Ylipormestari Jussi Pajunen on tuskastunut metropoliratkaisujen venymiseen ja esittää HS:ssa (3.1.) kansanäänestystä metropolikaupungin perustamisesta. Ajatus kansanäänestyksestä näin isossa asiassa on hyvä, mutta äänestyksen kysymyksenasettelu ei ole ihan yksinkertainen juttu.
Olisiko metropolikaupunki vaihtoehtona nykytilanteelle vai
lausuntokierroksella parhaillaan olevalle metropolihallinnolle? Tarkoittaisiko suurkunnan
puolesta äänestäminen sitä, että selvityshenkilöiden ehdotus kelpuutettaisiin
sellaisenaan, sisältäen 15-20 ”kotikaupungin” muodostamisen?
Ylipormestari Pajunen kysyy ”haluammeko vahvan suurkunnan
vai moniportaisen hallinnon” viitaten metropolihallintoon. Itse asiassa
molemmissa vaihtoehdoissa syntyy uusi hallinnon taso: suurkuntamallissa kotikaupungit
ja toisessa mallissa seutuhallinto.
Tämä kertookin osuvasti sen, että Helsingin seudun
hallintomalli on tullut tiensä päähän. Joka tapauksessa tarvitaan uusi
hallintotaso, jotta laajakantoisista asioista päätetään nykyistä laajemmalla
alueella ja jotta lähidemokratia voidaan samalla turvata. Tämän voi toteuttaa
joko tekemällä suurkunta ja pilkkomalla se pienemmiksi kaupunginosiksi tai
perustamalla metropolihallinto hoitamaan seudullista päätöksentekoa.
Selvityshenkilöiden esittämässä ja Pajusen kannattamassa suurkunnassa
on yksi iso ongelma: aluerajaus on liian suppea. Viisi kuntaa ja risat kattava
metropolikaupunki jättää lähes koko autovyöhykkeen ulkopuolelleen. Suurkunnan
kyky hallita yhdyskuntarakenteen, asumisen ja liikenteen kehitystä jää
puutteelliseksi.
Myös hallinnollisena remonttina metropolikaupungin
muodostaminen olisi poikkeuksellisen haastava rymistys. Suurin uhka lienee se,
että suurkunnan hallintomallista tulisi yhtä moniportainen, kallis ja
byrokraattinen kuin Helsinki on nyt.
Paras tapa vahvistaa Helsingin seudun kehitystä on viedä
pitkään pureskeltu metropolihallintolaki ripeästi maaliin. Vaikka lakiehdotus
ei ole täydellinen, se on hyvä liikkeelle lähtö.
(julkaistu Helsingin Sanomissa 6.1.2015)