Suomalainen koulutusjärjestelmä tekee monien mittareiden mukaan kohtuullisen kovaa jälkeä, mikä on tietysti ilahduttavaa. Saman aikaisesti kuitenkin kuuluu viestejä, joiden mukaan nuorten yleissivistys on monilta osin varsin ohuella tasolla, mistä hupaisana esimerkkinä kerrottiin lehdissä muutama vuosi sitten, kuinka iso osa Hesarin toimittajakouluun hakeneista ei tiennyt mitä eroa on rouskulla ja rauskulla.
Yleissivistys tietysti sinänsä ei ole mikään brassailun aihe, mutta kuitenkin toivoisi, että koulutuksella olisi muunkinlaisia tavoitteita ja saavutuksia kuin työmarkkinoilla pärjäämiseen tähtäävä välinearvo. Historian, kulttuurin ja monien muiden alojen jonkin asteinen tuntemus parantaa käsittääkseni elämän laatua ja pintapuolinenkin perehtyneisyys myös oman alan ulkopuolisiin asioihin tuottaa aineetonta hyvinvointia.
Vapaalla sivistystyöllä on Suomessa pitkät ja kunniakkaat perinteet, ja olen täysin vakuuttunut, että esimerkiksi kansalais- ja työväenopistojen vuosien saatossa tarjoama yleissivistävä koulutus on osaltaan ollut edesauttamassa sosiaalista siirtymää, joka Suomessa on viime vuosikymmeninä ollut aika mittavaa. Sukutausta ei ole taannut automaattisesti hyvää koulutusta ja menestystä, vaan vaatimattomammistakin torpista on ponnistettu pitkälle.
Näinpä ollen soisin näkeväni, että sekä vapaa sivistyö että peruskoulu pystyisivät myös tulevaisuudessa tarjoamaan kaikille kattavan annoksen yleissivistystä, eikä yhteiskunnassa jämähdettäisi siihen ajatukseen, että koulutuksen ainoa päämäärä on hyvä työpaikka ja myönteinen urakehitys.
Ilman pienintäkään elitismin vivahdetta väitän, että minusta on mukavampaa elää sellaisessa yhteiskunnassa, jossa esimerkiksi taksikuskin kanssa pystyy keskustelemaan Idolsin lisäksi vaikkapa kirjallisuudesta.