Haja-asutuksen jätevesiasiat ovat kuohuttaneet kansaa pitkin syksyä. Hutunkeittäjinä ovat valitettavasti kunnostautuneet myös useat kansanedustajat, ylimpänä kokkina ja oman puolueensa ministerin nilkkoihin potkijana keskustan Hannu Hoskonen.
Ympäristöministeri Paula Lehtomäki tarttui asiaan, asetti selvitysmies Lauri Tarastin ja toi eduskuntaan lakiuudistuksen. Sen tarkoituksena oli selkiyttää asiaa ilman, että ympäristönsuojelun tasosta olennaisesti tingitään. Lehtomäen esityksen mukaan hajajätevesiasetuksen vaatimuksista voitaisiin joustaa, jos asukkaat ovat yli 68-vuotiaita tai muuten vähävaraisia.
Arvovaltainen perustuslakivaliokunta antoi Lehtomäen pykälistä lausuntonsa perjantaina. Valiokunnan lausunto ei juuri selventänyt tilannetta: 68 vuoden ikärajaa pidetään perustuslain mukaisena, mutta valiokunta ehdottaa vaihtoehtoisesti myös joustojen sitomista kansaneläkkeeseen. Asetuksen asiat joudutaan nostamaan lain tasolle, sillä näin merkittävistä velvoitteista ei voida määrätä asetuksella. Samalla perustuslakivaliokunta sanoo että investoinnin tulee olla kohtuullinen. Niinpä – mutta mikä on kohtuus?
Minusta on selvää, että haja-asutuksen jätevesien käsittelyä pitää parantaa nykyisestä. Paskavesien laskeminen saostuskaivojen kautta luontoon ei todellakaan ole 2010-luvulla enää hyväksyttävää. Jätevedet – vaikka niiden aiheuttaja olisi vanha mummo – rehevöittävät vesistöjä, levittävät bakteereja ja ovat myös uhka kaivovesille.
Terveen maalaisjärjen mukaista joustavuutta kuitenkin tarvitaan. Lehtomäen esityksessä joustot on sidottu vain asukkaan ominaisuuksiin, vanhuuteen tai muihin ”sosiaalisiin suoritusesteisiin”. Jotenkin loogisemmalta tuntuisi, että ympäristönsuojelun alalla joustot liitettäisiin ennemmin asumuksen sijaintiin: vesistöjen lähellä ja pohjavesialueilla säädökset voisivat olla tiukemmat kuin vähemmän herkillä alueilla.
Ihmeellisintä koko sopassa on, että itse asiassa alkuperäinen, nytkin vielä voimassa oleva hajajätevesiasetus on oikeastaan ihan hyvä. Sen asettamat vaatimukset jätevesien puhdistamiselle ovat oikeanlaiset, ja asetus sisältää myös mahdollisuudet monenlaisiin terveen järjen mukaisiin joustoihin niin kiinteistön sijainnin kuin asukkaan ominaisuuksienkin perusteella.
Se mikä on mennyt pieleen, on asetuksen toimeenpano. Tiedotus ei ole saavuttanut kansaa eikä riittävän hyvin kuntien viranomaisiakaan. Asian ympärillä on liikkunut paljon huhuja ja väärää tietoa, ja myös eri kunnat ovat soveltaneet määräyksiä eri tavalla.
Mutta nyt asia on ympäristövaliokunnan sylissä. Meidän pitää, mieluummin pikavauhdilla, löytää sotkuun säädylliset ratkaisut.
Ympäristönsuojelun tasosta ei pidä tinkiä. Mahdollisten joustojen pitää olla yleisen oikeustajun mukaisia. Ja tässä vaiheessa kenties kaikkein tärkeintä on, että asiaa koskevat pykälät ovat selkeät, yksinkertaiset ja helposti tulkittavat.
Periaate on selvä mutta toteutus ei näissä tulehtuneissa oloissa ole ihan helppo juttu!