Mikä niissä kiskoissa pelottaa?

Kovasti muutama puolue ehdokkaineen on tekemässä Vantaan ratikasta jotenkin kaiken talouden pelastavaa asiaa näissä vaaleissa. Osa jopa vaatii kaiken suunnittelun ja rakentamisen vaikutusten arvioinnin lopettamista ja peruuttamista. Fakta on nyt niin, ettei tällaista vauhtia kasvavaa kuntaa voi johtaa niin, että lykätään kaikkea päätöksiä eteenpäin tulevaisuuteen. Tai no, ei ainakaan vastuulliset päättäjät voi. Meidän autoilijoiden elämä …

Mikä niissä kiskoissa pelottaa? Lue lisää »

Tiedonsaantioikeus Kafkan Linnassa

Tiedonsaanti Vantaan sisäilma-asioista on ollut kuin maanmittari K:n epätoivo Kafkan Linnassa. Maanmittari K on saanut tehtävän (kuten valtuutettu kansalta vaaleissa) Kun hän yrittää suorittaa hänelle annettua tehtävää, Linna eli byrokratia ei vastaa k…

Istuttakaa mangoa!

Välillä sitä vaan kyllästyy toisten hurskaisiin juhlapuheisiin.Viime viikolla hermostuin, kun ison puolueen kokkamies julisti paatoksella kaupungin kehittämistä juuri sen jälkeen, kun tuo puolue oli budjettineuvotteluissa tehokkaasti estänyt kaikki keh…

Budjettikakku on leivottu

Olipa kerran kaupunki, jossa joka vuosi leivottiin valtava kakku kaupunkilaisten nautittavaksi. Jos ajat olivat hyvät, kakusta tuli komea ja mehevä. Jos ajat olivat huonot, oli tyydyttävä pienempään ja kuivempaan kakkuun. Kakun reseptistä tuli kiista S…

Vanha koni ratsastaa taas!

Kun aikoinaan niin hassusti kävi, että kaikesta vastaanhangoittelustani huolimatta päädyin ehdokkaaksi kuntavaaleissa ja myöhemmin vielä valtuustoon ja kaupunginhallitukseenkin asti – niin aluksi ajattelin, että kaksi kautta on maksimi luottamust…