Vantaan kaupunginhallitus päätti maanantain 18.9. kokouksessaan täsmentää uuteen asuntotuotantoon kohdistuvaa pinta-alojen sääntelyä.

Muutos tarvittiin, koska Vantaalla rakentaminen on jo pitkään painottunut asuntosijoittajille parhaat tulokset takaaviin pieniin yksiöihin. Tämä on johtanut siihen, että kasvavat perheet muuttavat pois Vantaalta, koska sopivaa asuntoa ei löydy. Pienistä asunnoista on myös ylitarjontaa ja ne ovat nyt jääneet sijoittajien käsiin.

– Olemme nyt nähneet, että väite siitä, että markkinat kyllä korjaavat itsensä, ei pidä paikkaansa. On siis aika poliitikkojen tehdä päätöksillään tätä ohjausta. Emme myöskään ole nähneet mitään rakentamisen ryntäystä kunnissa, joissa sääntely nyt on kevyempää. Vantaa on edelleen haluttu kohde rakentamiselle, erityisesti tulevan ratikan rakentumisen myötä, taustoittaa kaupunginhallituksen jäsen Eve Rämö.

Keskustelussa on esitetty, että vanhojen lähiöiden kuten Korson ja Koivukylän keskustojen uudistuminen olisi tästä kiinni. Lähiökeskustojen uudistuminen vaatii kaupungilta aktiivisia toimia, sillä itsekseen ei ole uutta rakentunut hyvinäkään aikoina tai vähemmällä sääntelyllä. Päinvastoin, vanhat lähiöt ovat aivan yhtä haavoittuvaisia yksipuolisen rakentamisen suhteen kuin kokonaan uudetkin alueet. Yksipuolinen rakentaminen lisää alueilla myös levottomuutta ja lisää segregaation riskiä.

Asuntorakentamisen sääntelyn tarkoitus on turvata kaupungin tasapainoinen kehittyminen. Vaikka Vantaa tarvitsee maanmyyntituloja, on kaupungin tulevaisuuteen paljon pidempi vaikutus sillä, millaisia asuntoja rakennetaan. Tätä pitkäjänteistä kehitystä nyt tehty päätös tukee. Rakennusalan tämän hetken laskusuhdanteesta tullaan myös ylöspäin ja uusi sääntely pääsee silloin käytäntöön.

-Tavoite ei ole rakentaa vain määrää asuntojen laadusta piittaamatta tai myydä maata hinnalla millä hyvänsä vaan tavalla, joka tukee kaupunkikehitystä toivottuun suuntaan, summaa kaupunginhallituksen jäsen Hanna Valtanen.

Lisätietoja:

Eve Rämö, 044 974 1458, eve.ramo@vantaanvihreat.fi 

Hanna Valtanen, 050 568 1960, hanna.valtanen@vantaanvihreat.fi