by Timo Juurikkalan blogi | 16.5.2013 | Blogit
Hallituksen sote-uudistusta on tahkottu kohta kahden vuoden ajan. Erilaiset työryhmät ovat istuneet ahkerasti ja hallitus on tehnyt linjauksia, mutta sen valmiimpaa ei ole tullut. Lopulta pääministeri Jyrki Katainenkin tuskastui asiaan ja nimesi Petteri Orpon (kok) johtaman ”koordinaatiotyöryhmän” lyömään asiat nippuun. Ryhmä teki työtä käskettyä ja sai aikaan esityksen.
Tuoreista linjauksista on vaikea varmaksi päätellä, onko maamme sosiaali- ja terveydenhuolto kokonaisuutena menossa parempaan suuntaan. Asiantuntijat ovat olleet kriittisiä – paljon jää kuntien päätösten ja yhteistyöhalun varaan.
Joka tapauksessa on hyvä, että on otettu askel. Selvää kuitenkin on, että Orpon ryhmän esitykset ovat kaukana täydellisestä. Ratkaisuista puuttuu osin uskallusta ja osin kuntauudistuksen on annettu vaikuttaa siihen liikaa.
Suomalaisen terveydenhuollon haasteet kiteytyvät terveyserojen kasvamiseen ja väestön ikääntymiseen. Terveyserojen revähtäminen johtuu julkisen terveydenhuollon, lähinnä terveyskeskusten, huonosta toiminnasta. Työterveyshuollon ja yksityisten lääkäriasemien piirissä olevat saavat paljon parempaa palvelua kuin työttömät, köyhät, lapset ja vanhukset.
Asiantuntijat ja kansainväliset esimerkit tarjoavat tähän hyviä ratkaisuja: erikoissairanhoidon, perusterveydenhuollon ja sosiaalihuollon väliset raja-aidat pitää kaataa. Kaikkien sote-palveluiden pitää olla saman järjestäjän vastuulla, jotta potilaita ei kannata pompotella toisen maksajan vastuulle. Ja rahoituksen pitää tulla yhdestä kanavasta, samasta syystä. Tällainen integroitu sote-palvelujärjestelmä tarvitsee riittävän suuren väestöpohjan; 200 000 asukasta on minimi. Tähän ei tarvitse tehdä poikkeuksia ainakaan kielellisillä perusteilla: ruotsia puhuvalle potilaalle on yksi ja sama, millä kielellä järjestäjä puhuu, kunhan hän saa palvelunsa ruotsiksi!
Suomessa sopiva sote-järjestäjien määrä on maksimissaan noin 20. Jatkotyössä on tärkeää, ettei synnytetä liian pieniä sote-alueita.
Orpon ryhmän ratkaisu on suurten kaupunkiseutujen osalta askel hyvään suuntaan: kaikki sote-palvelut on integroitu ja yhden järjestäjän vastuulle. On esitetty, että tämä tarkoittaa nykyistä parempaa järjestelmää noin 70 prosentille väestöstä. Tosin Helsingin metropolialueen ratkaisu on vielä hämärän peitossa; se vaikuttaa ratkaisevasti tuohon prosenttilukuun.
Sen sijaan kaupunkiseutujen ulkopuolisten alueiden ratkaisu on sekava sekä hallinnollisesti, rahoituksellisesti että palveluiden tulevaisuuden kannalta. On olemassa vaara, että perusterveydenhuolto ei näillä alueilla kohene, erikoissairaanhoito pirstaloituu ja kustannukset kasvavat.
Toivo on asetettava ervoihin eli erityisvastuualueisiin, joilla pitää antaa riittävät valtuudet estää kielteinen kilpavarustelu ja järjestelmän pirstoutuminen. Jatkotyössä on ratkaistava, millaisella (perustuslain mukaisella!) sääntelyllä ervojen toimivaltuudet saadaan riittävän vahvoiksi!
by Timo Juurikkalan blogi | 16.5.2013 | Blogit
Hallituksen sote-uudistusta on tahkottu kohta kahden vuoden ajan. Erilaiset työryhmät ovat istuneet ahkerasti ja hallitus on tehnyt linjauksia, mutta sen valmiimpaa ei ole tullut. Lopulta pääministeri Jyrki Katainenkin tuskastui asiaan ja nimesi Petteri Orpon (kok) johtaman ”koordinaatiotyöryhmän” lyömään asiat nippuun. Ryhmä teki työtä käskettyä ja sai aikaan esityksen.
Tuoreista linjauksista on vaikea varmaksi päätellä, onko maamme sosiaali- ja terveydenhuolto kokonaisuutena menossa parempaan suuntaan. Asiantuntijat ovat olleet kriittisiä – paljon jää kuntien päätösten ja yhteistyöhalun varaan.
Joka tapauksessa on hyvä, että on otettu askel. Selvää kuitenkin on, että Orpon ryhmän esitykset ovat kaukana täydellisestä. Ratkaisuista puuttuu osin uskallusta ja osin kuntauudistuksen on annettu vaikuttaa siihen liikaa.
Suomalaisen terveydenhuollon haasteet kiteytyvät terveyserojen kasvamiseen ja väestön ikääntymiseen. Terveyserojen revähtäminen johtuu julkisen terveydenhuollon, lähinnä terveyskeskusten, huonosta toiminnasta. Työterveyshuollon ja yksityisten lääkäriasemien piirissä olevat saavat paljon parempaa palvelua kuin työttömät, köyhät, lapset ja vanhukset.
Asiantuntijat ja kansainväliset esimerkit tarjoavat tähän hyviä ratkaisuja: erikoissairanhoidon, perusterveydenhuollon ja sosiaalihuollon väliset raja-aidat pitää kaataa. Kaikkien sote-palveluiden pitää olla saman järjestäjän vastuulla, jotta potilaita ei kannata pompotella toisen maksajan vastuulle. Ja rahoituksen pitää tulla yhdestä kanavasta, samasta syystä. Tällainen integroitu sote-palvelujärjestelmä tarvitsee riittävän suuren väestöpohjan; 200 000 asukasta on minimi. Tähän ei tarvitse tehdä poikkeuksia ainakaan kielellisillä perusteilla: ruotsia puhuvalle potilaalle on yksi ja sama, millä kielellä järjestäjä puhuu, kunhan hän saa palvelunsa ruotsiksi!
Suomessa sopiva sote-järjestäjien määrä on maksimissaan noin 20. Jatkotyössä on tärkeää, ettei synnytetä liian pieniä sote-alueita.
Orpon ryhmän ratkaisu on suurten kaupunkiseutujen osalta askel hyvään suuntaan: kaikki sote-palvelut on integroitu ja yhden järjestäjän vastuulle. On esitetty, että tämä tarkoittaa nykyistä parempaa järjestelmää noin 70 prosentille väestöstä. Tosin Helsingin metropolialueen ratkaisu on vielä hämärän peitossa; se vaikuttaa ratkaisevasti tuohon prosenttilukuun.
Sen sijaan kaupunkiseutujen ulkopuolisten alueiden ratkaisu on sekava sekä hallinnollisesti, rahoituksellisesti että palveluiden tulevaisuuden kannalta. On olemassa vaara, että perusterveydenhuolto ei näillä alueilla kohene, erikoissairaanhoito pirstaloituu ja kustannukset kasvavat.
Toivo on asetettava ervoihin eli erityisvastuualueisiin, joilla pitää antaa riittävät valtuudet estää kielteinen kilpavarustelu ja järjestelmän pirstoutuminen. Jatkotyössä on ratkaistava, millaisella (perustuslain mukaisella!) sääntelyllä ervojen toimivaltuudet saadaan riittävän vahvoiksi!
by Timo Juurikkalan blogi | 29.3.2013 | Blogit
Hallituksen kehysriihessään sorvaama osinkoverotuksen uudistus herättää kauhua: muutos keventäisi suurten osinkojen veroja dramaattisesti. On vaikea uskoa, että edes elinkeinoministeri Jan Vapaavuoren (kok) mielestä maamme keskeisimpiä yhteiskunnallisia epäkohtia olisi Herlinin kaltaisten sukujen käytettävissä olevan rahan vähäisyys!
Uudistus on kuitenkin pelaamassa lisää rahaa rikkaiden osakkeenomistajien pussiin. Listaamattomien yritysten osingoista 75 prosenttia on esityksen mukaan verovapaita ja loppuosaa verotetaan pääomatulona 30-32 prosentin verokannalla. Todelliseksi veroprosentiksi tulee siis 7,5 – 8, jonka rinnalla jo USAkin kalpenee.
Tämän kepeän verotuksen piiriin pääsee myös pörssiosakkeiden omistaja, kunhan järjestää omistuksensa holding-yhtiön kautta. Ja sehän ei ole kummoinenkaan temppu.
Nykyisellään listaamattomista yrityksistä voidaan ottaa 60 000 euroon saakka osinkoja verottomasti, mikäli omaa pääomaa on riittävästi. Osinkoina voidaan maksaa enintään yhdeksän prosenttia firman nettovarallisuudesta. Yli 60 tonnin menevistä osingoista maksetaan normaalia pääomaveroa.
Hallituksen kaavailuissa prosentti lasketaan kahdeksaan, mutta samalla 60 000 euron katto poistuisi. Joku porho voi tempaista vaikka miljoonan tai kahden osinkotulot vajaan kahdeksan prosentin verotuksella! Samanaikaisesti piensijoittajat maksaisivat osingoistaan pääomatuloveroa 30-32 prosenttia.
Ei tämä oikeudenmukaista ole. Onneksi hallitus sentään ministeri Paavo Arhinmäen (vas) aloitteesta kirjasi kehyspäätökseen, että tulonjakovaikutuksia vielä arvioidaan. Ehkä tätä outoa päätöstä vielä siis voidaan justeerata.
Tilanne paranisi jo paljon, jos alhaisen veroprosentin osinkotuloille asetettaisiin katto, vaikkapa nykyinen 60 000, ja jos maksimiosinkoprosentti laskettaisiin esimerkiksi neljään ehdotetusta kahdeksasta.
Hallituksen on syytä tehdä korjaava päätös nopealla aikataululla, jotta epävarmuus ja kohu asian ympärillä laantuu. Tärkeää on, että päätös tehdään vakaasti harkiten ja tulonjakovaikutuksia huolellisesti arvioiden – toisin kuin tapahtui sekstetin kehysriihi-istunnossa!
by Timo Juurikkalan blogi | 29.3.2013 | Blogit
Kun tulin mukaan vihreisiin 1990-luvun alussa, elettiin vahvan tulevaisuuden uskon hengessä. Vuoden -92 kuntavaaleissa Vantaan vihreä valtuustoryhmä kasvoi kolmesta hengestä 11:een. Silloin tuntui, että nyt muutetaan maailmaa.
Niihin aikoihin olin hyvin vakuuttunut, että kasvu jatkuu ja että uuden vuosituhannen alussa Vihreät on yksi suurista yli 20 prosentin puolueista. Näin asiat eivät ole menneet: kannatus on pumpannut vajaassa kymmenessä prosentissa vaaleista toiseen.
Vihreiden tarve tai ”ekologinen lokero” ei kuitenkaan ole näinä parinakymmenenä vuotena yhtään pienentynyt, päinvastoin. Ympäristön ja ilmaston tila on kulkenut huolestuttavaan suuntaan, ja lisäksi monia jo voitetuiksi luultuja asioita joudutaan puolustamaan aivan kuin taannoisina vuosikymmeninä. Tarkoitan muun muassa yhdenvertaisuus- ja ihmisoikeuskysymyksiä, seksuaalivähemmistöjä, monikulttuurisuutta, susia, jopa aborttioikeutta.
Pitkän linjan perusvihreänä uskon edelleen maailman pelastamiseen. Meidän on uupumatta vietävä viestiämme, jotta Suomen ja maailman kehitys saadaan käännettyä kestävämmäksi.
Mielipidetiedusteluiden mukaan vihreiden sympparien määrä on korkea. Ja kertoohan sen jo arkikokemuskin, ettei ympäristön pilaaminen tai yhdenvertaisuus ole ihmisten mielestä yhdentekevää. Esimerkiksi turvetuotannon ja Talvivaaran ongelmien aiheuttama liikehdintä ja Tahdon2013-kampanjan imu kertoo tästä. Meidän ajatuksillamme on kannatusta kansan parissa.
Mitä meidän pitää sitten tehdä, että menestymme paremmin ja saamme väännettyä yhteiskuntaa kestävämpään ja avoimempaan suuntaan?
Vihreät ovat tavallisia ihmisiä, jotka tähtäävät yhtä vaalikautta pitemmällä sihdillä kestävään maailmaan. Puolustamme niitä, jotka eivät itse pysty tai jaksa: luontoa, ilmastoa, lapsia, vaivaisia.
Kirkkaan aatteen lisäksi on huolehdittava siitä, että liikkeemme on kunnossa. Taloudelliset resurssimme ovat vähäiset, ja siksi on hyvin tärkeää pitää yllä hyvää henkeä ja iloisen tekemisen tunnelmaa.
Tärkeimmässä asemassa on vihreä kenttäväki eri puolilla maata. Puolue rakennetaan kunnissa, kansanliikkeen tavoin alhaalta ylöspäin. Ruohonjuuren ihmisten rohkaiseminen ja tukeminen on puolueen olennaisin tehtävä. Mitä parempi meininki vihreissä on, sitä helpompaa ja houkuttelevampaa meitä on äänestää.
Puoluesihteerin tehtävä on vahvistaa ja innostaa kenttää sekä johtaa organisaatiota. Helposti mitattavat tavoitteet ovat menestys vaaleissa, varsinkin eduskuntavaaleissa 2015.
Vihreät on tulevaisuuspuolue – lapsemme äänestävät vihreitä!
by Timo Juurikkalan blogi | 29.3.2013 | Blogit
Hallituksen kehysriihessään sorvaama osinkoverotuksen uudistus herättää kauhua: muutos keventäisi suurten osinkojen veroja dramaattisesti. On vaikea uskoa, että edes elinkeinoministeri Jan Vapaavuoren (kok) mielestä maamme keskeisimpiä yhteiskunnallisia epäkohtia olisi Herlinin kaltaisten sukujen käytettävissä olevan rahan vähäisyys!
Uudistus on kuitenkin pelaamassa lisää rahaa rikkaiden osakkeenomistajien pussiin. Listaamattomien yritysten osingoista 75 prosenttia on esityksen mukaan verovapaita ja loppuosaa verotetaan pääomatulona 30-32 prosentin verokannalla. Todelliseksi veroprosentiksi tulee siis 7,5 – 8, jonka rinnalla jo USAkin kalpenee.
Tämän kepeän verotuksen piiriin pääsee myös pörssiosakkeiden omistaja, kunhan järjestää omistuksensa holding-yhtiön kautta. Ja sehän ei ole kummoinenkaan temppu.
Nykyisellään listaamattomista yrityksistä voidaan ottaa 60 000 euroon saakka osinkoja verottomasti, mikäli omaa pääomaa on riittävästi. Osinkoina voidaan maksaa enintään yhdeksän prosenttia firman nettovarallisuudesta. Yli 60 tonnin menevistä osingoista maksetaan normaalia pääomaveroa.
Hallituksen kaavailuissa prosentti lasketaan kahdeksaan, mutta samalla 60 000 euron katto poistuisi. Joku porho voi tempaista vaikka miljoonan tai kahden osinkotulot vajaan kahdeksan prosentin verotuksella! Samanaikaisesti piensijoittajat maksaisivat osingoistaan pääomatuloveroa 30-32 prosenttia.
Ei tämä oikeudenmukaista ole. Onneksi hallitus sentään ministeri Paavo Arhinmäen (vas) aloitteesta kirjasi kehyspäätökseen, että tulonjakovaikutuksia vielä arvioidaan. Ehkä tätä outoa päätöstä vielä siis voidaan justeerata.
Tilanne paranisi jo paljon, jos alhaisen veroprosentin osinkotuloille asetettaisiin katto, vaikkapa nykyinen 60 000, ja jos maksimiosinkoprosentti laskettaisiin esimerkiksi neljään ehdotetusta kahdeksasta.
Hallituksen on syytä tehdä korjaava päätös nopealla aikataululla, jotta epävarmuus ja kohu asian ympärillä laantuu. Tärkeää on, että päätös tehdään vakaasti harkiten ja tulonjakovaikutuksia huolellisesti arvioiden – toisin kuin tapahtui sekstetin kehysriihi-istunnossa!
