Itämeren huonosta tilasta kannetaan laajasti huolta, mutta mitään merkittävää harppausta tilanteen parantamiseksi ei ole tapahtunut. Ensi vuoden budjettiin saatiin puristettua kolmen miljoonan suojeluraha, mutta se riittää vain tärkeimpiin tutkimushankkeisiin. Yhtään laajasti meren tilaan vaikuttavaa toimenpidettä ei ole luvassa.
Itämeri on hyvä esimerkki siitä, että mikä on poissa silmistä on myös helposti poissa mielestä. Toimenpiteet olisivat varmasti aivan toisessa mittaluokassa, mikäli vastaavat ympäristömuutokset olisivat tapahtuneet mantereen puolella. Hätätilaohjelma olisi ollut pystyssä jo vuosia sitten.
Mitä tehtäisiin, jos Suomen pinta-alasta huomattava osa olisi kuollutta, vailla kaikkea elollista elämää pois lukien bakteeri- ja muu mikrobitoiminta? Entä jos näkyvyys olisi pudonnut murto-osaan normaalista? Entä jos normaalin metsän sijasta maassamme kasvaisi lähinnä vain erilaista heinää ja epämääräistä levää, myös asfaltilla?
Itämeren ekosysteemin tila on pitkälti edellä kuvatun kaltainen: pohjassa on Euroopan suurin autiomaa, rakkolevä on monin paikoin kadonnut ja rantakivet ovat limaisen rihmalevän peitossa ja niin edelleen.
Juhlapuheissa ja julistuksissa Itämeren suojelutoimia vauhditetaan ja tehostetaan, ja asian ympärille on perustettu myös suuri määrä erilaisia organisaatioita ja neuvottelukuntia. Mutta varsinaisissa suojelutoimenpiteissä tapahtuu edistystä vain hitaasti. Emmekä me suomalaiset edes voi vetäytyä venäläisten ja puolalaisten selän taakse: asukasta kohden laskettuna Suomi on yksi Itämeren merkittävimmistä rehevöittäjistä.
Maatalouden vastuulla on valtaosa rehevöittävästä kuormituksesta. Meillä maksetaan maatalouden ympäristötukea satoja miljoonia euroja vuosittain, mutta sen vaikutukset ovat olleet varsin vähäiset. Ympäristötuki on paremminkin varmistanut maanviljelijöiden toimeentuloa kuin ympäristökuormituksen vähentämistä. Positiiviset toimet kuten lannoitetasojen alentaminen ovat kumoutuneet peltoalan lisääntymisellä ja viljelykasvien vaihdoksilla enemmän lannoitusta tarvitseviin kuten esimerkiksi vehnään.
Maatalouden osalta panokset täytyy nyt laittaa siihen, että EU:n uuden vuonna 2014 alkavan maataloustukikauden ympäristötukeen saadaan mukaan Itämeri-ulottuvuus. Se olisi tukimekanismi, joka painottaisi ympäristötukea voimakkaasti niin, että vesistökuormitusta saadaan painettua alas. Ja samantyyppiset toimet vaikuttaisivat kaikissa Itämeren rantavaltioissa Venäjää lukuun ottamatta.
Toki myös muilla sektoreilla tarvitaan toimenpiteitä alkaen asutusjätevesien paremmasta käsittelystä ja poistokalastuksen kehittämisestä – mutta maatalous on kuitenkin se, joka tulevaisuuden kehityksen ratkaisee.