Tässä työpäivän aikana satuin juttelemaan erään asiakkaan kanssa uskonnosta ja uskonnottomuudesta. Suunnilleen keski-ikäinen asiakas kertoi että hänellä oli ollut aikoinaan ongelmia koulussa, koska hän oli kyseenalaistanut uskonnon opetuksessa tiettyjä asioita. Hän kertoi joutuneensa puhutteluun ja vanhemmatkin oli kutsuttu tapaamaan opettajaa, koska hän ei ollut suostunut pureskelematta nielemään kaikkea uskonnon tunnilla opetettua.
Tästä ajauduimme puhumaan sitten siitä, kuinka uskontojensa edustajat perustelevat tekemisiään aina sillä, kuinka joku on kirjoittanut jotain monta tuhatta vuotta sitten ja kuinka jonkun on sanottu sanoneen jotain. Miksi jättää tekemättä jotain siksi, että joku on tuhansia vuosia aikaisemmin kirjoittanut kirjan jossa niin kielletään?
Uskonnoissa on myös paljon hyvää, se parhaimmillaan voi auttaa ihmisiä selviämään elämänsä vaikeista vaiheista, se voi luoda yhteisöllisyyttä ja yhteishenkeä. Tämä kaikki hyvä ei kuitenkaan poista sitä, että uskontojen nimissä tapetaan joka päivä valtavasti ihmisiä, uskonnon nimissä oikeutetaan mitä hirvittävimpiä ihmisoikeusrikoksia.
Miten voisi saada uskonnoista vain hyvät puolet ja kitkeä pois niiden aiheuttamat vääryydet?
Miksi uskontojen edustajat eivät voi tyytyä siihen, että he itse uskovat? Miksi täytyy olla suvaitsematta muiden jumalkäsityksiä ja uskomuksia?
Onhan se tietenkin ymmärrettävää, että jos itse uskoo löytäneensä oikean vastauksen ja välittää ihmisistä, niin haluaa auttaa muitakin ”pelastumaan”. Tosin kaikille ei välttämättä ”oikea vastaus” ole sama.
Uskonnoille on varmasti paikkansa tässä maailmassa, täytyisi vain suvaita ja hyväksyä se, että uskontoja ja katsomuksia on paljon erilaisia. Kaikki haluavat tulla hyväksytyiksi eikä kukaan oikeasti halua sotia.
Ymmärrystä ja suvaitsevaisuutta ihmiset.