Koulu- ja päiväkotiruoka nousee aika ajoin otsikoihin. Erityisesti ollaan huolissaan siitä, että ruoka ei ole riittävän laadukasta tai että lapset ja nuoret eivät jostain muusta syystä suostu syömään kouluruokaa. Asiaa onkin hyvä pitää esillä, koska lasten (ja miksei aikuistenkin) ravitsemus ja ruokailutottumukset eivät ole mikään yhden tekevä asia.
Vantaalla kouluruokailu oli viime viikolla otsikoissa kuitenkin varsin positiivisessa valossa ja erittäin hyvästä syystä. Vantaalla nimittäin tarjottiin kouluissa muikkuja, joka on paitsi eettinen ja ekologinen ratkaisu myös perinteinen suomalainen laatuherkku. Kaupaksikin muikut olivat käyneet kohtalaisen hyvin, jopa odotettua paremmin.
Helsingissäkin on ainakin päiväkotiruokailun osalta käynnissä hyvä meininki. Siellä kaupunginhallitus hyväksyi viime kesäkuussa Ruokakulttuurin kehittämisvalinnat -nimisen strategisen linjapaperin, jossa Lastenruokailun luomuohjelma on yhtenä keihään kärkenä. Tavoitteena on nostaa luomun osuus päiväkotiruoassa 50 % vuoteen 2015 mennessä ja lisäksi sitoa muutos päiväkotien pedagogisiin tavoitteisiin.
Vantaallakin budjettiin kirjattiin sitovaksi tavoitteeksi saman asian selvittäminen vuoden 2011 aikana, mistä propinaa valveutuneelle valtuustollemme.
Voidaan toki kysyä, onnistuuko noin raju luomun osuuden kasvattaminen, vai kaatuuko hanke saatavuus- ja hintaongelmiin. Itse uskon vakaasti, että jos noin isot julkiset toimijat antavat toimittajille ja tuottajille riittävän vahvan signaalin siitä, että luomua ollaan hankkimassa ja että luomun hankkimiseen myös sitoudutaan tulevaisuudessa, niin tarjonta vääjäämättä kasvaa ja hinnat halpenevat. Kyse on siitä, että jonkun ison toimijan on haluttava muuttaa maailmaa ja toimittava ladunavaajana. Helsingin ja Vantaan päätöksistä tulevat lähivuosina hyötymään myös tavalliset kuluttajat.
Entäs sitten ne pedagogiset sisällöt? Itse pidän erittäin tärkeänä, että päiväkodeissa ja kouluissa harrastetaan lasten ruokkimisen lisäksi myös aktiivista ruokakulttuurikasvatusta. Tällöin lasten makutottumuksia monipuolistetaan, ruokaketjun tuntemusta parannetaan ja ruokailuhetken sekä ruoan arvostusta nostetaan. Jos ruokailuun ja siihen liittyviin pedagogisiin sisältöihin kiinnitetään huomiota ja varhaislapsuudesta lähtien, olen varma, että ruoka maittaa myös teini-iässä nykyistä paremmin.
Tosin on syytä muistaa, että päävastuu ruokakulttuurin edistämisessä on edelleen kodeissa.
