Olen työskennellyt taksikuskina eli renkinä vuoden ajan; viime viikolla ajoin (toistaiseksi) viimeisen työvuoroni. Palaan ainakin tuokioksi varsinaiseen ammattiini erityisopettajaksi.

Olin jo aiemmin suunnitellut pitäväni sapattivuoden tapaisen breikin taksin ratissa, mutta putoamiseni eduskunnasta vuoden 2011 vaaleissa tarjosi tähän erinomaisen sauman. Kävin viime vuoden toukokuussa taksikurssin ja aloitin mustan Mersun ratissa viime syyskuun alussa.

Taksin ajaminen on kivaa: työ on vaihtelevaa, saa olla ikään kuin ulkona koko ajan (voi nähdä kun aurinko nousee ja kun se laskee, toisin kuin toimistoissa!) ja tapaa hyvin erilaisia ihmisiä. Jos sesonki on päällä ja kyytejä riittää, aika kuluu nopeasti. Hankalia asiakkaita on äärimmäisen harvoin, esimerkiksi minulle ei sattunut vuoden ajojen aikana yhtään vähänkään vakavaa uhkatilannetta. Pari suukopua ainoastaan – eikä ainuttakaan yrjöä takapenkille.

Taksirengeistä on jatkuvasti pulaa, enkä enää ihmettele minkä takia. Työehdot ovat heikot, eikä tienestit pääse päätä huimaamaan. Vain ”kutsumuskuljettajat” pysyvät alalla pitkään.

Ainakin pääkaupunkiseudulla rengit ovat puhtaalla provisiopalkalla: kuski saa (arvonlisäverottomasta) kassasta 35-40 prosenttia tapauksesta riippuen. Pitkän ajan keskituntipalkka pyörii kymmenen euron liepeillä. Tämän takia monet kuljettajat ajavat huomattavan suuria tuntimääriä, jotta tilipussiin kertyisi edes kohtuullinen tienesti. Jos kyytejä ei ole, kuten esimerkiksi heinäkuussa tuppaa olemaan, tuntipalkka voi painua hyvinkin alhaiseksi. Minun heikoin työpäiväni taisi poikia noin viisi euroa per tunti, bruttona!

Kuskeille ei myöskään makseta mitään ilta- tai sunnuntailisiä; sama provika juoksee vuorokauden ajasta ja viikonpäivästä riippumatta. Tosin aloitusmaksu on öisin ja pyhäisin hieman korkeampi, mikä lihottaa kassaa ja tiliä vähän. Viikonloppuöisin kyytejä on kuitenkin tarjolla yleensä runsaasti, josta syystä perjantai- ja lauantai-illat ovat parhaita rahavuoroja.

Tarvittaisiin kuskien joukkovoimaa, jotta tilanne paranisi. Perseet penkkiin vaan niin pitkäksi aikaa että perusasiata olisivat kunnossa!

Minusta ennen kaikkea kaksi asiaa pitäisi korjata: kuskille ”takuupalkka” hiljaisten aikojen varalta ja lisäksi säälliset yö- ja pyhälisät.

Jos kyytejä ei ole tarjolla, sen pitäisi kuulua yrittäjän eli autoilijan riskin piiriin. Nyt kysynnän vähäisyys rouhii rengin selkänahkaa!

Yö- ja pyhälisät voitaisiin järjestää joko korottamalla provisiota tai kiinteällä tuntipalkan lisällä. Jokseenkin kaikille muillekin ammattikunnille korvataan hankalat työajat – miksei kuljettajille?

Näistä epäkohdista huolimatta tykkäsin kuskin hommasta. En pidä ollenkaan mahdottomana, että joskus myöhemmin taas ajelisin, joko hajavuoroja tai vaikka säännöllisestikin.

Taksikuskin työssä on vahva vapauden illuusio – pomo ei huohota niskaan – ja se on myös hyvä näköalapaikka yhteiskunnan erilaisiin ilmiöihin!

 

 

 

Olen työskennellyt taksikuskina eli renkinä vuoden ajan; viime viikolla ajoin (toistaiseksi) viimeisen työvuoroni. Palaan ainakin tuokioksi varsinaiseen ammattiini erityisopettajaksi.

Olin jo aiemmin suunnitellut pitäväni sapattivuoden tapaisen breikin taksin ratissa, mutta putoamiseni eduskunnasta vuoden 2011 vaaleissa tarjosi tähän erinomaisen sauman. Kävin viime vuoden toukokuussa taksikurssin ja aloitin mustan Mersun ratissa viime syyskuun alussa.

Taksin ajaminen on kivaa: työ on vaihtelevaa, saa olla ikään kuin ulkona koko ajan (voi nähdä kun aurinko nousee ja kun se laskee, toisin kuin toimistoissa!) ja tapaa hyvin erilaisia ihmisiä. Jos sesonki on päällä ja kyytejä riittää, aika kuluu nopeasti. Hankalia asiakkaita on äärimmäisen harvoin, esimerkiksi minulle ei sattunut vuoden ajojen aikana yhtään vähänkään vakavaa uhkatilannetta. Pari suukopua ainoastaan – eikä ainuttakaan yrjöä takapenkille.

Taksirengeistä on jatkuvasti pulaa, enkä enää ihmettele minkä takia. Työehdot ovat heikot, eikä tienestit pääse päätä huimaamaan. Vain ”kutsumuskuljettajat” pysyvät alalla pitkään.

Ainakin pääkaupunkiseudulla rengit ovat puhtaalla provisiopalkalla: kuski saa (arvonlisäverottomasta) kassasta 35-40 prosenttia tapauksesta riippuen. Pitkän ajan keskituntipalkka pyörii kymmenen euron liepeillä. Tämän takia monet kuljettajat ajavat huomattavan suuria tuntimääriä, jotta tilipussiin kertyisi edes kohtuullinen tienesti. Jos kyytejä ei ole, kuten esimerkiksi heinäkuussa tuppaa olemaan, tuntipalkka voi painua hyvinkin alhaiseksi. Minun heikoin työpäiväni taisi poikia noin viisi euroa per tunti, bruttona!

Kuskeille ei myöskään makseta mitään ilta- tai sunnuntailisiä; sama provika juoksee vuorokauden ajasta ja viikonpäivästä riippumatta. Tosin aloitusmaksu on öisin ja pyhäisin hieman korkeampi, mikä lihottaa kassaa ja tiliä vähän. Viikonloppuöisin kyytejä on kuitenkin tarjolla yleensä runsaasti, josta syystä perjantai- ja lauantai-illat ovat parhaita rahavuoroja.

Tarvittaisiin kuskien joukkovoimaa, jotta tilanne paranisi. Perseet penkkiin vaan niin pitkäksi aikaa että perusasiata olisivat kunnossa!

Minusta ennen kaikkea kaksi asiaa pitäisi korjata: kuskille ”takuupalkka” hiljaisten aikojen varalta ja lisäksi säälliset yö- ja pyhälisät.

Jos kyytejä ei ole tarjolla, sen pitäisi kuulua yrittäjän eli autoilijan riskin piiriin. Nyt kysynnän vähäisyys rouhii rengin selkänahkaa!

Yö- ja pyhälisät voitaisiin järjestää joko korottamalla provisiota tai kiinteällä tuntipalkan lisällä. Jokseenkin kaikille muillekin ammattikunnille korvataan hankalat työajat – miksei kuljettajille?

Näistä epäkohdista huolimatta tykkäsin kuskin hommasta. En pidä ollenkaan mahdottomana, että joskus myöhemmin taas ajelisin, joko hajavuoroja tai vaikka säännöllisestikin.

Taksikuskin työssä on vahva vapauden illuusio – pomo ei huohota niskaan – ja se on myös hyvä näköalapaikka yhteiskunnan erilaisiin ilmiöihin!