Vaaka heilahtaa kolmisen kiloa korkeammille lukemille kuin ennen joulua. Taannoisessa kyselyssä suomalaisilta tiedusteltiin, mikä joulussa on parasta. Voiton vei se, että ”saa yölläkin syödä”! Kerran vuodessa Pekka Puskan terveysvalistus hellittää otteensa…
Öisinkin on siis tullut evästettyä, ja niinpä kinkku alkaa
olla lopussa viimeisiä viipaleita myöten. Ei tässä muuta ylvästelyn aihetta ole
kuin se, ettei ruokahävikkiä ole syntynyt.
Kaiken kaikkiaan ruoka aiheuttaa
varsin huomattavan osan kasvihuonekaasupäästöistä – suomalaisten kulutuksen ilmastovaikutuksista neljännes syntyy ruuasta.
Yllättävän iso osa on myös ruokahävikillä, sillä heitämme kotitalouksissa vuosittain
keskimäärin 20-30 kiloa ruokaa roskiin per henkilö.
Ravintoloissa ja laitoksissa hävikki on vielä suurempi.
Ilahduttavasti tähän on puututtu esimerkiksi Jyväskylässä sekä
kotikaupungissani Vantaalla, jossa ruokapalveluista vastaava kaupungin omistama
yhtiö Vantti Oy on alkanut jakaa ylijäämäruokaa järjestöille. Hankkeeseen ovat
kaikki osapuolet olleet tyytyväisiä, ja mallin soisikin yleistyvän koko maahan.
Hävikin vähentämistäkin enemmän ruuan ilmastopäästöihin voi
vaikuttaa valinnoilla – käytännössä lisäämällä kasvisten ja kalan osuutta ja
vähentämällä punaista lihaa. Pihvin ystävälle tämä on tietysti kova rasti,
mutta onneksi ei ole pakko ryhtyä totaalikieltäytyjäksi.
Yksi kompromissi on siirtyä kokolihasta enemmän makkaraosastolle.
Makkara on piintyneelle lihansyöjälle herkkua, ja sen valmistukseen käytetään sentään
jauhoja ja myös eläinten vähäarvoisempia osia kuten kamaraa ja kalvoja. Makkarakin
siis osaltaan vähentää ruokahävikkiä!