Tällä viikolla on tullut nautittua kuluttajan ominaisuudessa lähiseudun kulttuuri- ja urheilutarjonnasta. Keskiviikkona kävin tyttäreni kanssa katsomassa Myyrmäen urheilutalolla käsipallon SM-liiga -pelin Atlas-BK-46 (kirvelevä yhden maalin kotitappio) ja torstaina niinikään tyttäreni seurassa Vantaan tanssiopiston jokavuotisen jouluesityksen, joka tänä vuonna oli vanha klassikko Prinsessa Ruususen häät.
Sekä Myyrmäen urheilutalo että Martinus-sali sijaitsevat noin 10 minuutin kävelymatkan päässä kotoa, mutta noita kahta näennäisen erilaista juttua yhdistää positiivisella tavalla moni muukin asia. Suurin yhdistävä tekijä on se, että kummassakin pääosa tekijöistä on paikallisia oman seuran ja -opiston kasvatteja. Kun puitteet ovat kunnossa ja toiminta riittävän laadukasta, niin lajia tai taidemuotoa ei ole tarve lähteä harrastamaan muualle, vaikka oma taso nousisikin kohtuullisen kovaksi.
Erittäin hienoa on myös se, että nämä kaksi toimijaa (tietysti monien muiden ohella) jatkavat sinnikkäästi laadukasta toimintaansa nuorison parissa osallistumiskynnyksen ollessa melko matala. Nämä toimijat hyväksyvät sen, että harvasta osallistujasta tulee alansa huippu, mutta tärkeämpää on tarjota hyvää ja itseunnon kehitystä ja kasvua tukevaa toimintaa mahdollisimman monelle.
Kolmas yhdistävä tekijä on tietysti se, että kumpikin taho saa kaupungilta tukea toimintaansa. Tämä tuki on näille kummallekin elintärkeää ja tuen loppumisen myötä loppuisi myös toiminta, mikä olisi paikkakunnan nuorten kannalta katastrofaalinen tilanne.
Erojakin toiminnasta luonnollisesti löytyy ja kuten sanottu, nämä eivät ole Vantaan läheskään ainoita laadukasta työtä nuorten parissa tekeviä toimijoita. Hyviä urheiluseuroja on vaikka kuinka paljon ja taiteen perusopetus on yleisesti Vantaalla hyvissä käsissä. Ja näinhän sen pitää jatkossakin olla. Laadukas toiminta kulttuurin ja liikunnan saralla on mitä parhainta ennalta ehkäisevää työtä.
Ja siinä sivussa tällainen lähiöperheenisä saa iltoihinsa mielekästä puuhaa kävelymatkan päässä.
