Helsingin metropolialue on maassamme ainutlaatuinen alue, jossa asuu yli neljännes väestöstä ja joka tuottaa noin kolmanneksen BKT:sta. Metropoli onkin maamme veturi, ja sen menestyminen on koko Suomelle elintärkeää. Helsingin seutu kilpailee ennemmin Euroopan ja erityisesti Itämeren alueen metropolien kuin Suomen pienempien kaupunkien kanssa.
Nykyisellään metropolialue koostuu 14 itsehallinnollisesta kunnasta, joista kukin ajaa ensi sijassa omaa etuaan muun muassa havittelemalla alueelleen hyviä firmoja ja veronmaksajia. Kuntien välistä yhteistyötä toki tehdään, mutta kaikkineen seudullinen yhteistyö on pirstaleista ja tehotonta. Ylikunnallisia organisaatioita on kymmenittäin ja niillä kullakin on omat tehtävänsä, hallintonsa ja toiminta-alueensa. Kokonaisuus on sekava, eikä koko seudun kehittämisestä ole vastuussa mikään taho.
Metropolilla on kuitenkin omanlaisensa ongelmat kuten liikenteen lisääntyminen hajallaan olevan yhdyskuntarakenteen takia, asumisen kalleus ja segregaatio eli asuinalueiden eriytyminen sekä sosiaalisten ongelmien kasautuminen. Näissä tarvitaan metropolitason näkemystä, jossa asioita ei katsota vain yksittäisen kunnan näkökulmasta.
Vastaus on yksinkertainen: metropolihallinto, jossa valtuusto valitaan suorilla vaaleilla ja joka vastaa kuntarajojen yli ulottuvista seudullisen tason päätöksistä. Tällaisia ovat kaupunkirakenteen kehittäminen, asuntopolitiikka, työllisyysasiat ja maahanmuutto, joukkoliikenne, ammatti- ja lukiokoulutus sekä elinkeinopolitiikka. Myös sosiaali- ja terveydenhuollon kokonaisuus kuuluisi luontevasti metropolialueella yhteisesti hoidettavaksi.
Etenkin Kokoomus vastustaa metropolihallintoa hokemalla ettei uusia hallinnon tasoja tarvita. Tämä on heikko väite, sillä nykyisellään näitä seututason asioita päätetään mitä moninaisimmissa kuntayhtymissä, neuvottelukunnissa ja muissa poppoissa. Metropolihallinto selkeyttäisi ja demokratisoisi hallintoa.
Lähidemokratian kehittämiseksi olisi kiehtova ajatus, että suurimmat kaupungit Helsinki, Espoo ja Vantaa pilkottaisiin 50 000 – 100 000 asukkaan ”minipoleiksi”, joiden hoidettavana olisivat lähipalvelut ja asemakaavoitus. Tällainen rakenne tunnustaisi seudun monikeskuksisen verkostorakenteen.
Pelkillä kuntaliitoksilla metropolialueen haasteisiin vastaaminen ei onnistu. Selvitysmiehet ovat ehdottaneet useita erilaisia kuntarakenteen muutoksia, joissa syntyisi 2-4 nykyistä vahvempaa kaupunkia. Tällaiset vaihtoehdot todennäköisesti vain lisäisivät kuntien välistä, kokonaisuuden kannalta hyödytöntä veripäistä kilpailemista. Yhdyskuntarakenteen hajautuminen ja alueellinen eriytyminen vain vahvistuisivat.
Vastaavanlainen seutuhallintoratkaisu sopisi hyvin myös muille suurille kaupunkiseuduillle, etenkin Tampereen ja Turun alueille.