Istuvan hallituksen yksi parhaista päätöksistä on nuorten yhteiskuntatakuu, joka astui voimaan vuoden alusta. Sen mukaan kaikille alle 25-vuotiaille sekä vastavalmistuneille alle 30-vuotiaille on tarjottava työ-, opiskelu-, harjoittelu-, työpaja- tai kuntoutuspaikka kolmen kuukauden sisällä työttömyyden alkamisesta.
Nuorisotakuu on myös ilmentymä yhteisöllisyyden lisäämisestä tietoisella päätöksellä. Tällainen ”ketään ei jätetä” -ajattelu on hyvinvointiyhteiskunnan kovaa ydintä. Siksi nuorisotakuun toteuttamiseen on keskityttävä ja annettava sille riittävät voimavarat.
Tämä on julkiselle sektorille ja etenkin kunnille kova haaste. Takuuta voi verrata subjektiiviseen päivähoito-oikeuteen, joka oli monien mielestä aikanaan mahdoton tavoite. Tärkeissä asioissa rima on joskus syytä asettaa korkealle – tavoitteet on mahdollista saavuttaa uusilla toimintatavoilla ja määrätietoisella työllä.
Kuntien ei tarvitse jättäytyä yksin nuorisotakuun toteuttamisen kanssa. Järjestöjen, yritysten, oppilaitosten ja TE-toimiston kanssa voidaan muodostaa verkostoja, joiden avulla nuorille löytyy polkuja elämässä eteenpäin. Nuorten asian tärkeyden tunnistavat kaikki yhteiskunnan toimijat.
Yksi iso ongelma on toisen asteen ammatillinen koulutus, jossa ei ole aloituspaikkoja riittävästi. Uuden linjan mukaan aloituspaikoille etusijalla ovat peruskoulunsa päättävät, mikä on pitemmällä tähtäimellä hyvä asia. Peruskoulun jälkeinen välivuosi ei välttämättä ole mikään kuningasidea.
Tällä hetkellä meillä on kuitenkin yli 100 000 alle 30-vuotiasta, joilla ei ole peruskoulun jälkeistä tutkintoa lainkaan. Heistäkin moni tarvitsee koulutuspaikan, eikä pääsykynnystä siksi saisi korottaa.
Kun ammatillisen koulutuksen aloituspaikkoja kohdennetaan maan sisällä uudelleen, osa ongelmista helpottuu ja esimerkiksi pääkaupunkiseudulle saadaan kipeästi kaivattuja aloituspaikkoja lisää. Tämä vastaa tarpeeseen, sillä ikäluokat ovat ruuhka-Suomessa suuret. Mutta samalla syntyy muualle maahan pulmia koulutuspaikkojen vähetessä: aiemmin peruskoulunsa lopettaneet, jotka ovat edelleen ilman tutkintoa, ovat jäämässä lehdellä soittamaan.
Sopiikin pohtia, onko opetus- ja kulttuuriministeriön tiukka aloituspaikkaohjaus enää tämän päivän tarpeiden mukaista. Eikö kullakin alueella tunneta parhaiten sikäläiset koulutustarpeet? Eikö aloituspaikkoja voida perustaa tarpeen mukaan? Tämä tietysti vaatisi valtionosuuksiin uudistusta siten, että ne maksettaisiin todellisten oppilasmäärien eikä ylhäältä myönnettyjen aloituspaikkamäärien mukaan.
Yksi vakava ongelma on ammatillisen koulutuksen korkea keskeyttämisprosentti: peräti joka neljäs jättää ammattikoulun kesken. Tämän johdosta koulutuspaikkoja on tyhjillään ja suuri joukko nuoria saa epäonnistumisen kokemuksia, jotka saattavat vaikeuttaa myöhempää kouluttautumista. Keskeyttämisiin on toki monia syitä, mutta ammattikouluilla on myös peiliin katsomisen paikka: ovatko tukitoimet riittäviä? Esimerkiksi satsaukset ammatilliseen erityisopetukseen, opinto-ohjaukseen sekä oppilashuoltoon kohentaisivat varmasti tilannetta. Paremmat tukitoimet myös parantaisivat maahanmuuttajataustaisten nuorten onnistumisen edellytyksiä.
Oppisopimusmäärärahojen vähentäminen lyö korvalle nuorisotakuun toteutumista. Oppisopimusreitti on Suomessa aivan liian vähäisellä käytöllä: työssäoppiminen on hyvä väylä ammattiin, ja samalla koulutuksen ja työn kohtaaminen on varmistettu. Keski-Euroopassa oppisopimukset ovat huomattavasti laajemmin käytössä ja niistä saadut kokemukset ovat hyviä.
Etenkin nuorisotakuun alkuvaiheessa verkostomaisen etsivän nuorisotyön merkitys on suuri. Jatkossa kuitenkin pitää pyrkiä sellaiseen yhteisöllisyyteen, että erillisen etsivän nuorisotyön merkitys vähenee. Niin kutsutut ”huolinuoret” ovat hyvin tiedossa jo peruskoulussa, ja heidän tuekseen on mahdollista luoda verkostoa jo silloin. Tämä tarkoittaa koulun oppilashuollon, lastensuojelun ja erityisnuorisotyön tiivistä yhteistyötä niin, että ketään ei jätetä ja nuorella säilyy kontakti kunnan työntekijään myös peruskoulun jälkeen. Etsivää nuorisotyötä ei tarvita, jos yksikään nuori ei ole päässyt katoamaan!
Nuorisotakuun toteuttaminen ei ole ilmaista – lyhyellä tähtäimellä. Vähänkin pitemmässä katsannossa asia on kuitenkin toisin: syrjäytynyt nuori on sekä inhimillisesti että taloudellisesti tavattoman kallis yhteiskunnalle.