Vantaan kaupunginvaltuusto hyväksyi eilen kaupungin talous- ja velkaohjelman tuleville vuosille. Valtapuolueet Kokoomus, Sosialidemokraatit, Perussuomalaiset sekä Keskusta ajoivat mittavia leikkauksia kaupungin tarjoamiin peruspalveluihin: muuan muassa noin sadan kouluavustajan vakanssin vähentämistä, ennaltaehkäisevän lastensuojelutyön supistamista sekä kuntalaisille tarjottavien terveyspalveluiden leikkaamista. Vihreät esittivät ainoana ryhmänä yksimielisesti heikoimmassa asemassa oleviin kuntalaisiin kohdistuvista leikkauksista luopumista. Vastaavia puheenvuoroja kuultiin eräiltä vasemmiston edustajilta. Valtapuolueet korostivat puheenvuoroissaan toistuvasti, kuinka ensiarvoisen tärkeää olisi jälleen kerran löytää ohjelman taakse kaikkien poliittisten ryhmien laaja yksimielisyys.
Yksituumaisuus sokaisee!
Yksimielisyysvaatimuksen takaa paistoi lähestyvät kuntavaalit, sekä pelko irtopisteiden keruusta. Laajapohjaisen yksimielisyyden hakeminen on ollut pitkään vantaalainen, sekä myös kansallinen tapa toimia. Yksimielisyyttä tarvitaankin äärimmäisen hädän uhatessa. Usein on sanottu, että kansakunnan kyky löytää laaja yksituumaisuus pelasti Suomen talvisodassa. Mutta yksituumaisuuden vaatimuksesta on kehittynyt myös yksi tämän päivän yhteiskunnallisen keskustelun mantra jonka varjolla pusketaan lävitse milloin mitäkin hanketta. Yksituumaisuus sokaisee!
Keskeisten vaikuttajien vaatiessa yksimielisyyttä, muut jakautuvat nopeasti neljään joukkoon. Heihin, jotka alun perin ajattelivat asiasta näiden vaikuttajien kanssa samalla tavalla, heihin jotka haluavat siipeillä johtajia ajattelematta asiaa sen enempää, sekä kolmanteen ryhmään, joka lähipiirilleen kertoo ajattelevansa asiasta eri tavoin uskaltamatta tuoda näkemystään julkisesti esille. Pieneen vähemmistöön jäävät äänekkäät toisinajattelijat, usein änkyröiksi leimatut. Osa heistä olisi toki eri mieltä vaikka päätös olisi sisällöltään mikä tahansa.