Varpula Minna

Asun uusperheeni kanssa Viertolassa. Perheeseeni kuuluu aviomies sekä neljä lasta: yläkouluikäinen ja kolme täysi-ikäistä, joista kaksi vanhinta asuu omillaan. Suomi on äidinkieleni ja vanhimman lapseni myötä olen saanut ilon opetella viittomakieltä. Viittomakielen ilmaisuvoimaisuus asuu syvällä sielussani, vaikka kieli on minulle edelleen välillä vaikeaa. Viittoessani tunnen olevani yhtä aikaa sekä kotonani että hieman pihalla. Eniten olen ollut pihalla, hämmentynyt, huomatessani näkymättömiä esteitä palveluiden saatavuudessa. Fyysisten ja sähköisten palveluiden on oltava esteettömiä ja saavutettavissa kaikille kunnan asukkaille, eikä ainoastaan kuuleville, sujuvasti suomea puhuville, autoileville tai nopsajalkaisille asukkaille. Ovatko palvelut aidosti myös vanhusten, lasten, nuorten ja vammaisten saatavilla? Palveluiden ääreen on päästävä myös rollaattorilla tai silloin, kun on vaikea elämäntilanne. Kunnan tulee järjestää palvelut laadukkaasti, oikea-aikaisesti ja lähellä asukasta.

Olen työskennellyt pitkään Vantaalla, ensin luokanopettajana ja sittemmin erityisluokanopettajana. Tunnen kouluarjen hyvin. Työni kautta ja vanhemman roolissa tiedän millaisia haasteita ja ilonaiheita lasten koulunkäyntiin liittyy. Kaikilla kouluasteilla on taattava tarvittava tuki erilaisille oppijoille. Tämä tukee myös opettajan työtä.

Työmatkojeni vuoksi pääkaupunkiseudulla liikkuminen reittioppaineen on tullut tutuksi etsiessäni sujuvinta julkisen liikenteen reittiä Vantaalta Espooseen, jossa työskentelen tämän lukuvuoden. Välillä kuljen autolla, jotta ehtisin ajoissa töihin. Päivittäisiin työmatkoihini julkisia käyttäen kuluu yhteensä lähes neljä tuntia - samassa ajassa ehtisi edestakaisin lentäen Tanskaan! Joukkoliikenneverkostoa tulee edelleen kehittää pääkaupunkiseudulla.

Vapaa-ajalla kirjoitan, lenkkeilen Vantaanjoen varrella, käyn kannustamassa Iceheartsin salibandy- ja jalkapallomatseissa ja olen mukana Kuulovammaisten Lasten Tuki Ry:n toiminnassa (varapuheenjohtaja 2016-17).