittävästi korkeampia lisähintalippuja⁵,⁶,⁷.
– Lentorata Oy:n yhtenä omistajana Vantaan kaupungin intresseissä on saada perusteelliset raportit mahdollisen rakentamispäätöksen tueksi. Omistajana Vantaalla on mahdollisuus vaikuttaa yhtiöön, toteaa valtuustoryhmän 2. varapuheenjohtaja Eva Tawasoli.
Vihreä valtuustoryhmä esitti valtuustoaloitteessa, että Vantaan kaupunki vaatii Lentorata Oy:tä täydentämään yleissuunnitelmaa kattavalla vertailuvaihtoehtojen selvityksellä. Valtuustoaloitteen allekirjoitti vihreän valtuustoryhmän lisäksi 22 muuta valtuutettua.
Lisätietoja:
Vaula Norrena, 041-510 5636, vaula.norrena@vantaanvihreat.fi
Eva Tawasoli, 040-578 2294, eva.tawasoli@vantaanvihreat.fi
Lähteet:
¹ ELY-keskus: Perusteltu päätelmä 23.2.2024. Suomi-rata_Oy_Lentorata_perusteltu_päätelmä_23022024.pdf
² Digirata-hanke: Tietoa Digiradasta. https://digirata.fi/tietoa-digiradasta/
³ Ympäristövaikutusten arviointiselostus (YVA), 2024. https://lentorata.fi/wp-content/uploads/2024/03/Lentorata_YVA-selostus_web.pdf
⁴ Lentorata Oy: Hankearviointi 2023. https://lentorata.fi/wp-content/uploads/2023/11/Lentoradan-hankearviointi-1.pdf
⁵ Traficom: Valtakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnitelma – Toimeenpanosuunnitelma 2024. https://www.traficom.fi/sites/default/files/media/publication/VLE%202024_0.pdf
⁶ Lentorata Oy: Lentorata eri markkinaskenaarioissa 2025. https://lentorata.fi/wp-content/uploads/2025/01/Lentorata-eri-markkinaskenaarioissa.pdf
⁷ Lentorata Oy: Julkaisut. https://lentorata.fi/julkaisut/
Aloite kokonaisuudessaan:
Lentoradan vertailuvaihtoehdot tutkittava
Lentorata-hankkeen esiselvitysvaiheessa Lentorata Oy:lle on esitetty muistutuksia siitä, ettei radan vertailuvaihtoehtoja ole tutkittu riittävän kattavasti. Sekä Väylävirasto (jo Suomi-rata-vaiheessa 2019) että ELY-keskus¹ ovat edellyttäneet vaihtoehtojen huolellista selvittämistä. Tästä huolimatta Lentorata Oy ei ole suunnitellut tarkempia lisäselvityksiä vertailuvaihtoehdoista.
Lentorata-hankkeen aiemmassa hankedokumentaatiossa sekä viranomaisten esittämissä arvioissa on tunnistettu seuraavia vertailuvaihtoehtoja:
- Vaihtoehto 0+: Lentorataa ei toteuteta. Pääradalle toteutetaan Pasila–Riihimäki-rataosan liikenteellisen välityskyvyn parantaminen. Lisäksi Digirata² lisää kapasiteettia ja minimoi häiriöherkkyyttä koko Suomen rataverkolla.
- Vaihtoehto VE P: Pääradan laajentaminen yhdellä lisäraiteella (5. raide) Käpylästä Keravalle. Tätä vaihtoehtoa ei kuitenkaan ole sisällytetty Lentoradan ympäristövaikutusten arviointiselvitykseen (YVA)³.
- Lisää infraa pääradalle: Useampia ohituspaikkoja pääradalle, laituripituuksien kasvattaminen asemilla sekä mahdollinen yhteys tulevaan Itärataan Keravalta (ELY-keskus on esittänyt toivomuksen tämän vaihtoehdon tarkemmasta selvittämisestä).
Lentoradan yleissuunnitelmaa valmistellaan ja tarkennetaan parhaillaan. Samalla olisi tarpeen tutkia vertailuvaihtoehtoja, jotta päätöksenteon pohjaksi saadaan kattavat ja ajantasaiset tiedot eri vaihtoehdoista. Tarve lisäselvityksille on erityisen perusteltu, koska hankearviointiraporttien⁴ mukaan hankkeen yhteiskuntataloudellinen hyöty-kustannussuhde on erittäin heikko, vain 0,19. Lisäksi Digirata-hankkeen toteutus parantaa pääradan kapasiteettia ja häiriönsietokykyä pitkälle tulevaisuuteen, mikä vähentää Lentoradan rakentamisen kiireellisyyttä.
Kaukojunaliikenteen kysynnän ei arvioida merkittävästi kasvavan, ja selvitysten mukaan lentoratamatkasta ei voida periä merkittävästi korkeampia lisähintalippuja⁵,⁶,⁷.
Lentorata Oy:n yhtenä omistajana Vantaan intressi on saada perusteelliset raportit mahdollisen rakentamispäätöksen tueksi. Omistajana Vantaalla on mahdollisuus vaikuttaa yhtiöön.
Esitämme, että Vantaan kaupunki vaatii Lentorata Oy:tä täydentämään yleissuunnitelmaa kattavalla vertailuvaihtoehtojen selvityksellä.
Tämän pohjalta voidaan myöhemmin arvioida hankkeen todellista tarvetta, yhteiskuntataloudellista perusteltavuutta, ympäristövaikutuksia sekä liikenne- ja matkustajakysyntää.