by Petteri Niskanen | 27.2.2008 | Blogit
Pääministeri Matti Vanhanen vieraili eilen Vantaalla. Esillä olivat luonnollisesti Vantaalle tärkeät liikennehankkeet: kehäradan rahoitus ja Kehä III:n parannustyö. Keskustelussa sivuttiin myös muita joukkoliikennettä edistäviä hankkeita. P…
by Petteri Niskanen | 24.2.2008 | Blogit
Vihreiden puoluevaltuuskunta kokoontui viikonlopulla Vantaan Kartanonkoskella. Useat kokousedustajat katselivat ihastuneena ympärilleen ja hämmästelivät, että tälläistäkö Vantaalla oikeasti on. Monelle ainoa kuva Vantaasta onkin syntynyt junan…
by http://www.sirpakauppinen.fi/ | 24.2.2008 | Blogit
Vihreä valtuuskunta otti kantaa tänään EU:n uudistussopimukseen.
Kritisoin itse mm. kansalaisten vaikutusmahdollisuuksien kasvun tosiasiallisuutta: Ei miljoonan allekirjoittajan kansalaisaloitteen kerääminen ole helppo tai edes realistinen vaikuttamisen muoto. EU ei ole tarkentanut vielä kansalaisaloitteen nimien keruutapaa, mutta miljoona on joka tapauksessa liikaa.
Sopimuspakettia ei ole vielä käännetty Suomeksi.
Vuoden 2007 aikana EU on toiminut suunnannäyttäjänä ilmastopolitiikassa ja ihmisoikeuskysymyksissä saaden kansainvälistä kunnioitusta ja vaikutusvaltaa. EU:n tulisi voimakkaasti pyrkiä luomaan globaalia minimitasoa työoloihin ja ympäristövastuuseen jotta halpatuotteiden tuotanto ei aiheuta kehitysmaissa ongelmia.
Osa vihreästä väestä kaipasi selkeää EU:n perustuslakia, ja kritisoi hyväksyttyä sekavaa sopimuspakettia. Mielestäni sopimuspaketti oli tapa kiertää EU:n perustuslain hylkäävät kansanäänestykset – mikä ei sovi demokratian keulakuvalle.
Vaaliohjelma peruspalveluiden turvaamiseksi />
Valtuuskunnassa luotiin myös uusi vaaliohjelma, joka puolustaa peruspalveluita vaikka veronkorotusten uhalla, sekä kaipaa oikeudenmukaisuutta, valinnanvapautta ja ilmastovastuuta.
Vaikka suurissa puolueissa on vihertäviä puheita havaittu, käytännön politiikka on osoittanut vielä toista. Toivottavasti kaikki ottavat todella huomioon ilmastonmuutoksen hillinnän, ja kokoomuksen ja demarien jarruttelu asiassa päättyy edes kunnallisvaalikampanjan ajaksi.
by Petteri Niskanen | 18.2.2008 | Blogit
Helsinkiläiset ministerit Jan Vapaavuori (kok.), Mari Kiviniemi (kesk.) sekä Tuija Brax (vihr.) vaativat tänään Helsingin Sanomissa julkaistussa mielipidekirjoituksessa järjestettäväksi neuvoa antava kansanäänestys pääkaupunkiseudun kaupunk…

by Petteri Niskanen | 17.2.2008 | Blogit
Vantaan kuuloyhdistyksen puheenjohtaja Kauko Wirén kirjoitti iime viikolla Helsingin Sanomissa (HS 12.2.08) Vantaan syrjivän kuulovammaisia kun valtuustosalista ei löydy indutiosimukkaa. Induktiosilmukka on huonokuuloisten apuväline, jolla vähenne…

by Petteri Niskanen | 15.2.2008 | Blogit
Posti toi menneellä viikonlopulla kotiin Myyrmäki-Seuran vuosittain ilmestyvän lehden. Myyrmäki-lehti on ehdottomasti monipuolisin ja parhaiten toimitettu kaupunginosalehti Vantaalla ja ehkä jopa koko maassa. Lehti tarjoaa myös paikallisille poli…

by Petteri Niskanen | 13.2.2008 | Blogit
Kävin viime viikolla Kilterin koululla Myyrmäessä tilaisuudessa, missä YTV:n edustajat esittelivät Vantaan linjastosuunnitelman tuoreinta versiota. Kun ensimmäinen versio viime keväänä esiteltiin, tuohtunutta kansalaispalautetta tuli ennennäk…