Sananvapauden rajat ovat tulleet lähelle useita kertoja viime viikkojen aikana. Helsinkiläinen kaupunginvaltuutettu Jussi Halla-aho (ps) tuomittiin sakkoihin hänen islaminuskoa parjaavista blogikirjoituksistaan. Tätä ennen kesällä uskonnottomien mainoskampanja kirkosta eroamiseksi HKL:n bussien kyljissä sai monet kuohuksiin ja syyttämään niskakarvat pystyssä järjestöä uskonrauhan rikkomisesta.Lisänimen Audi-mies saanut myyntijohtaja Esko Kiesi erosi tehtävästään naisia koskevien lausuntojensa nostaman kohun seurauksena. Pääministerimme ei tunnu olleen moksiskaan kirjailija Jari Tervon uusimmasta romaanista Koljatti, jonka päähenkilöstä, eräästä pääministeri Lahnasesta, Tervo tekee pilkkaa antaumuksella. Hesarin mielipidesivulla Tervon satiiri tyrmättiin alkuunsa ja vaadittiin työrauhan antamista ja yksityisyydensuojaa poliitikoille. Seuraavana päivänä edellisen päivän tekopyhä vetoomus vedettiin pöntöstä alas korostamalla poliitikkojen nimenomaan kuuluvan suurennuslasin, kritiikin ja myös antiikin ajoilta periytyvän harmittoman pilkanteon alle. Edellisten esimerkkien valossa vaikuttaa siltä, että uskonto ja uskominen on edelleen pyhää. Lisäksi vaikuttaa siltä, ettei keskustelu sukupuolten välisestä tasa-arvosta ole likimainkaan tiensä päässä; konservatiivisen naiskuvan julkista repostelua ei edes yritetä nähdä provokaationa, vaan se tulkitaan törkeäksi ja loukkaavaksi kannanotoksi, jonka kaltaisia ei emansipoituneessa nyky-Suomessa haluta edes kuulla. Jos uskonto ja naiset vielä nauttivatkin jonkinlaista hienotunteisuutta, poliitikoille sitä ei tunnu heruvan. Vai voisiko kysymys sittenkin olla arvostelun kohteen sijasta arvostelijasta? Poliitikon ja bisnesmiehen on parempi olla lausumatta kovin kärjekkäitä mielipiteitä, tunnetulta kansankoomikolta ja samalla kirjailijastatuksensa vuoksi jonkin sortin intellektuelliksi katsotulta terävämpi kritiikki sallitaan. Mikä sitten on lasten asema sananvapauskeskustelussa? Lasten sana sentään on vapaa, mutta eikö kukaan suojele heitä Salattujen elämien kaltaiselta roskalta kello viideltä iltapäivällä? Havahduin taas huomaamaan visuaalisen median läpitunkevan vaikutuksen yhteiskuntamme pienimpiin jäseniin, kun kuopukseni sai Peter Pan -elokuvan Kapteeni Koukusta pahoja unia. Työssäni taas saan joka päivä muistuksia kouluikäisten reaktioista niin tietokonepelien kuin tositv-ohjelmien kiehtovaan ja vangitsevaan maailmaan. Kun kurkunpääntulehdukseni takia meillä oli hiljaista kuin huopatossutehtaassa ja lapsukaiset lähinnä rakentelivat palapelejä ja legokaupunkeja kotosalla muutaman päivän, sattui kuopus huokaisemaan, kuinka ihanaa kotona on olla. Eipä tuntunut lapsi sillä hetkellä paljon meininkiä ympärilleen kaipaavan. Kyllä sananvapaus on aivan keskeinen arvo demokraattisessa yhteiskunnassa ja uskonnot ja ideologiat nauttivat turhan suurta suojelua. Pieniä ja heikkoja tulee kuitenkin suojella, sillä sanat satuttavat ja jättävät tatuoinnin tavoin merkin herkkään sieluun. Viime kädessä sama koskee aikuista ihmistä. Leikkiä pitää kestää ja julkisuuteen asettuneen pitää sitä muita enemmän sietää, mutta kiusaamiseen pätee nollatoleranssi kaikkialla yhteiskunnassa ja kaikkien ihmisten keskuudessa.
