”Käsi ylös, kuka käyttää sosiaalista mediaa?” kysyttiin yleisöltä.
Kukaan ei halunnut nostaa kättään. Mietin hiljaa. Tuli hiki.
Sehän on minulle Jokapäiväistä leipää. Se tunkee musiikkina korviini. Se kertoo, missä minut on viimeksi nähty…
Tunnustan vaikeana: no okei, käytän, käytän, käytän. Jos sitä saisi suoraan suoneen, niin fiksaisin heti. Laitetaanko minut nyt ryhmään ”liikakäyttäjät” vai ”väärinkäyttäjät tai vaan ”tyhmät summittaiskäyttäjät”?”
Kaikenlaisia, pöhköjäkin, kirjoituksiani löytyy netistä. Sinäkin voit löytää vaikka minun kuppikokoni jostakin bittisyövereistä. Olenko siis astunut liiallisen avoimuuden epämääräisen harmaalle vyöhykkeelle, jonka vääjäämätön tulos on tietoturvamato ja identiteettivarkaus tai vähintään nettilörpön törppö maine.
Ihannekansalaiselta kun ei löydy laajaa digijalanjälkeä.
Joku vieras saattaa vaikka googlettaa ja löytää ”ei toivottavaa” materiaalia. Etenkään Faceookiin ei kannata kirjoittaa mitään henkilökohtaista, ei laittaa kuviaan, ei viestiä millään tavalla privaluontoisesti. Facebookissa ollaan voittoatavoittelevan pörssiyhtiön ja toisten sinisilmäisyyttä hyväksikäyttävien huijareiden armoilla.
Ja me tavisihmiset olemme lisäksi niin ajattelemattomia, että saatamme kirjoittaa jotakin, mitä kadumme huomenna. Olemme kai siis varsinaisia moukkia. Suurimman osan tulisi ilmeisesti olla holhouksen alaisia. Järkevimmät ovat sentään hoksanneet laittaa tiukimmat mahdolliset suojausväkäset kohdilleen.
POIKKI
Myönnän, että kärjistin. En vain niele ihan täysin olettamuksia siitä, että omalla nimellä ja naamalla esitetty tieto on aina jotenkin suuripotentiaalisesti ”väärinkäytettävää” tai kirjoittajaa vastaan käännettävää. Toistaiseksi kukaan ei ole tuijottanut minua sillä silmällä, että ilmoittamaani kuppikokoa yritettäisiin häikäilemättömästi tarkistaa tai epäillä.
En myöskään ymmärrä sitä, miksi pseudonyyminen netinkäyttö olisi tavoiteteltavaa. Tällaiseen kontrolloimattomaan viestintään eivät ulotu minkäänlaiset valvontamekanismit: ehkä pahimmat väärinkäyttäjät ja -käyttäytyjät ovatkin juuri näitä Suomi24-kirjoittelijoita.
Hajuttomuus, mauttomuus ja värittömyys eivät kiinnosta netin ulkopuolellakaan. Miksi värikkäiden persoonallisuuksien tulisi omaksua luonteensavastainen harmaa ilmaisutyyli vain siksi, että käytetään kirjoitettua kieltä?
Kuinka mahtavaa onkaan se, että voin etsiä netistä, jopa Facebookista, tietoja itselleni vieraasta ihmisestä, jonka tiedän tapaavani pian. En ole kiinnostunut hänen yksittäisistä kommenteistaan vaan kokonaiskuvasta, nettipersoonasta. En ole vielä koskaan joutunut pettymään (paitsi silloin, kun tietoa ei ole löytynyt).
Antakaa meidän opetella. Antakaa meidän erehtyäkin. Ja antakaa meille anteeksi, vaikka emme ihan aina täysin tietäisikään, mitä teemme.