Vantaan vihreä valtuustoryhmä vaatii, että kriittiset ennalta ehkäisevät palvelut on säilytettävä. Tämä voidaan toteuttaa hidastamalla virkamiesten esittämää kaupungin velan takaisinmaksunopeutta. Ehdotetussa talous- ja velkaohjelmassa on useita kohtia, jotka aiheuttavat tulevaisuudessa turhaa inhimillistä kärsimystä ja korjaavien toimien myötä isoja taloudellisia menetyksiä.

– Vantaan kaupunki on siirtämässä erityisoppilaat lähikouluihin. Samanaikaisesti koulujen mahdollisuudet tukea erityistä tukea tarvitsevia vähenevät radikaalisti, jos suunnitelma sadan kouluavustajan säästöstä menee läpi. Tämä on täysin kestämätön yhtälö. Vihreät tulevat vastustamaan kouluavustajista säästämistä viimeiseen asti, toteaa valtuustoryhmän puheenjohtaja Anniina Kostilainen.

– Vantaalla ollaan kehitetty lastensuojelussa intensiivistä perhetyötä, jonka myötä kiireellisesti kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten määrä on ratkaisevasti vähentynyt. Samalla on säästetty satoja tuhansia euroja. Nyt tällaisista toiminnoista ollaan leikkaamassa. Ennaltaehkäisystä ei kannata säästää, sanoo valtuustoryhmän varapuheenjohtaja Mikko Mäkelä.

Vihreä valtuustoryhmä on laatinut listan toimista, joista tehtäviä leikkauksia ryhmä ei tule hyväksymään. Vihreät tulevat tekemään seuraavanlaisen vaihtoehtoisen esityksen talous- ja velkaohjelmaan:

Näistä Vihreät eivät halua tinkiä:

– kouluavustajat
– lastensuojelun kotipalvelut ja intensiiviperhetyö sekä neuvolan
perhetyöntekijät
– terveyskeskuslääkärien määrä sekä terveysneuvontapalvelu
– vanhusten kotona jaksamisen tukeminen
– kuntoutuksen tukeminen
– nuorten toimeentuloasiakkaiden tukeminen
– syrjäytymistä ehkäisevä järjestötyö
– työttömien palkkatuki
– ammatillisen koulutuksen tukipalvelut
– luontokoulu
– katupölyn poisto ja auraus, terveysmenojen ehkäisynä

Pelkästään velan takaisinmaksunopeutta hidastamalla ylläolevat palvelut voidaan säilyttää.

Lisäksi Vihreät ovat esittäneet seuraavia säästötoimenpiteitä:

– Energian, veden ja paperin kulutusta vähennetään ja jätteitä
lajitellaan tehokkaammin
– Tarkistetaan kumppanuudet ja sopimukset
– Otetaan käyttöön avoimen lähdekoodin ohjelmistot
– Viestinnän julkaisujen painopiste sähköisiin julkaisuihin (painotuotteet
vain kohdennetusti)
– Loppiaisvastaanotto lakkautetaan
– Lautakuntien ja aluetoimikuntien kokoa pienennetään
– Luottamushenkilöiden kokouspalkkiot eivät kasva kolmen tunnin jälkeen
– Matkakorvaukset luottamushenkilöille maksetaan vain julkisten taksojen mukaan

Lisätiedot:

Valtuustoryhmän puheenjohtaja Anniina Kostilainen 0445840164
Valtuustoryhmän 1. varapuheenjohtaja Mikko Mäkelä 0503417386