Orpon hallitus linjasi kehysriihessä, että se rajaa oppivelvollisten maksuttomat oppimateriaalit sen vuoden loppuun, jonka aikana opiskelija täyttää 18 vuotta. Tällä hetkellä maksuttomuus päättyy kaksi vuotta myöhemmin. Vihreät pitää hallituksen päätöstä lyhytnäköisenä ja eriarvoisuutta lisäävänä.

– Maksuttomuus varmistaa tasa-arvon perheiden taloudellisesta tilanteesta huolimatta. Hallituksen koulutuspetos muodostaa myös monelle vantaalaiselle nuorelle esteitä tavoitella unelmiensa koulutusta ja työuraa, sanoo vihreän valtuustoryhmän puheenjohtaja Maija Rautavaara.

Vihreä ryhmä jättää kaupunginvaltuustossa maanantaina 22.4. valtuustoaloitteen, jossa esitetään toisen asteen koulutuksen maksuttomuuden säilyttämistä ennallaan.

– Sipilän hallituskaudella kaupungit ja kunnat toimivat vastavoimana lyhytnäköisille koulutusleikkauksille. Tuolloin Vantaan ammattiopisto Varialle annettiin kaupungin päätöksellä merkittävää lisärahoitusta. Koulutusleikkaukset voidaan torjua kunnissa myös tällä kertaa, sanoo valtuutettu, kasvatuksen ja opppimisen lautakunnan jäsen Eva Tawasoli.

Vihreät pitää Orpon hallituksen päätöstä monin tavoin järjettömänä.

– Maksuttomuuden rajaaminen osuu pahimmin vähävaraisiin nuoriin ja ikäraja tulee nopeammin vastaan niille, jotka aloittavat opintonsa muita myöhemmin. Opettajat ja OAJ ovat kommentoineet, että päätös lisää byrokratiaa ja hallinnollista työtä oppilaitoksissa. Todellisia säästöjä rajauksella ei välttämättä edes saada, sanoo valtuutettu Tuire Kaimio.

Vastaavia aloitteita on tekeillä kaupungeissa ja kunnissa eri puolilla Suomea.

Lisätietoa:
Maija Rautavaara, maija.rautavaara@vantaanvihreat.fi
Eva Tawasoli, eva.tawasoli@vantaanvihreat.fi
Tuire Kaimio, tuire.kaimio@vantaanvihreat.fi