Vantaan valtuustossa käsiteltiin kaiken muun kohinan lisäksi myös Myyrmäen urheilupuiston uutta kaavaa, joka mahdollistaa kauan haaveissa siintäneen hotellin rakentamisen nyt kun toteuttajakin on hankkeelle ilmeisesti löytynyt. Tämä on Myyrmäelle pelkkää plussaa ja urheilupuisto alkaa olla sen sortin liikuntakeidas jää- ja jalkapallohalleineen, stadioneineen ja urheilukenttineen, että leiriä kannattaa tulla pitämään kauempaakin.
Jalkaisin tai pyörällä tulijoiden riesana on alueella joka puolelle levittäytyvät pysäköintialueet. Kevyen liikenteen väylät kulkevat epämääräisellä tavalla sekaisin parkkialueiden väleissä ja varsinkin lasten kulkeminen Myyrmäen urheilupuistossa on kohtalaisen riskaabelia toimintaa.
Puhuin asiasta valtuustossa ja kuulinkin riemukseni, että tilanteeseen on tulossa helpotusta, kun myös pysäköintijärjestelyjä ja kevyenliikenteen väyliä ollaan suunnittelemassa uudelleen.
Sama ilmiö on kuitenkin havaittavissa muuallakin. Lähes kaikissa uudemmissa ihmismassojen käyttöön tarkoitetuissa komplekseissa suunnittelu lähtee siitä, että paikalle tullaan autoilla. Parkkipaikat leviävät laajoille alueille ja jalan tai pyörällä liikkujat saavat pujotella sydän syrjällään autojen väleistä.
Tällainen ei käy! Kaikki taajamiin suunniteltavat rakennukset on mietittävä niin, että saapuminen kevyen liikenteen väylää pitkin on turvallista ja vaivatonta. Autoteiden tai parkkipaikkojen kanssa risteäviä kevyen liikenteen väyliä pitää välttää tai ainakin suunnitella risteykset selkeiksi ja yksiselitteisiksi niin, että myös lapset ymmärtävät miten homma toimii.
Lisäksi polkupyörille on varattava riittävästi turvallisia säilytyspaikkoja.