Matti Heikkinen tuli ja hiihti itsensä maailmanmestariksi 15 kilometrillä. Saavutuksesta sopii tietysti onnitella ja olla tyytyväinen vaatimattoman ja fiksun oloisen Heikkisen puolesta ja mukavaa, että tehty työ kantaa tällä tavalla hedelmää.
Suomalaisten menestys aina tietyllä tavalla sykähdyttää, vaikka en pidäkään itseisarvoisen tärkeänä sitä, että meidän pitäisi välttämättä ja mihin tahansa hintaan olla kansakuntana jatkuvasti pärjäämässä erilaisissa koitoksissa ja kisailuissa.
Tärkein urheilumenestyksen anti on kuitenkin siinä, että tällaiset menestystarinat toimivat esimerkkeinä ja kannustimina lapsilla ja nuorille, ja aina kun kultamitali pujotetaan jonkun suomalaisen kaulaan, on syytä uskoa, että sillä on liikuntaa lisäävä vaikutus. Ainakin itse muistan lähteneeni ladulle, urheilukentälle tai ulkojäille sporttailemaan entistä hanakammin aina, kun maanmieheni olivat niittäneet mainetta ja kunniaa maailmalla.
Huippu-urheilua on syytä tukea jossain määrin myös yhteisestä pussista erityisesti juuri edellä mainitusta syystä. Tärkeintä on kuitenkin taata lapsille, nuorille ja kuntoileville aikuisille riittävän hyvät harrastusmahdollisuudet. Kansanterveyteen pitää sijoittaa ja se saa maksaa. Ja kuten sanottu, myös kultamitalien kustannukset satavat toivottavasti nimenomaan tähän laariin.
