Vantaan kaupunginvaltuusto päätti toissapäivänä 31.1.2011 äänin 22-45 olla ryhtymättä kuntajakolain mukaiseen selvitykseen Helsingin ja Vantaan yhdistymisestä. Selvityksen puolesta äänestivät Kokoomus muutamia hajaääniä lukuunottamatta, Vihreistä Hannu Kokko, Leena Korhonen, Anniina Kostilainen ja Mikko Mäkelä sekä Vasemmistoliitosta Jussi Saramo. Samana iltana Helsingin kaupunginvaltuusto otti kantaa samaan asiaan äänin 69-13, jossa enemmistö kannatti selvityksen jatkamista.Olin yksi selvityksen jatkamisen vastustajista ja kerroin tämän lyhyin perusteluin myös maanantaisessa kokouksessa. Olin valmistellut kokoukseen puheen, mutta kokouksen venyessä kahdeksantuntiseksi ja muiden vastustajien esitettyä perusteluni moneen kertaan ja vähintään yhtä fiksusti kuin olisin ne itse esittänyt päätinkin jättää puheeni pitämättä. Lopulta innostuin kaupunginhallituksen puheenjohtajan Tapani Mäkisen toisesta puheenvuorosta kuitenkin siinä määrin, että kipusin sittenkin lavalle aihetta omasta puolestani kommentoimaan. Myös Helsingin Sanomat ehti uutisoida kantani perusteluineen muutama viikko sitten. Puhettani en siis pitämättömänä aio tähän liimata eikä minulle juuri jäänyt muistiinpanoja varsinaisesta puheenvuorostani, mutta kiinnostuneille kerron mahdollisimman lyhyesti omat argumenttini. Ensinnäkään kuntajakolain mukaiseen selvitykseen ryhtyminen ei tarkoita enää ainoastaan selvittämistä. Kyllä tällaisen selvityksen tarkoituksena ja päämääränä on kuntien yhdistyminen, päätti sen sitten kaupunginvaltuusto tai kuntalaiset sitovassa kansanäänestyksessä, mikä mielestäni olisi ihan ookoo. Maanantaisessa kokouksessa moni vertasi selvitykseen ryhtymistä kihlaukseen, joka kyllä on lupaus avioliitosta ja jonka tavoitteena arkisestikin ajatellen on avioliitto. Toki kihlauksia puretaan ja avioerojakin tapahtuu, mutta vertaus on sittenkin aika osuva. Esimerkiksi yhdistymistä kannattava puoluekaverini Mikko Mäkelä myönsi omassa puheessaan näkevänsä maanantaisen äänestyksen koskevan nimenomaan yhdistymistä eikä pelkästään yhdistymisen selvittämistä. Toiseksi, näen segregaatiokehityksen pääkaupunkiseudun ylivoimaisesti suurimpana ongelmana. Alueen kuntarajat ovat keinotekoisia ja aiheuttavat kaupunkien välille järjetöntä kilpailua. Sen estämiseksi tarvitaan koko pääkaupunkiseudun yhdistymistä ja tämän ylle 14 kunnan seutuhallintoa ja alle kaupunginosavaltuustoja. Välivaiheessa kunnat voisivat pysyä itsenäisinä, mutta jatkossa rajat olisi viisainta purkaa ainakin Helsingin, Vantaan, Espoon ja Kauniaisten osalta. Segregaatio-ongelmaa Helsingin ja Vantaan yhdistyminen ei helpottaisi kuin hitusen, sen sijaan uhkana olisi muiden yhdistymishankkeiden kariutuminen tai hidastuminen HeVan viedessä valtavasti sekä henkisiä että aineellisia resursseja. Selvitystyön jatkamisen kannattajat näkevät HeVan ensimmäisenä askeleena kohti yhtenäistä pääkaupunkiseutua, itse näen näitä mahdollisuuksia voimakkaampana uhan Espoon, Kauniaisten ja ympäryskuntien jämähtämisestä entistä tanakammin omiin poteroihinsa tai omaan kuppikuntaansa. Sillä aikaa, kun odotamme Espoon liittymistä Helsinki-Vantaaseen, ehdimme moneen kertaan suunnitella ja perustaa toimivan ja modernin seutuhallinnon ja paneutua tuorein tavoin koko alueen yhteisiin ongelmiin – ja uskoakseni nähdä lastenlastemme aloittavan koulunkäyntinsä esimerkiksi Länsi-Vantaan, Aviapoliksen tai vaikkapa Kauniaisten ”kaupunginosassa”.Vantaan velkaisuus toki huolestuttaa meitä kaikkia eivätkä kaupunkimme palvelut kaikilta osin ole linkimainkaan tyydyttävät, mutta ratkaisu tähän ei ole liitos yhtä lailla varsin velkaisen ja paikoin hyvin tehottoman palvelurakenteen omaavan Helsingin kanssa. Opettajana iloitsisin toki aika vaatimattoman palkkani noususta ainakin muutamalla eurolla yhdistyneen kaupungin virkamiesten palkkojen harmonisoinnin jälkeen, mutta sen seikan painoarvo jäi kuitenkin kovin vähäiseksi maanantaina äänestysnappia painaessani.
