Kun ajattelen kulunutta vuotta Vantaan valtuustossa, ei tee hirveästi mieli enää ruveta ehdokkaaksi.

Ensinnäkin SDP:n ja Kokoomuksen sähläilyt kaupunginjohtajapelissä ärsyttivät suunnattomasti: Vantaalle ei etsitty parasta mahdollista kaupunginjohtajaa vaan sellaista demaria, joka sopisi myös kokoomuslaisille.

Toiseksi tilapalvelut yhtiöitettiin. Nyt ollaan yksityistämässä myös paljon muuta, esimerkiksi vanhusten palvelutalot, siitä huolimatta, että hyvin monet kunnat ovat palanneet takaisin kaupungin tekemään työhön, kun se on todettu hinta-laatusuhteeltaan paljon paremmaksi. Työntekijöiden edun mukaista yksityistäminen on hyvin harvoin.

Kolmas ja masentavin asia Vantaan toiminnassa ei ole suuret velat vaan se miten niitä hoidetaan: kaupunginvaltuusto on halukas suurella enemmistöllä paikkaamaan heikon talouden kaikkein heikoimpien kuntalaisten selkänahasta.

Virkamiehet ja muut valtuustoryhmät eivät olleet kiinnostuneita vihreän valtuustoryhmän laatimasta vaihtoehtoisesta säästölistasta, joka sisälsi miljoonien järkevät säästöt mm energiasta ja jossa ennemminkin vahvistettaisiin ennaltaehkäiseviä palveluja todellisten, pitkäkestoisten säästöjen aikaansaamiseksi. Nyt tehtävät leikkaukset mm vanhus- ja vammaispalveluissa, lastensuojelussa, kouluissa ja nuorisotyössä, päivähoidossa, kirjastoissa ja luontokoulussa tulevat sekä aiheuttamaan pahoinvointia ja lisälaskun, joka hyvinkin on leikkauksia paljon suurempi sekä masentamaan kaupungin monet työntekijäryhmät. Eräs vanhustyöntekijä sanoikin, että Vantaalla pitäisi nyt heti lakata arvoista puhuminen, kun niitä ei pysty enää toteuttamaan.

Myytäköön Vantaan Energia, jonka hinnalla maksettaisiin suurin osa Vantaan veloista. Säästettäköön energiaa kouluissa ja laitoksissa (ja katuvaloissa keskellä kirkasta kesäyötä) ja maksettakoon sillä kouluavustajat. Lopetettakoon ystäväkuntatoiminta kiinanmatkoineen ja monet muut kumppanuudet lukuunottamatta pohjoismaista yhteistyötä ja lapsityötä – vähemmän siitä on haittaa kuin vanhusten mielenterveystyön lopettamisesta. Säästettäköön aluetoimikunnista, joilla kuitenkaan ei ole mitään todellista päätösvaltaa. Nostettakoon vielä veroa neljäsosaprosentilla, muuten leikkaukset otetaan vain kaupungin työntekijöiden ja heidän asiakkaidensa selkänahasta.

Kaupungin johtoon ja päättäviin elimiin pitäisi valita sellaiset ihmiset, joilla ei ole vain setelinkuva silmissä ihmisten asioista päätettäessä. Kunnan tehtävä lain mukaan on järjestää palvelut, toivottavasti ihmisarvoiset palvelut. Muusta voi tinkiä.

Sini Alén
Kaupunginvaltuutettu