Pakkoruotsista

Keskustelu pakollisesta ruotsin kielen opiskelusta on jälleen nostamassa päätään. Tämä tulee luultavasti jatkumaan niin kauan, kunnes pakkoruotsista luovutaan!

Pakollista toisen kotimaisen kielen opiskelua perustellaan muun muassa maamme kaksikielisyyden tukemisella, pohjoismaisella yhteistyöllä, suomenruotsalaisen kulttuuriperinnön arvostamisella sekä valtion viroissa vaadittavalla ruotsin kielitodistuksella. Hurjimmat fanaatikot ovat kaivamassa jopa Runebergia ja Snellmania haudoistaan perustellakseen ruotsin kielen merkitystä!

Mutta mitä pakollisuudella on saatu aikaan? Ruotsin kieli on peruskoulumme selvästi inhotuin oppiaine ja ruotsin kielen oppimistulokset ovat hämmästyttävän huonot. Suurimmassa osassa Suomea ruotsin kieltä ei kuule arkielämässä laisinkaan – ja Tukholmassakin pizzat tilataan useimmiten englanniksi.

Sopii kysyä, onko pakkoruotsin opiskelu näin ollen omiaan kohentamaan kaksikielisyyden ja suomenruotsalaisen kulttuurin arvostusta.

Minusta pakollisesta ruotsin opiskelusta pitäisi peruskoulussa luopua. Näin suomalaisten kielivalikoima laajenisi tuntuvasti, ja toisaalta ruotsista motivoituneet oppilaat oppisivat kieltä varmasti nykyistä paremmin. Kielteiset asenteet toista kansalliskieltä kohtaan todennäköisesti myös lievenisivät.

En kuitenkaan olisi luopumassa ruotsin kielen perustuslaillisesta asemasta kansalliskielenä. Sen johdosta lukiossa voisi edelleen olla perusteltua säilyttää jokunen pakollinen ruotsin kurssi.

Valtion virkojen kielivaatimuksiin olisi syytä sallia joustoa. Esimerkiksi kainuulainen aluehallinnon viranomainen ei tarvitse ruotsin taitoa, vaikka se hänen vaasalaiselle kollegalleen onkin tärkeä. Ruotsin kielen todellisesta taidosta voitaisiin maksaa kohtuullista kielilisää.