Eduskuntavaaliehdokkaan tukiryhmäläisenä seuraan sivusta ja osin elän mukanakin sitä, minkälaista touhua vaalikampanjointi on. No, se on sellaista touhua, jota ei täysipäisenä selviten tekisi monikaan muutamaa kuukautta pidempään. Jos nimittäin on mukana tosissaan. Toki kampanjansa voisi hoitaa leppoisastikin, mutta realistisia läpimenotavoitteita ei tällöin liene asetettukaan.
Ehdokkaalle kilahtaa kymmeniä sähköpostiviestejä päivittäin. Vaalikoneita on täytettävä joka netin notkossa ja saarelmassa. Tapahtumia järjestetään keskuksissa ja lähiöissä, sisällä ja ulkona. Tapahtumaorganisaattorit ovat todella hoksanneet sen, että ehdokkaita voi rahastaa. Äänien kilpailijoille menettämisen pelossa nämä tulevat paikalle ja maksavat satasia erilaisista ”vuokrista” ja ”materiaaleista”. Oma lukunsa ovat ilmoitusten myyjät ja kouluttajat. Näihin törmäsin itse myös kunnallisvaalien aikana.
Pohjanoteerauksen ehdokkaiden hyväksikäytössä teki mielestäni City-lehti, joka houkutteli kaikkia alle 35-vuotiaita ehdokkaita alastonkuvaan. Ensinnä mieleeni tulivat Kuukausiliitteen tyylikkäät ”minä ja kehoni” -otokset. Waude.
Vielä ilmestymättömän jutun jujuna on kuitenkin jonkinlainen ”kansanedustajan työ on prostituutiota” -tyylinen itsensämyymispohdinta, jolla perustellaan riisumisen tarvetta. Uskaltaako joku muu kuin oma ehdokkaani olla käyttämättä moisen ilmaisen mainosmahdollisuuden? Toivottavasti.
Olen alkanut vaalikyynistyä. Vaaleja edeltävä spektaakkeli on kerrassaan mauton ja vastemielinen. Eduskuntaan pääsee vain, jos on rikas tai ”pappa betalar”, näkyy mainostoimistoissa hinkatuissa mainoksissa mahdollisimman paljon tai muuten vain tekee kovasti pellen duunia läpipääsemiseksi. Lopputuloksessa ei näy välttämättä millään tavalla soveltuvuus, ei kyvykkyys, ei älykkyys tai edes hankittu tieto tai taito.
Pelleduunia on mielestäni se, että muutamaksi viikoksi jalkaudutaan jonnekin ”ihmisten keskelle” jakamaan esitteitä ja keskustelemaan kansalaisten kanssa. Eiväthän kansanedustajat muinakaan aikoina toimi niin. Yhtäkkiä muka niin kiinnostaa, mitä Repelle ja Sinikalle kuuluu.
Mikä sitten olisi oikea tapa valita kansaa edustava porukka? Enkö luota äänestäjien arvostelukykyyn?
Jospa kansalaiset saisivatkin äänestää kantansa tietyissä asiakysymyksissä, joiden perusteella etsitään ”mätsit” ehdokkaista ns. virallisessa vaalikoneessa. Luulisi nykytekniikalla pystyttävän tähänkin. Lopullinen valittujen joukko tulisi ainakin varmistaa jonkinlaisella soveltuvuuskokeella. Virallisen vaalikoneen vastaukset tulisi tietysti täyttää valvotuissa oloissa, ja niidenkin valinnoilla ja perusteluilla tulisi olla jonkinlaista painoarvoa myöhemmässä toiminnassa.
On suorastaan ihme se, ettei rehdimpää – rahakkaan kampanjoinnin ja julkkisimagon vaikutusta eliminoivaa – vaalitapaa ole keksitty demokratian olemassaolon aikana.