Maamme eläin- ja kasvilajeista uhanalaisia on ainakin 2247. Varmaan toinen samanmoinen sellaisia lajeja, joista ei tiedetä. Ensin mainittuihin kuuluu myös monia suurpetoja, kuten ilves, susi ja ahma.
Miksi Suomessa myönnetään kaatolupia uhanalaisille eläimille?
Syytän huonoa maa- ja metsätalousministeriä Sirkka-Liisa Anttilaa. Löysin uutisen vuodelta 2009. Siinä riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos suositteli kaadettavaksi korkeintaan 220 ilvestä ja ministeriömme meni myöntämään kaatolupia 340. Paljon suositusta enemmän. Tähän kun lasketaan vielä salametsästys päälle, niin lopullinen kaatojen määrä nousee pilviin. Susilla lienee vielä huonompi tilanne.
Suomessa on pitkät perinteet petovihan suhteen, ja viha kohdistuu erityisesti susiin. Internetistä löytyy valtavasti keskustelufoorumeja, joilla lietsotaan petovihaa ja jopa adressi kaatoluvan myöntämiseksi kaikille susille. Timo Hännikäinen kirjoittaa uusimmassa Elonkehä-lehdessä, että petovihan juuret ovat 1800-1900 luvun vaihteessa. Tuohon aikaan Venäjän tsaari asetti voimaan tapporahajärjestelmän.
Suomen susi- ja muiden suurpetojen kannat vaikuttavat suoraan myös Ruotsin petojen elinvoimaisuuteen. Ruotsin susikanta on sisäsiittoinen, sillä idästä tulevat sudet tapetaan ennen rajaa ja nykyinen kanta polveutuu vain muutamista susista.
Kysyn: mikä oikeus ihmisellä on päättää toisen eläinlajin yksilömäärästä ja elinympäristöstä? Kysyn toisen kysymyksen: miksi uhanalaisille lajeille myönnetään kaatolupia?
Vastaukseksi ei kelpaa, että ”ne tappavat karjaa” tai ”ne aiheuttaa taloudellisia vahinkoja”. Aina voi halutessaan suojata karjan susiaidalla ja laumanvartijakoirilla, ja petotuhoistakin saa mittavat korvaukset. Mielestäni korvauksiakin tulisi myöntää vain silloin, kun eläimet ovat olleet asianmukaisesti suojattuina pedoilta.
Susi, ilves, ahma tai karhu; jokaisesta voisi olla Suomen kansallissymboliksi tai vaakunaeläimeksi, kuten Timo Hännikäinen kirjoittaa.
Annetaan ihanien kansallissymboliemme elää.
