Minä olen energiayhtiön omistaja. Vantaan Energia Oy on Vantaan ja Helsingin kaupunkien omaisuutta suhteessa 60/40.
Tällainen keskikokoinen energiafirma voisi olla ketterä ja
edistyksellinen toimija nopeasti kehittyvässä energiakentässä. Omistajana
toivoisin sen olevan myös ympäristöystävällinen.
Mutta valitettavasti Vantaan Energia pyyhkii toiveillani
pöytää. Päinvastoin, yhtiö nojaa menneen maailman energiaan.
Murheellisin asia on se, että yhtiö on varsin isolla
osuudella (noin 5%) mukana Fennovoiman ja venäläisen Rosatomin ydinvoimalassa.
Hankkeen taloudelliset riskiarviot ovat kirkkaanpunaiset, sillä laitoksen arvioidut
sähköntuotantokustannukset ylittävät tuntuvasti ennustetun sähkön markkinahinnan.
Lisäksi Fennovoiman alkutaipale on ollut yhtä kompurointia, eikä luottamusta
laitoksen valmistumiseen ainakaan aikataulun ja kustannusarvion puitteissa ole.
Silti yhtiömme aikoo mättää sinne lähes sadan miljoonan verran rahaa.
Sähköntuotannon tulevaisuus on uusiutuvissa
energianlähteissä ja monimuotoisessa, hajautetussa järjestelmässä. Vantaan
Energia ottaa jättiriskin laittamalla panoksensa venäläiseen ydinvoimaan. Kun
riskit realisoituvat niin veronmaksajat maksavat.
Vantaan Energialle olisi tarjolla vaihtoehtoinenkin tie. Pääomia
voisi laittaa uusiutuvaan energiaan, älyverkkopilotteihin ja vaikka sähkön
varastointiin. Pienemmällä riskillä ja suuremmilla tuotto-odotuksilla.
Samaan aikaan toisaalla Vantaan Energia aikoo ryhtyä ”ilmaston
ystäväksi” luopumalla kivihiilen käytöstä Martinlaakson voimalassa. Tämä onkin
tervetullut ajatus ja lisäksi Vantaan mitassa paljon helpompi toteuttaa kuin
etelänaapurissa Helsingissä.
Mutta, eikös mitä, yhtiö aikookin hiilen sijaan ryhtyä
polttamaan TURVETTA, jonka ilmastopäästöt ovat kivihiiltäkin suuremmat ja joka
lisäksi pilaa vesistöjä ja suoluontoa. Turve ei ole uuden laitoksen pääpolttoaine,
mutta turpeenpolttajan on turha puhua ympäristö- ja ilmastoystävällisyydestä.
Vantaan Energia ei ole aiemminkaan kunnostautunut ympäristön
ystävänä. Reilu kymmenen vuotta sitten yhtiö osti Lahnasenkosken pienen
vesivoimalan Hiitolanjoelta Itä-Suomesta ollakseen mukana uusiutuvan energian
tuotannossa. Hiitolanjoki on Laatokan lohen tärkeä lisääntymisalue, ja sinä
olevat voimalat estävät lohen nousun. Mutta mitä on tehnyt Vantaan Energia – se
on taistellut vuosikaudet eri oikeusasteissa, ettei sen tarvitsisi rakentaa
asianmukaista kalatietä! Oikeusjuttuihin lienee palanut enemmän rahaa kuin mitä
tuon ”tippavoimalan” tuotannon arvo on.
Ostaisin mielelläni sähköä itse omistamaltani yhtiöltä. Näin
en kuitenkaan tee, sillä haluan olla ostaa uusiutuvaa sähköä sellaiselta
yhtiöltä, joka satsaa tosissaan siihen eikä häröile 2010-luvulla ydin- ja
turvevoiman kanssa. Vaihtoehtoja on!