Taitetun indeksin lisäksi toinen eläkeasioihin liittyvä kuuma peruna on yleisen eläkeiän nosto. Julkisen talouden kestävyysvajeen kutistamiseksi valtiovarainministeriö on teroittanut työurien pidentämisen tärkeyttä – mitä pitempään porukka on töissä, sitä enemmän saadaan verotuloja.
Nykyinen vanhuuseläkkeelle jäämisen ikä on 63-68 vuotta. Työelämässä jatkamista on porkkanoitu niin sanotulla superkarttumalla, joka parantaa eläkettä työntekijän pysyessä töissä 63 ikävuoden jälkeen. Keskimääräinen eläkeikä onkin noussut jonkin verran, mutta on edelleen alle 60 vuotta.
Asialla on puolensa ja puolensa. Eliniänodote on noussut voimakkaasti ja sen ennustetaan nousevan edelleen. On väitetty, että muutamassa vuosikymmenessä keskimääräinen elinikä lähestyy jo sataa vuotta, jolloin eläkettä nautittaisiin yleisesti jopa 40 vuotta!
Minusta on selvää, että jossain vaiheessa eläkeiän nostaminen tulee joka tapauksessa eteen – jos ei kuluvalla niin viimeistään seuraavalla vuosikymmenellä.
Tärkeintä on kuitenkin pyrkiä parantamaan työelämän laatua ja joustavuutta niin, että ihmiset jaksavat ja myös haluavat olla mukana nykyistä pitempään. Eläkeiän alarajan mekaaninen nostaminen ei nimittäin välttämättä kovin paljon pidennä työssäoloa, jos muuta ei tehdä. Joustava viiden vuoden haarukka on sinänsä hyvä asia ja antaa tilaa yksilöllisille valinnoille. Mahdollisuuksia työajan lyhentämiseen ja työtehtävien helpottamiseen pitää lisätä ikääntyneiden työntekijöiden kohdalla.
Kaikkiaan eläkeiän nostamisesta on vähän tarpeettomasti tullut elämää suurempi asia, jonka muun muassa demarit ovat nostaneet ihan kynnyskysymykseksi saakka. Eläkeiän mahdollinen nostaminen ei kerralla pelasta valtiontaloutta mutta ei minusta myöskään ole mikään pelottava mörkö. Noston aika on ehkä vuosikymmenen lopulla, ja siitä päätetään aikanaan hyvässä järjestyksessä kolmikantaisesti.