Mielestäni on hieman outoa, että oopperan sopimus neuvotellaan uudestaan. Tärkeintä on kuitenkin, että oopperan toimintaedellytykset turvataan.
Viime viikolla oopperan nettisivulla kerrottiin oopperan nykyisen ja tulevan taiteellisen johtajan vierailusta Simonkylän vanhustenkeskuksessa. Laulettiin tietysti kauneimpia joululauluja. Tämä on ihan tavanomaista oopperan toimintaa – vaikkakin sitä tekevät yleensä muut kuin oopperan johtajat. Olen ollut työssä useissa Vantaan kouluissa. Niissä jokaisessa oppilaat ja opettajat ovat kertoneet posket innosta hehkuen yhteistyöstä oopperan kanssa. Hienoin kuulemani kokemus tällaisesta oli jokunen vuosi sitten Länsimäen koulusta. Projekti oli erittäin mieluisa oppilaille ja samalla hyvin vahvasti syrjäytymistä estävä ja motivaatiota parantava ja siinä oli mukana huomattava määrä maahanmuuttajaoppilaita.
Eräs vantaalainen ystäväni sairastui mieleltään. Kun paranemisprosessi oli alussa, ajattelin, että nyt autan häntä ja kokeilen kulttuurin parantavaa voimaa ja vein hänet oopperaan. Heti ensimmäisen näkemämme esityksen jälkeen hän oli virkistynyt ja iloinen vahvan elämyksen ansiosta. Useat oopperakäynnit ovat selvästi olleet vahva tuki hänen parantumiselleen – ja jatkuvat edelleen, vaikka hän on jo tarpeeksi terve työelämään ja pärjää siellä hyvin.
Suomen Kansallisooppera on maailmanlaajuisesti tunnettu ja tunnustettu korkeasta tasostaan. Se on kuitenkin ollut jo pitkään todella tiukoissa taloudellisissa paineissa, kun yhteiskunnan tukea on vähennetty. Tällä hetkellä näyttää siltä, että Paavo Arhinmäki jää historiaan kulttuuriministerinä, jonka aikana sekä Kansallisoopperan että Kansallisteatterin hieno, kansallisesti ja oopperan kohdalla myös kansainvälisesti hyvin arvokas työ yritetään romuttaa, olkoonkin, että säästöistä puhuttiin jo hallitusneuvotteluissa.
Tottakai olisi parasta että valtio yksin vastaisi oopperan kustannuksista, onhan se tarkoitettu kaikkien suomalaisten käytettäväksi. Mutta selvää on, että pääkaupunkiseudulla asuvat käyvät oopperassa enemmän kuin muut, sekä matkan takia että siksi että heitä on usein jo lapsena totutettu käymään oopperassa. Siksi on aivan kohtuullista, että Vantaa maksaa oopperasta oman pienen osuutensa.
Ooppera ei ole mikään elitistinen taidelaitos. Suurin osa oopperamusiikista ei ole vaikeatajuista. Hintakaan ei ole este mennä oopperaan tai balettiin, sillä edullisimmat liput maksavat 14 euroa. Oopperaan ei nykyisin ole myöskään pukukoodia, vaan jokainen voi mennä sinne sellaisissa vaatteissa joissa viihtyy.
Oopperan kalliit kustannukset ja tuen tarve johtuvat siitä, että siihen sisältyy niin monta taidelajia, esimerkiksi laulu, kuorolaulu, orkesteri, lavasteet, puvut, valot, tanssi ja niin edelleen. Mutta mitä ooppera antaa meille Oopperatalossa pidettävien ooppera- ja balettiesitysten lisäksi?
Esimerkkejä Vantaalta tältä vuodelta:
– lasten ja nuorten monivuotinen sävellysprojekti
– oopperan ja baletin maailmaan suuntautuvat tuokiot esikouluikäisille
– lukuisat työpajat
– teemapäivät opettajille
– kouluilla on kiintiö oopperan avoimiin pääharjoituksiin
– yhteistyöprojektit koulujen kanssa
– tanssiesitykset Martinukessa
Yleisöyhteistyöstä yleensä muutama esimerkki: 41 000 kontaktia, 110 työpajaa, 125 esitystä joista 60 oopperatalon ulkopuolella, erityiskohderyhmiä ovat maahanmuuttajat, kehitysvammaiset, päihdekuntoutujat ja hoitolaitokset, vankilat ja asunnottomat.
On vaikea ymmärtää, jos joku ei arvosta ja halua tukea tällaista työtä.