Mikäli kalenteristasi puuttuu vielä merkintä ajankohdalle 15-16.9. Nurmijärven Haukilammella pidettävistä piiripäivistä, niin nyt kannattaa se sinne lisätä. Kyseessä on Uudenmaan vihreiden vuoden päätapahtuma sekä kattava kunnallisvaalikoulutuspaketti.

Tähän mennessä puhujapuolella osanottonsa ovat varmistaneet muun muassa kansanedustaja Osmo Soininvaara sekä puoluesihteeri Panu Laturi ja järjestöpäällikkö Lari Karreinen.

Piiripäivät on hyvä mahdollisuus verkoistoitua muiden uusmaalaisten vihreiden toimijoiden kesken. Tilaisuudessa on mahdollisuus järjestää myös kuntakohtaisia tai alueellisia ehdokastapaamisia. Ohjelmaan kuuluu kunnallisten vaalivastaavien viimeinen tapaaminen ennen kunnallisvaaleja.

Mukaan kannattaa ottaa uimavarusteet, sillä paikka on aivan lammen rannassa ja lähellä Suomen suurinta lähdettä Sääksjärveä. Sauna on ohittamaton osa iltaohjelmaa. Illan muuta ohjelmaa varten kaipailemme
vielä vinkkejä hyvistä esiintyjistä / ohjelmasta.

Haukilampi sijaitsee 35 kilometriä Hyvinkäältä, 48 kilometriä Lohjalta, 43 kilometriä   Tikkurilasta ja  50 kilometriä Espoon keskuksesta eli varsin keskeisellä paikalla Keski-Uudellamaalla. Yhteydet julkisilla ovat kehnohkot, mutta n. 400 metrin päähän pääsee kahdella Helsingistä lähtevällä bussilla. Pyrimme panostamaan kimppakyytien
järjestämiseen. Majoituspaikkaan voit tutustua osoitteessa [http://www.haukilampi.fi/].

Ilmoittautuminen tapahtumaan aukeaa myöhemmin tässä kuussa, mutta avasin jo tapahtuman FB-ryhmän. Löydät sen osoitteesta: [http://www.facebook.com/events/438218259555678/].

Tapahtuman hinta on majoituksineen, ruokailuineen ja koulutuksineen osanottajalle piirin tuen jälkeen todella edullinen, 30-40 euron välillä koko viikonlopulle.

Useat yhdistykset sponsoroivat muutamia jäseniään tapahtumaan, mitä voin lämpimästi suositella. Mitä useammasta yhdistyksestä paikan päällä on porukkaa, sitä paremmin vihreä kenttä verkostoituu. Yhdessä on mukava mennä kohti syksyn poliittisen puolen päätapahtumaa, kunnallisvaaleja!

Terveisin,
Anu Heikkilä, toiminnanjohtaja
Tiia Pyykkö, piirihallituksen piiripäivävastaava