Olen syvästi pettynyt suomalaiseen politiikkaan. Lehtien pääkirjoituksissa vakuutellaan, että työpaikat palaisivat maailmalta Suomeen jos vain hallitus tekisi päätöksiä, sisällöstä riippumatta. Samalla on vakuuteltu, että opposition tehtävä on hallituksen esitysten haukkuminen sisällöstä riippumatta. Ei se näin mene, tai ei ainakaan pitäisi mennä. Huonoja päätöksiä ei kannata tehdä vain muistuttaakseen maailmaa olemassaolostaan. Koko Suomea koskevat päätökset vaikuttavat vuosikymmeniä eteenpäin.
Hallitus esitti tänään opetusministeri Krista Kiurun (SDP) johdolla 4000 euron lukukausimaksuja Euroopan ulkopuolelta tuleville opiskelijoille. Köyhiä opiskelijoita tuettaisiin apurahajärjestelmällä. Samalla hallitus selvittää mahdollisuutta käyttää kehitysyhteistyövaroja kehitysmaista tulevien opiskelijoiden tukemiseen. Suomi seuraa omaa tietään kun Saksassa samanaikaisesti valtiolliset yliopistot ovat lakanneet perimästä lukukausimaksuja kaikilta ulkomaalaisilta opiskelijoilta.
Opetusministerin esitystä ei hidastanut edes SDP:n omat linjaukset: ”Korkeakoulutuksen tulee olla yksilölle maksutonta” ja ”köyhyys on edelleen suurin yksittäinen ongelma maailmassa. Myös Suomen on kannettava vastuunsa. Kannatamme kehitysyhteistyömäärärahojen nostoa 0,7%:iin bruttokansantuotteesta vuoteen 2015 mennessä.”
Vähän on jäljellä siitä perinteisestä kansanliikkeestä joka vielä 2008 julisti: ”sosialidemokratiaan kuuluu olennaisena osana kansainvälinen solidaarisuus. Osana yhteisöä olemme kantamassa vastuuta myös kehitysyhteistyön kautta köyhyyden poistamiseksi […] kaikkialla maailmassa.”
Nykyinen hallitus on toistuvasti leikannut kehitysyhteistyötä säästötalkoiden nimissä. Aiempi penseä linja näyttää siis jatkuvan kun hallitus pohtii rahojen siirtämistä yhdestä taskusta toiseen taskuun ja sen kutsumista kehitysyhteistyöksi. Perinteisesti kehitysyhteistyöllä on tuettu kehitysmaiden omia pyrkimyksiä parantaa palveluitaan ja kansalaisten ihmisoikeuksien toteutumista.
Myös Tampereen yliopiston vararehtori Harri Melin on perustellut lukukausimaksuja kehitysvaikutuksilla ja bisneksellä:
Koulutusvienti ei ole kehitysyhteistyötä.
Ensinnäkin jos opiskelijalla ei ole varaa opiskella Suomessa ilmaiseksi miten hänellä olisi varaa maksaa lukukausimaksu kotimaassaan – tai tulla Suomeen maksamaan? Aina voi perustaa apurahajärjestelmiä, mutta mistä ne kaivatut tuotot tulevat jos korkeakoulut sekä rahastavat, että kustantavat ulkomaalaisten opiskelijoiden opiskelun? Ruotsissa lukukausimaksuja on katettu stipendijärjestelmällä, eikä sen jälkeen rahaa ole juurikaan korkeakouluille käteen jäänyt.
Ja miten tämä eroaisi nykyisestä kehitysyhteistyöstä muuten kuin rahan kierrättämisellä kehitysmaiden omien koulujen sijaan suomalaisten korkeakoulujen kautta? Suomi on osa laajaa YK:n koordinoimaa rintamaa, joka yhdessä pyrkii köyhyyden vähentämiseen maailmassa. Kehitysapua ei anneta miten vain ja minne vain. Projektien ja rahoituksen määrää, laatua, antamistapoja ja kohteita seurataan ja arvioidaan kansainvälisesti tehokkuuden ja läpinäkyvyyden varmistamiseksi. Suomessa kehitysyhteistyövaroja on käytetty varsin hyvin suoraan kehitysmaiden itsensä tukemiseen. Ruotsissa jopa ministerin palkka on laskettu viralliseksi kehitysavuksi (ODA). Nyt Suomi on lipsumassa samalle tielle.
Kannatan täysin sielun voimin Suomen korkeakoulujen tukemista, mutta kehitysyhteistyötä siitä ei saa vaikka kuinka yrittäisi.
