Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut ja muut kuulijat,
Miltä näyttää Vantaa vaikkapa vuonna 2030? Meistä suurikaan osa ei ehkä näyttele tuolloin kovin merkittävää roolia kaupungin yhteiskunnallisessa elämässä. Tilallemme ovat nousseet tämän päivän lapset ja kaupunkikuvaan yhä enenevässä määrin myös maahanmuuttajataustainen väestö. Molemmissa piilee kaupungillemme suuri rikkaus, jos vain osaamme pitää niistä huolta myös seuraavien vuosien ajan.
Olen iloinen, että lapset ja nuoret on huomioitu ensi vuoden talousarviossa monessakin kohdassa. Ennaltaehkäisy, osallistaminen, kouluruokaan panostaminen ja esimerkiksi ryhmäkokojen pitäminen ennallaan niukkenevista resursseista huolimatta ovat asioita, jotka vaikuttavat kymmenientuhansien lasten, nuorten ja heidän vanhempiensa arkeen joka päivä. Sijaisten käytön turvaaminen päiväkodeissa ja kouluissa olisi mielestäni vaatinut jämäkämpää kannanottoa. Yhden opettajan on täysin mahdotonta huolehtia kahden luokan turvallisesta koulupäivästä, saati sitten oppimisesta. Kun yli kahdenkymmenen lapsen päivähoitoryhmää hoitaa kolmen aikuisen sijasta yksi tai kaksi, ei voida enää puhua laadukkaasta päivähoidosta vaan tarhasta. Sijaisten käytön tulisi olla mahdollista kouluissa joka ikinen päivä ja päiväkodeissa huomattavasti lyhyemmillä kuin kahden viikon poissaolojaksoilla. Näin ehkäistään myös erityisen tuen tarvetta, jota varten on löydyttävä lisäresursseja esimerkiksi perheneuvolatoiminnassa.
Lapsemme pyörittävät tulevaisuuden Vantaata. Heidän lisäkseen kaupunkiamme kasvattaa monimuotoinen maahanmuuttajaväestö, jonka olemassaolo on nähtävä rikkautena ja mahdollisuutena kaupungillemme. Monikulttuurisen väestön kotoutumisen edesauttaminen ansaitsee riittävästi resursseja, niin taloudellisia kuin henkisiä. Lisäpanostus monikulttuurisuustyötä tekeville yhdistyksille onkin ensiarvoisen merkittävä ja ilahduttava päätös ensi vuoden budjetissa. Olisi ehkä syytä puhua aktiivisesta välittämisestä, jonka vähäisyys tuntuu vaivaavan koko yhteiskuntaamme laajemmassakin mittakaavassa. Eilisessä Helsingin Sanomissa Suomen presidentti ja pääministeri esittivät syvän huolensa maassamme viime vuosina lisääntyneestä rasismista. Budjettikirjassamme tämä 10 prosenttia kaupunkimme väestöstä muodostava kansanosa on kuitattu yhdessä kappaleessa. Mielestäni kysymys on valtavasti tätä laajempi ja tulee koskettamaan meidän kaikkien, niin päättäjien kuin tavallisten kuntalaisten, arkea yhä laajenevassa mittakaavassa.
Sinä päivänä kun me itse, kuka sitten kuinkakin monen vuosikymmenen kuluttua, makaamme vaipoissamme nykypäivän lasten ja ulkomaalaisväestön hoivattavana, huudamme takuuvarmasti karheilla kurkuillamme empaattisuuden, ammatillisen pätevyyden, hyvän suomenkielentaidon ja aktiivisen välittämisen perään.