SISÄLLYS:
– Puheenjohtajan tervehdys: Tekojen syksy
– Vihreä Vantaa: Kuinka Vantaata rakennetaan?
– Vapaita luottamustehtäviä
– Kutsu: yleinen kokous 1.10.
– Nouda itsellesi vihreä heijastin
– Lähde mukaan vuosijuhlatoimikuntaan

Puheenjohtajan tervehdys: Tekojen syksy

juhis ranta 240Lehdet kellastuvat ja maa puskee sieniä. Illat pimenevät ja päällystakki kaivetaan kaapista. Syksy saapuu ja seuraavan kesän odotus alkaa.

Syksy on vuoden vaihteen ohella aikaa, jolloin aloitetaan uusia asioita ja suunnitellaan tulevaa. Ihmiset aloittavat uusia harrastuksia, uudet oppilaat ja opiskelijat aloittavat koulun. Mutta eivät kaikki.

Ajatellaanpa nuorta, jolla ei ole opiskelupaikkaa, työpaikkaa tai mitään muutakaan paikkaa. Mihin hän menee? Mikäli hänellä on kavereita, he saattavat mennä kouluun ja viettää päivänsä siellä. Hän nukkuu pitkään ja viettää aikaansa ties missä. Terveys prakaa, mikään ei kiinnosta, pahalta tuntuu.

Olin 30.8. juontajana Osallistuvat Nuoret 2013 ry:n järjestämässä Etsintä-seminaarissa. Seminaarin tarkoitus oli syrjäyttää syrjäytyminen, päästää nuoret ääneen ja katsoa tilastojen tuolle puolen. Seminaarissa kuultiin sitä elämää, mitä nuoret erilaisten ongelmiensa mm. päihteiden, mielenterveyden ja asunnottomuuden kanssa elävät. Nämä nuoret ovat oikeita ihmisiä, eivät tilastoja ja numeroita.

Seminaarissa puhuttiin myös Vantaasta useaan otteeseen mm. Petra –hanke nousi toimivana esimerkkinä esiin. Olennaisinta oli kuitenkin, se, että tarvitsemme tekoja ja vakiintuneita toimintatapoja. Suomi on täynnä projekteja ja hankkeita, joita rahoitetaan projekti- ja hankerahoilla. Ottakaamme näissä löydetty hyvät käytännöt ja tehkäämme niistä vakituista toimintaa.

Nämä vakiintuneet toimintatavat ovat poliitikoistamme kiinni. Vihreät voivat olla ajamassa parempaa nuorisotyötä. Voimme myötävaikuttaa siihen, että Petrasta tule käytäntö, ei vain hanke. Voimme rakentaa sellaista kaupunkia, missä ihmiset viihtyvät ja voivat hyvin. Tähän tarvitaan tekoja.

Itse päätin alkaa purkaa stressiäni ja erosin opiskelijakuntani hallituksesta ja nyt yritän saada jäljessä laahaavia opintoja takaisin raiteilleen. Nämä ovat olleet kaksi asiaa, jotka ovat minua estäneet tekemästä joitain muita hyviä tekoja. Mitä sinä voisit tehdä?

Hyvää syksyä!

blank

Vihreä Vantaa: Kuinka Vantaata rakennetaan?

Tikkurila2Syksyn Vihreä Vantaa -lehti ilmestyy lokakuun alussa. Teemanumerossa käsitellään erityisesti rakentamista mm. asuntotuotannon, keskustojen kehittämisen ja luonnonsuojelun näkökulmasta. Myös muita juttuja on luvassa. Käy hakemassa lehtesi Tikkurilan maalaismarkkinoilta tai muista loka-joulukuun yleisötapahtumista!

blank

Vapaita luottamustehtäviä

Syksyn aikana vapautuu seuraavat luottamustehtävät hakuun:

– Kaupunginhallituksen jäsen
– Teknisen lautakunnan jäsen
– Aviapoliksen aluetoimikunta, varajäsen

Lähetä hakemus ja cv toiminnanjohtajalle sähköpostitse (tuomas.rinne(a)vantaanvihreat.fi) viimeistään 28.9.! Lisätietoja hausta voit kysellä toiminnanjohtajalta ja luottamushenkilöpaikoista kyseisen lautakunnan jäseniltä. Tiedot lautakuntien jäsenistä löydät Vavin sivuilta https://www.vavi.fi/luottamushenkilot/. Luottamushenkilöiden s-postiosoitteet ovat muotoa: etunimi.sukunimi@vantaanvihreat.fi

Luottamushenkilöt valitaan yleisessä kokouksessa.

blank

KUTSU: Yleinen kokous ja tutustuminen Pakkalanpuroon

kevatkokousTervetuloa Vantaan Vihreiden yleiseen kokoukseen!

Yleisessä kokouksessa täytetään haussa olleita luottamustehtäviä. Äänivaltaisia ovat jäsenmaksunsa vuoden 2013 aikana maksaneet vantaalaiset vihreät.

Kokouksen jälkeen käymme tutustumassa virtavesikunnostusten kohteena olleeseen Pakkalanpuroon.

ESITYSLISTA

Aika: 1.10.2013 klo 18
Paikka: Pakkalan oppimis-ja informaatiotalo – Point (Hagelstamantie 1)

1. Kokouksen avaus

2. Kokouksen pj:n, sihteerin, pöytäkirjantarkastajien ja
ääntenlaskijoiden valinta

3. Kaupunginhallituksen jäsenen valinta

4. Teknisen lautakunnan jäsenen valinta

5. Aviapoliksen aluetoimikunnan varajäsenen valinta

6. Kokouksen päättäminen

blank

Nouda itsellesi vihreä heijastin!

heijastin2Syksyn pimetessä on hyvä muistaa huolehtia omasta näkyvyydestä liikenteessä. Vihreiden uusi heijastin tulee painosta syyskuun puolessa välissä. Siihen asti on tarjolla vanhaa pehmoheijastinta. Voit tulla hakemaan oman heijastimen tulevista yleisötapahtumista:

21.9. Pähkinärinteen markkinat

28.9. Hevoshaan koulu liikuttaa

5.-6.10 Tikkurilan maalaismarkkinat

26.10. Hyvinvointimessut

blank

Lähde mukaan vuosijuhlatoimikuntaan!

puolueristeily 240Vantaan Vihreät täyttää ensi vuonna 30 vuotta. Ensi vuonna on siis suuret juhlat tiedossa. Lähde mukaan vuosijuhlatoimikuntaan miettimään juhlien sisältöä ja järjestelyjä ja juhlavuoden muuta ohjelmallista sisältöä. Ilmoittaudu mukaan toimikuntaan (tuomas.rinne(a)vantaanvihreat.fi) 25.9. mennessä!