Jyrki Kataisen upouuden hallituksen ympäristöpolitiikka vaikuttaa lupaavalta: vesiensuojelussa ja luonnon monimuotoisuuden vahvistamisessa on uutta otetta. Erityisesti Itämeren osalta hallitusohjelmassa on hyvä sortimentti erilaisia toimenpiteitä. Ei tällä paketilla ehkä koko Itämeri heti pelastu, mutta Suomen rannikkovesien ja Saaristomeren tilanteen pitäisi kääntyä parempaan suuntaan.
Kaikkein tärkeintä on tietenkin saada maatalouden ravinnevalumat vähenemään – viljely aiheuttaa yli puolet rehevöittävistä ravinnepäästöistä sekä typen että fosforin osalta. Hallitusohjelman mukaan maatalouden ympäristötukia uudistetaan niin, että ne voidaan kohdentaa alue-, tila- ja lohkokohtaisesti herkimmille alueille. Näin tukieuroille saadaan paras vastine.
Hallitus aikoo toimia myös EU:ssa siten, että maataloustuet vahvistavat vesiensuojelua. Tätä kautta on mahdollista, että myös esimerkiksi Puolan maanviljelyn ravinnepäästöt saadaan alenevalle uralle.
Itämeren suojelusta on puhuttu jo vuosikaudet, mutta todellista edistystä ei juuri ole tapahtunut. Nyt siihen on ainakin mahdollisuuksia, kun lukee Kataisen hallituksen linjauksia.
Vesiensuojeluun on tarkoitus puuttua laajalla skaalalla: maataloustukien uudelleensuuntaamisen lisäksi ohjelmassa linjataan, että Suomesta tehdään ravinteiden kierrätyksen mallimaa (ex-pääministeri Matti Vanhasen työryhmän suuntaviivoilla), jatketaan TEHO- ja TASO-hankkeita (maa- ja metsätalouden sekä turvetuotannon vesiensuojelu), tiukennetaan taajamien jätevedenpuhdistamoiden normeja, edistetään poistokalastusta, jatketaan vedenalaisen luonnon monimuotoisuuden kartoitusta (VELMU) ja parannetaan öljyntorjuntavalmiutta. Kun vielä haja-asutuksen jätevesiasiat saadaan uuden lainsäädännön mukaiseen ojennukseen, on kaikki tärkeimmät askeleet otettu.
Meri ei tietenkään parane hetkessä, mutta näillä toimenpiteillä suunnanmuutos tapahtuu varmasti. Muutaman vuoden kuluessa se tulee näkymään myös veden laadussa.
Olin mukana Säätytalon ohjelmaneuvotteluiden ympäristöpolitiikan ryhmässä. Itämerilinjaukset tehtiin hyvässä yhteisymmärryksessä, eikä tässä prosessissa ollut kepua eikä persuja tippaakaan ikävä!