Reaalipolitiikka on sitä, että puolue tai edustaja muodostaa kantansa sen perusteella, mikä on oletettava lopputulos. Eli käytännössä virallinen kanta on jo valmis kompromissi siitä, mikä olisi tavoitetaso. Aatteet myydään jo valmiiksi puoleen hintaan.
Ns. realot pyrkivät siihen, ettei politiikkaa tehdä ideologioiden ja aatteiden pohjalta, vaan oletettujen ”realististen” skenaarioiden pohjalta. Pitää hylätä utopiat.
Tiedeuskovaiset ja sellaiset, jotka haluavat pitää nykyisyydestä kiinni tai haluavat korkeintaan maltillisia muutoksia, ovat varastaneet käsitteet realismi ja reaalipolitiikka. Näin ei pelasteta maailmaa.
Oikea realismi on sitä, että tunnustetaan tosiasiat. Missä mennään nyt? Tässä tulee mukaan ideologiat ja aatteet. Millainen on ihannemaailma? Takaisin realismiin. Mitä nyt tehdään väärin? Mitä pitäisi tehdä toisin? Mitä vaaditaan, jotta saavutetaan ihannetaso? Sitten siirrytään reaalipolitiikkaan, eli ajetaan niitä toimenpiteitä, mitä vaaditaan ihanteen saavuttamiseen.
Jotta poliittinen yhteistyö toimisi ja jotta voimme saavuttaa edistymistä omille asioillemme, joskus joutuu taipumaan kompromissiin. Kompromissi ei kuitenkaan voi olla lähtökohta. Täytyy tavoitella 120 prosenttia, jotta voimme saada 90. Jos tavoittelemme 50 prosenttia, saamme vain 10.
Erityisesti maailmaa pelastaessa nykyinen oletettu realismi ei toimi. Maailma voidaan pelastaa vain kunnianhimoisilla tavoitteilla. Ei asutusta Sipoonkorpeen, päästöt nollaan, lakkautetaan armeija. Linkola on oikea realisti; hän kirjoittaa siitä, minkä näkee olevan väärin ja vaatii niitä toimenpiteitä, joilla maailma voidaan pelastaa.
Kannatan avointa politiikkaa. Vihreät ja muut hallituspuolueet voisivat rehellisesti sanoa, mitä ovat tavoitelleet. Onhan se selvää, että hallituksen esitys on aina kompromissi jostain.
