mennessä Timo Juurikkalan blogi | 16.5.2013 | Blogit
Hallituksen sote-uudistusta on tahkottu kohta kahden vuoden ajan. Erilaiset työryhmät ovat istuneet ahkerasti ja hallitus on tehnyt linjauksia, mutta sen valmiimpaa ei ole tullut. Lopulta pääministeri Jyrki Katainenkin tuskastui asiaan ja nimesi Petteri Orpon (kok) johtaman ”koordinaatiotyöryhmän” lyömään asiat nippuun. Ryhmä teki työtä käskettyä ja sai aikaan esityksen.
Tuoreista linjauksista on vaikea varmaksi päätellä, onko maamme sosiaali- ja terveydenhuolto kokonaisuutena menossa parempaan suuntaan. Asiantuntijat ovat olleet kriittisiä – paljon jää kuntien päätösten ja yhteistyöhalun varaan.
Joka tapauksessa on hyvä, että on otettu askel. Selvää kuitenkin on, että Orpon ryhmän esitykset ovat kaukana täydellisestä. Ratkaisuista puuttuu osin uskallusta ja osin kuntauudistuksen on annettu vaikuttaa siihen liikaa.
Suomalaisen terveydenhuollon haasteet kiteytyvät terveyserojen kasvamiseen ja väestön ikääntymiseen. Terveyserojen revähtäminen johtuu julkisen terveydenhuollon, lähinnä terveyskeskusten, huonosta toiminnasta. Työterveyshuollon ja yksityisten lääkäriasemien piirissä olevat saavat paljon parempaa palvelua kuin työttömät, köyhät, lapset ja vanhukset.
Asiantuntijat ja kansainväliset esimerkit tarjoavat tähän hyviä ratkaisuja: erikoissairanhoidon, perusterveydenhuollon ja sosiaalihuollon väliset raja-aidat pitää kaataa. Kaikkien sote-palveluiden pitää olla saman järjestäjän vastuulla, jotta potilaita ei kannata pompotella toisen maksajan vastuulle. Ja rahoituksen pitää tulla yhdestä kanavasta, samasta syystä. Tällainen integroitu sote-palvelujärjestelmä tarvitsee riittävän suuren väestöpohjan; 200 000 asukasta on minimi. Tähän ei tarvitse tehdä poikkeuksia ainakaan kielellisillä perusteilla: ruotsia puhuvalle potilaalle on yksi ja sama, millä kielellä järjestäjä puhuu, kunhan hän saa palvelunsa ruotsiksi!
Suomessa sopiva sote-järjestäjien määrä on maksimissaan noin 20. Jatkotyössä on tärkeää, ettei synnytetä liian pieniä sote-alueita.
Orpon ryhmän ratkaisu on suurten kaupunkiseutujen osalta askel hyvään suuntaan: kaikki sote-palvelut on integroitu ja yhden järjestäjän vastuulle. On esitetty, että tämä tarkoittaa nykyistä parempaa järjestelmää noin 70 prosentille väestöstä. Tosin Helsingin metropolialueen ratkaisu on vielä hämärän peitossa; se vaikuttaa ratkaisevasti tuohon prosenttilukuun.
Sen sijaan kaupunkiseutujen ulkopuolisten alueiden ratkaisu on sekava sekä hallinnollisesti, rahoituksellisesti että palveluiden tulevaisuuden kannalta. On olemassa vaara, että perusterveydenhuolto ei näillä alueilla kohene, erikoissairaanhoito pirstaloituu ja kustannukset kasvavat.
Toivo on asetettava ervoihin eli erityisvastuualueisiin, joilla pitää antaa riittävät valtuudet estää kielteinen kilpavarustelu ja järjestelmän pirstoutuminen. Jatkotyössä on ratkaistava, millaisella (perustuslain mukaisella!) sääntelyllä ervojen toimivaltuudet saadaan riittävän vahvoiksi!
mennessä Timo Juurikkalan blogi | 16.5.2013 | Blogit
Hallituksen sote-uudistusta on tahkottu kohta kahden vuoden ajan. Erilaiset työryhmät ovat istuneet ahkerasti ja hallitus on tehnyt linjauksia, mutta sen valmiimpaa ei ole tullut. Lopulta pääministeri Jyrki Katainenkin tuskastui asiaan ja nimesi Petteri Orpon (kok) johtaman ”koordinaatiotyöryhmän” lyömään asiat nippuun. Ryhmä teki työtä käskettyä ja sai aikaan esityksen.
Tuoreista linjauksista on vaikea varmaksi päätellä, onko maamme sosiaali- ja terveydenhuolto kokonaisuutena menossa parempaan suuntaan. Asiantuntijat ovat olleet kriittisiä – paljon jää kuntien päätösten ja yhteistyöhalun varaan.
Joka tapauksessa on hyvä, että on otettu askel. Selvää kuitenkin on, että Orpon ryhmän esitykset ovat kaukana täydellisestä. Ratkaisuista puuttuu osin uskallusta ja osin kuntauudistuksen on annettu vaikuttaa siihen liikaa.
Suomalaisen terveydenhuollon haasteet kiteytyvät terveyserojen kasvamiseen ja väestön ikääntymiseen. Terveyserojen revähtäminen johtuu julkisen terveydenhuollon, lähinnä terveyskeskusten, huonosta toiminnasta. Työterveyshuollon ja yksityisten lääkäriasemien piirissä olevat saavat paljon parempaa palvelua kuin työttömät, köyhät, lapset ja vanhukset.
Asiantuntijat ja kansainväliset esimerkit tarjoavat tähän hyviä ratkaisuja: erikoissairanhoidon, perusterveydenhuollon ja sosiaalihuollon väliset raja-aidat pitää kaataa. Kaikkien sote-palveluiden pitää olla saman järjestäjän vastuulla, jotta potilaita ei kannata pompotella toisen maksajan vastuulle. Ja rahoituksen pitää tulla yhdestä kanavasta, samasta syystä. Tällainen integroitu sote-palvelujärjestelmä tarvitsee riittävän suuren väestöpohjan; 200 000 asukasta on minimi. Tähän ei tarvitse tehdä poikkeuksia ainakaan kielellisillä perusteilla: ruotsia puhuvalle potilaalle on yksi ja sama, millä kielellä järjestäjä puhuu, kunhan hän saa palvelunsa ruotsiksi!
Suomessa sopiva sote-järjestäjien määrä on maksimissaan noin 20. Jatkotyössä on tärkeää, ettei synnytetä liian pieniä sote-alueita.
Orpon ryhmän ratkaisu on suurten kaupunkiseutujen osalta askel hyvään suuntaan: kaikki sote-palvelut on integroitu ja yhden järjestäjän vastuulle. On esitetty, että tämä tarkoittaa nykyistä parempaa järjestelmää noin 70 prosentille väestöstä. Tosin Helsingin metropolialueen ratkaisu on vielä hämärän peitossa; se vaikuttaa ratkaisevasti tuohon prosenttilukuun.
Sen sijaan kaupunkiseutujen ulkopuolisten alueiden ratkaisu on sekava sekä hallinnollisesti, rahoituksellisesti että palveluiden tulevaisuuden kannalta. On olemassa vaara, että perusterveydenhuolto ei näillä alueilla kohene, erikoissairaanhoito pirstaloituu ja kustannukset kasvavat.
Toivo on asetettava ervoihin eli erityisvastuualueisiin, joilla pitää antaa riittävät valtuudet estää kielteinen kilpavarustelu ja järjestelmän pirstoutuminen. Jatkotyössä on ratkaistava, millaisella (perustuslain mukaisella!) sääntelyllä ervojen toimivaltuudet saadaan riittävän vahvoiksi!
mennessä Timo Juurikkalan blogi | 16.5.2013 | Blogit
Hallituksen sote-uudistusta on tahkottu kohta kahden vuoden ajan. Erilaiset työryhmät ovat istuneet ahkerasti ja hallitus on tehnyt linjauksia, mutta sen valmiimpaa ei ole tullut. Lopulta pääministeri Jyrki Katainenkin tuskastui asiaan ja nimesi Petteri Orpon (kok) johtaman ”koordinaatiotyöryhmän” lyömään asiat nippuun. Ryhmä teki työtä käskettyä ja sai aikaan esityksen.
Tuoreista linjauksista on vaikea varmaksi päätellä, onko maamme sosiaali- ja terveydenhuolto kokonaisuutena menossa parempaan suuntaan. Asiantuntijat ovat olleet kriittisiä – paljon jää kuntien päätösten ja yhteistyöhalun varaan.
Joka tapauksessa on hyvä, että on otettu askel. Selvää kuitenkin on, että Orpon ryhmän esitykset ovat kaukana täydellisestä. Ratkaisuista puuttuu osin uskallusta ja osin kuntauudistuksen on annettu vaikuttaa siihen liikaa.
Suomalaisen terveydenhuollon haasteet kiteytyvät terveyserojen kasvamiseen ja väestön ikääntymiseen. Terveyserojen revähtäminen johtuu julkisen terveydenhuollon, lähinnä terveyskeskusten, huonosta toiminnasta. Työterveyshuollon ja yksityisten lääkäriasemien piirissä olevat saavat paljon parempaa palvelua kuin työttömät, köyhät, lapset ja vanhukset.
Asiantuntijat ja kansainväliset esimerkit tarjoavat tähän hyviä ratkaisuja: erikoissairanhoidon, perusterveydenhuollon ja sosiaalihuollon väliset raja-aidat pitää kaataa. Kaikkien sote-palveluiden pitää olla saman järjestäjän vastuulla, jotta potilaita ei kannata pompotella toisen maksajan vastuulle. Ja rahoituksen pitää tulla yhdestä kanavasta, samasta syystä. Tällainen integroitu sote-palvelujärjestelmä tarvitsee riittävän suuren väestöpohjan; 200 000 asukasta on minimi. Tähän ei tarvitse tehdä poikkeuksia ainakaan kielellisillä perusteilla: ruotsia puhuvalle potilaalle on yksi ja sama, millä kielellä järjestäjä puhuu, kunhan hän saa palvelunsa ruotsiksi!
Suomessa sopiva sote-järjestäjien määrä on maksimissaan noin 20. Jatkotyössä on tärkeää, ettei synnytetä liian pieniä sote-alueita.
Orpon ryhmän ratkaisu on suurten kaupunkiseutujen osalta askel hyvään suuntaan: kaikki sote-palvelut on integroitu ja yhden järjestäjän vastuulle. On esitetty, että tämä tarkoittaa nykyistä parempaa järjestelmää noin 70 prosentille väestöstä. Tosin Helsingin metropolialueen ratkaisu on vielä hämärän peitossa; se vaikuttaa ratkaisevasti tuohon prosenttilukuun.
Sen sijaan kaupunkiseutujen ulkopuolisten alueiden ratkaisu on sekava sekä hallinnollisesti, rahoituksellisesti että palveluiden tulevaisuuden kannalta. On olemassa vaara, että perusterveydenhuolto ei näillä alueilla kohene, erikoissairaanhoito pirstaloituu ja kustannukset kasvavat.
Toivo on asetettava ervoihin eli erityisvastuualueisiin, joilla pitää antaa riittävät valtuudet estää kielteinen kilpavarustelu ja järjestelmän pirstoutuminen. Jatkotyössä on ratkaistava, millaisella (perustuslain mukaisella!) sääntelyllä ervojen toimivaltuudet saadaan riittävän vahvoiksi!
mennessä Timo Juurikkalan blogi | 16.5.2013 | Blogit
Hallituksen sote-uudistusta on tahkottu kohta kahden vuoden ajan. Erilaiset työryhmät ovat istuneet ahkerasti ja hallitus on tehnyt linjauksia, mutta sen valmiimpaa ei ole tullut. Lopulta pääministeri Jyrki Katainenkin tuskastui asiaan ja nimesi Petteri Orpon (kok) johtaman ”koordinaatiotyöryhmän” lyömään asiat nippuun. Ryhmä teki työtä käskettyä ja sai aikaan esityksen.
Tuoreista linjauksista on vaikea varmaksi päätellä, onko maamme sosiaali- ja terveydenhuolto kokonaisuutena menossa parempaan suuntaan. Asiantuntijat ovat olleet kriittisiä – paljon jää kuntien päätösten ja yhteistyöhalun varaan.
Joka tapauksessa on hyvä, että on otettu askel. Selvää kuitenkin on, että Orpon ryhmän esitykset ovat kaukana täydellisestä. Ratkaisuista puuttuu osin uskallusta ja osin kuntauudistuksen on annettu vaikuttaa siihen liikaa.
Suomalaisen terveydenhuollon haasteet kiteytyvät terveyserojen kasvamiseen ja väestön ikääntymiseen. Terveyserojen revähtäminen johtuu julkisen terveydenhuollon, lähinnä terveyskeskusten, huonosta toiminnasta. Työterveyshuollon ja yksityisten lääkäriasemien piirissä olevat saavat paljon parempaa palvelua kuin työttömät, köyhät, lapset ja vanhukset.
Asiantuntijat ja kansainväliset esimerkit tarjoavat tähän hyviä ratkaisuja: erikoissairanhoidon, perusterveydenhuollon ja sosiaalihuollon väliset raja-aidat pitää kaataa. Kaikkien sote-palveluiden pitää olla saman järjestäjän vastuulla, jotta potilaita ei kannata pompotella toisen maksajan vastuulle. Ja rahoituksen pitää tulla yhdestä kanavasta, samasta syystä. Tällainen integroitu sote-palvelujärjestelmä tarvitsee riittävän suuren väestöpohjan; 200 000 asukasta on minimi. Tähän ei tarvitse tehdä poikkeuksia ainakaan kielellisillä perusteilla: ruotsia puhuvalle potilaalle on yksi ja sama, millä kielellä järjestäjä puhuu, kunhan hän saa palvelunsa ruotsiksi!
Suomessa sopiva sote-järjestäjien määrä on maksimissaan noin 20. Jatkotyössä on tärkeää, ettei synnytetä liian pieniä sote-alueita.
Orpon ryhmän ratkaisu on suurten kaupunkiseutujen osalta askel hyvään suuntaan: kaikki sote-palvelut on integroitu ja yhden järjestäjän vastuulle. On esitetty, että tämä tarkoittaa nykyistä parempaa järjestelmää noin 70 prosentille väestöstä. Tosin Helsingin metropolialueen ratkaisu on vielä hämärän peitossa; se vaikuttaa ratkaisevasti tuohon prosenttilukuun.
Sen sijaan kaupunkiseutujen ulkopuolisten alueiden ratkaisu on sekava sekä hallinnollisesti, rahoituksellisesti että palveluiden tulevaisuuden kannalta. On olemassa vaara, että perusterveydenhuolto ei näillä alueilla kohene, erikoissairaanhoito pirstaloituu ja kustannukset kasvavat.
Toivo on asetettava ervoihin eli erityisvastuualueisiin, joilla pitää antaa riittävät valtuudet estää kielteinen kilpavarustelu ja järjestelmän pirstoutuminen. Jatkotyössä on ratkaistava, millaisella (perustuslain mukaisella!) sääntelyllä ervojen toimivaltuudet saadaan riittävän vahvoiksi!
mennessä Joel Linnainmäki | 14.5.2013 | Blogit
Kansalaisilla on oltava mahdollisimman laajat mahdollisuudet arvioida päättäjien ja virkamiesten toimia. Korkeimman hallinto-oikeuden tämänpäiväistä päätöstä määrätä Suomen ja Kreikan vakuussopimus pääosin julkiseksi sietää kiittää ilman puhdistamisesta. Pelisäännöt tulivat nyt kerralla […]
mennessä tuomas | 14.5.2013 | Tapahtumat |
Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden Väentapaaminen ja kunnallispoliittinen foorumi järjestetään Tikkurilassa 12-13.10. Lisätietoja luvassa myöhemmin.
mennessä Joel Linnainmäki | 8.5.2013 | Blogit
Teksti on julkaistu Vantaan Sanomissa 8.5.2013 Nuoret ollaan hylkäämässä kortistoon. Tuetun oppisopimuskoulutuksen rahoja on leikattu merkittävästi Vantaan säästöohjelman nimissä. Vantaalla kehitetty ja valtakunnallisesti kehuttu nuorisotyöllistämisen malli on kaikessa hiljaisuudessa vuodatettu […]
mennessä tuomas | 6.5.2013 | Tiedotteet |
Viime päivinä on saatu lukea lehdistä Vantaanjoen poikkeuksellisen kovista tulvista. Vantaan Vihreät tehostaisi hulevesien käsittelyä tulvien ehkäisemiseksi. Vihreiden mukaan hulevesitilanteen parantamisen pitää olla keskeisemmin mukana kuntien toiminnassa. Vantaan...
mennessä Riikka Åstrand | 30.4.2013 | Blogit
Vantaalla puhutaan kauniisti ennalta ehkäisystä. Se lukee toimintaohjelmissa ja strategiassa. Mutta kun pitäisi ryhtyä sanoista tekoihin, suunta on päinvastainen.
Uusin esimerkki liittyy lasten ja nuorten harrastamiseen. Toukokuun valtuustoon on tulossa päätettäväksi Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma HYVIS (
http://www.vantaanhyvis.fi/). Se on hieno ohjelma, jonka tavoitteet allekirjoitan. Yksi tavoitteista on ”kaikille mahdollisuus harrastaa”. Tämä on minun lempilapseni, yksi syy siihen, että olen yhteiskunnallisesti aktiivinen. Uskoni harrastusten syrjäytymistä ehkäiseviin vaikutuksiin on suuri.
Samalla ymmärrän, kuinka vaikea kyseinen tavoite on toteuttaa. Harrastusmaksut karkaavat yhä kauemmas pienituloisten vanhempien ulottuvilta. On myös paljon perheitä, joissa ei jakseta tai osata välittää sellaisista asioista kuin lapsen onnistumisen kokemukset ja sosiaalisten taitojen kehittyminen, joita harrastukset toisivat. Harrastuksiin pääseminen olisikin tehtävä erittäin edulliseksi ja helpoksi, jotta myös pahiten syrjäytymisvaarassa olevat pääsisivät harrastamaan. He ovat niitä, jotka pitkäjänteisestä harrastamisesta eniten hyötyisivät, niitä joiden kohdalla harrastus voi oikeasti pelastaa pahoilta teiltä.
Olinkin ällikällä lyöty, kun huomasin, että tällainen tavoite, jota ajattelin yrittäväni puskea läpi vähintään kymmenen vuoden ajan, lukeekin pian hyväksyttävässä toimintaohjelmassa.
Pian jouduin palaamaan maan pinnalle. Kyse on vain kauniista sanoista.
Suurin piirtein samaan aikaan, kun valtuusto päättää HYVIS-ohjelmasta, tulee opetuslautakunnan päätettäväksi koulujen vapaa-ajankäytön maksuperusteiden muutokset. Ehdotus on, että alle 18-vuotiaille suunnatusta toiminnastakin aletaan periä vuokraa. Tämä on yksi niistä päätöksistä, joilla köyttä vedetään täysin päinvastaiseen suuntaan kuin mitä tavoitteet ja toimintaohjelmat ehdottavat. Käytännössä moni harrastus, joka vielä nyt on ollut mahdollinen vaikeammista taustoista tuleville lapsille, kallistuisi päätöksen myötä siten, että harrastavien lapsien määrä vähenisi aiemmasta.
Olenkin oppinut jo lukemaan kaupungin asiakirjoja ”oikeaoppisesti”. Ennaltaehkäisy ei tarkoita erillistä palvelua (kuten lastensuojelun kotipalvelua, jolla ehkäistäisiin myöhempiä vakavia kriisejä ja huostaanottoja), vaan ”työotetta”. Vantaalaista ennaltaehkäisyä on esimerkiksi se, että neuvolan täti ojentaa vanhemmille päihteiden vaaroista kertovan esitteen. Samalla päihdepalveluita ja päihdeperheiden tukea voidaankin hyvällä omallatunnolla ajaa alas.
Ah kuinka kätevää – mutta niin lyhytnäköistä. Sanotaanko niin, että ainakin meillä ennaltaehkäisyyn uskovilla valtuutetuilla riittää savottaa, jotta Vantaalla joskus vielä siirryttäisiin sanoista todellisiin tekoihin.
mennessä riikka.astrand | 29.4.2013 | Blogit
Vantaalla puhutaan kauniisti ennalta ehkäisystä. Se lukee toimintaohjelmissa ja strategiassa. Mutta kun pitäisi ryhtyä sanoista tekoihin, suunta on päinvastainen.
Uusin esimerkki liittyy lasten ja nuorten harrastamiseen. Toukokuun valtuustoon on tulossa … Lue lisää
