Takaisin sorvin ääreen!

Heipparallaa!Kesä on mennyt mukavasti. Minulla oli kolmen viikon mittainen kesäloma. Viimeksi olen ollut niin pitkällä lomalla vuonna 2005, jolloin skippasin kesätyöt.Tämä kesä on ollut monella tavalla erilainen kuin aikaisemmat. On ehtinyt ta…

Uskonnot ja suvaitsevaisuus

Tässä työpäivän aikana satuin juttelemaan erään asiakkaan kanssa uskonnosta ja uskonnottomuudesta. Suunnilleen keski-ikäinen asiakas kertoi että hänellä oli ollut aikoinaan ongelmia koulussa, koska hän oli kyseenalaistanut uskonnon opetukse…

Saako meppiä rangaista kavalluksesta? Mepeissä on suuria eroja.

Korholan mielestä europarlamentaarikkoa ei saa rangaista EU-rahan kavalluksesta, ja Itälä kannatti tasa-arvon laajentamista palveluihin Vatasen vastustaessa…
Satu Hassi on kerännyt sivuilleen suomalaisten meppien äänestystulokset. Tällaista palvelua haluaisin lukea lehdistäkin. On vaikea valita ihmistä tai puoluetta, jos ei tiedä miten ehdokas on oikeasti käyttäytynyt./>

Muutamia otteita:

  • Saako meppiä rankaista EU-varojen väärinkäytöstä? Sanktioista, jotka voisivat koskea meppejä, joiden on todettu käyttäneen EU-varoja väärin. Väärinkäytöksistä ei rankaista, eikä rahoja yleensä pystytä perimään takaisin, eikä mepin nimeä edes julkaista.  Ehdotus rankaisuista kuitenkin hylättiin tuolloin äänin 266-340, 28 tyhjää.

PUOLESTA: Seppänen, Lax, Hassi, Takkula, Jäätteenmäki
VASTAAN: Myller, Paasilinna, Lehtinen, Korhola, Itälä
POISSA: Pohjamo, Siitonen, Pietikäinen

  • Direktiivin 86/378 muuttaminen sellaiseksi, joka ei sallisi enää sukupuoleen perustuvia velvoitteita tai etuuksia työhön perustuvissa sosiaaliturvajärjestelmissä.

PUOLESTA: Seppänen, Hassi, Itälä
VASTAAN: Jäätteenmäki, Lax, Takkula, Väyrynen, Virrankoski, Kauppi, Korhola, Vatanen, Stubb

  • Syrjintäkiellon laajentaminen palveluihin. (Syrjintädirektiivin syrjintäkielto koskee vain työelämää)

PUOLESTA: Lax, Pohjamo, Seppänen, Itälä, Pietikäinen, Siitonen, Hassi, Paasilinna
VASTAAN: Korhola, Vatanen, Takkula ja Virrankoski.
POISSA: Myller, Jäätteenmäki
Hyväksyttiin äänin 364 puolesta, 227 vastaan, 0 tyhjää, 60 pois. (Ensimmäisen käsittelyn loppuäänestys 2.4.2009)

  • Telekom-paketti, eli tarvitaanko oikeuden lupa ennen kuin perusoikeuksia rikotaan. Koskee mm. nettiyhteyden sulkemista.

PUOLESTA: Jäätteenmäki, Lax, Pohjamo, Virrankoski, Seppänen, Pietikäinen, Paasilinna, Myller, Hassi
VASTAAN: Vatanen
TYHJÄÄ: Korhola, Siitonen
POISSA: Lehtinen, Itälä

  • Kansalle tietoa EU päätöksenteosta. Pääsy virallisiin dokumentteihin helpottuisi. Yleisölle avataan sivusto, jolta voi helposti löytää Euroopan parlamentin äänestystuloksia sekä tarkistaa meppien ilmoitukset taloudellisista sidoksista. Mietintö hyväksyttiin 355 puolesta, 195 vastaan ja 18 tyhjää.

PUOLESTA: Seppänen, Takkula, Myller, Paasilinna, Lehtinen, Pohjamo, Siitonen, Pietikäinen
VASTAAN: Korhola
POISSA: Hassi, Lax, Jäätteenmäki, Virrankoski, Itälä
(Hassi oli tuolloin Washingtonissa, mutta vihreä ryhmä äänesti mietinnön puolesta)

  • Päästökauppaesitys, joka ei enää sisältänyt teollisuudelle ikuisesti ilmaisia päästöoikeuksia (ympäristövaliokunnassa)

PUOLESTA: Hassi, Myller
VASTAAN: Korhola
LOPPUTULOS: Hyväksytty

  • Muutosehdotus IPPC-direktiivin käsittelyssä niin että teollisuuden monet alat (sementti- ja terästeollisuus, öljynjalostamot jne) vapautetaan päästörajoista.

PUOLESTA: Pohjamo, Takkula, Virrankoski, Itälä, Korhola, Siitonen, Vatanen.
VASTAAN: Hassi, Pietikäinen, Lax, Jäätteenmäki, Seppänen, demarit

  • Ja vielä tämän kevään äänestys: Saako mepit salata EU-rahojen käytön. Meppejä koskevissa säännöissä 11.3.2009 äänestettiin Nassauerin (konservatiivi, Saksa) muutosehdotuksesta 115, joka luokitteli mahdolliseksi salata meppien EU-varojen käytön. Nassauer ehdotti tietoja salattavaksi ”meppien itsenäisyyden säilyttämiseksi”.

PUOLESTA: Seppänen, Itälä, Korhola, Siitonen, Lehtinen, Paasilinna
VASTAAN: Lax, Hassi, Takkula, Pietikäinen, Jäätteenmäki, Virrankoski, Pohjamo
POISSA: Myller/>/>/>/>/>/>/>/>/>/>/>/>/>/>/>/>/>/>/>/>/>/>/>/>/>

Lisätietoja ja lisää tietoja äänestystulokset (www.satuhassi.net)
/>

Käykää äänestämässä. Osalla mepeistä on jopa omatunto, osa kuuntelee vain suurteollisuuden lobbareita, mutta osalla on jopa omat aivot. Ei ole yhdentekevää, kuka sinun asioistasi päättää.

Kuntien yhdistyminen: Asiantuntija-selvitys vai poliittinen selvitys

Yksittäisessä selvityksessä ei ole niin paljoa järkeä verrattuna selvitykseen, jossa on vaihtoehtoja joita voi vertailla.Parasta olisi, että

  1. Pyritään selvitykseen, joka tarkastelee ja vertailee eri vaihtoehtoja (vain Helsinki ja Vantaa / pääkaupunkiseutu / ympäryskunnat mukana / vielä suurempi alue…)
  2. Selvityksen tekee ulkopuolinen asiantuntijaryhmä jossa on riippumattomia kuntatalouden, ympäristön ja kuntademokratian ja kuntapalvelujen asiantuntijoita. Poliittissävytteisten selvitysten tulokset ovat ohjailtavissa, eivätkä anna vertailukelpoista kuvaa.
  3. />

Ilmasto-ongelmana bendelöinti ja hajautunut kaupunkirakenne/>/>

Ympäristön kannalta Helsingin ja Vantaan yhdistyminen ei ratkaise mitään, korkeintaan Vantaan maan huippua oleva luonnonsuojelupolitiikka muuttuu.

Ilmaston kannalta oleelliset ongelmat ovat ratkaistavissa yhteistyöllä tai yhdistymisellä ympäryskuntien kanssa. Ympäryskunnissa kaupunkirakenne hajautuu ja sieltä tuleva työmatkaliikenne ei ole joukkoliikenteen parissa.

Fuusioilla on hinta

Reaalitaloudellisesti ottaen yhdistyminen Helsingin kanssa voi pahimmillaan käydä raskaaksi: yritysfuusioissa suurempi organisaatio määrää hallintokulttuurin ja työtavat. Helsingin hallintomalli on huomattavasti kalliimpi ja raskaampi kuin Vantaan.

Organisaatiomuutokset vievät myös resursseja palvelujen tuottamiselta.

Fuusiot, joita ei resursoida ja hallita, tulevat yrityselämässä kalliiksi. Merkittävää taloudellista säästöä ei tällä fuusiolla virkamiesten mukaa saada. Sen sijaan yhteistyötä ja raja-aitojen kaatamista voi tehdä organisaatiorajoista huolimatta.

Juuri yhteistyössä pitäisi pistää töpinäksi tuli yhdistyminen tai ei: Mm. joustava päiväkotien ja terveyskeskusten käyttö sekä seutulipunlaskeminen kaupunkien sisäisen lipun tasolle … ja seuturajojen lakkauttaminen tulee toteuttaa nopeasti. Se on täysin mahdollista. Organisaatioiden välinen yhteistyö ei saa jäädä odottamaan erilaisia selvityksiä.

Hallintomalli pitkälle tulevaisuuteen

Kuntataloudellisesti laskennallisesti tehokas yksikkö on 35 000 – 40 000 asukasta. Kannattaako yhdistyä ilman seutuhallintomallia, jossa aluehallinnolla on aitoa valtaa paikallisiin asioihin? Demokratia vaje vain pahenisi.

Kokonaiskuva tulevasta seudusta 50 tai 100 vuoden päästä auttaa hahmottamaan organisaation tarpeita ja rakenteita.

Joustavia palveluja ja paras malli voittakoon

Toivon silti että pääsemme nopeasti käyttämään mitä tahansa terveyskeskusta, päiväkotia ja muuta palvelua joustavasti. Se olisi hyvää kuntalaisten palvelua, eikä se saa jäädä hallintomallien poliittisten taistelun jalkoihin.

Hallintomalliksi on valittava Vantaalaisten kukkarolle ja palveluille paras vaihtoehto, unohtamatta ilmastotavoitteita. Sen selvittämisen ei tarvitse kestää kauaa, jos käytetään asiantuntijoita, eikä tungeta selvitysvaiheeseen poliittista vääntöä.

Vantaan kaupunginhallituksen hyväksymä esitys (30.3.)

…kaupunginhallitus esittää valtuustolle…
a) todettavaksi, että pääkaupunkiseudun sopimuspohjaisen yhteistyön pohjana on 15.12.2008 Vantaan valtuustossa hyväksytty yhteistyösopimus 2009-12,/>

b) päätettäväksi, että Vantaa ei käynnistä kuntajakolain mukaista kuntaliitosselvitystä Vantaan lakkauttamiseksi tai sen liittämiseksi toiseen kuntaan,

c) edellytettäväksi, että yhdessä Helsingin ja muiden halukkaiden kuntien kanssa selvitetään 4 – 14 kunnan kaksiportaisen seutuhallintomallin edut ja haitat ottaen huomioon hallinnon tehostaminen, paikallisdemokratian toimivuus sekä kuntalaisten palvelujen saatavuus ja tehokkuus

d) todettavaksi, että edellä kohdassa c. mainitulla edellytyksellä Vantaa on valmis olemaan mukana selvityksen laatimisessa Helsingin ja Vantaan kaupunkien mahdollisen yhdistämisen eduista ja haitoista,

e) päätettäväksi, että valtuuston 15.6.2009 pidettävään kokoukseen tuodaan hyväksyttäväksi c) ja d) -kohdissa todettujen selvitysten toimeksianto, organisointi ja aikataulu sekä ehdotus valmisteltavien selvitysten käsittelyaikataulusta, missä yhteydessä tehdään selvitysten tekemistä koskeva päätös.

Kun asiaa esiteltiin informaatiotilaisuudessa, kaupunginjohtaja totesi että Helsingin ja Vantaan selvitys tehdään resurssisyistä Helsingin ehdoilla. Maanantain kokoukseen on tulossa mielenkiintoista keskustelua, vaikkakin linnoittautuminen puolin ja toisin eri poliittisille näkökulmille tuntui jo vahvalta.

Sirpa Kauppinen
Vihreiden valtuustoryhmän 1. varapuheenjohtaja
Ympäristötekniikan M.Sc.
p. 040 540 4691/>/>/>

Helsinki ja Vantaa yhteen

Helsingin kaupunginhallitus teki maanantaina 23.3. odotetun päätöksen, missä esitti Vantaalle esiselvityksen käynnistämistä pääkaupunkiseudun kaupunkien yhdistämisestä. Esitystä oli edeltänyt viime viikolla käyty tiivis neuvonpito helsink…

Helsinki ja Vantaa yhteen

Helsingin kaupunginhallitus teki maanantaina 23.3. odotetun päätöksen, missä esitti Vantaalle esiselvityksen käynnistämistä pääkaupunkiseudun kaupunkien yhdistämisestä. Esitystä oli edeltänyt viime viikolla käyty tiivis neuvonpito helsink…

Helsinki ja Vantaa yhteen

Helsingin kaupunginhallitus teki maanantaina 23.3. odotetun päätöksen, missä esitti Vantaalle esiselvityksen käynnistämistä pääkaupunkiseudun kaupunkien yhdistämisestä. Esitystä oli edeltänyt viime viikolla käyty tiivis neuvonpito helsink…

Helsinki ja Vantaa yhteen

Helsingin kaupunginhallitus teki maanantaina 23.3. odotetun päätöksen, missä esitti Vantaalle esiselvityksen käynnistämistä pääkaupunkiseudun kaupunkien yhdistämisestä. Esitystä oli edeltänyt viime viikolla käyty tiivis neuvonpito helsink…