by Timo Juurikkalan blogi | 19.2.2015 | Blogit
Tänään saatu perustuslakivaliokunnan lausunto sote-järjestämislaista oli tyrmäävä: ongelmia kansanvallassa ja rahoitusmallissa sekä näiden muodostamassa kokonaisuudessa. Pääministeri Stubb ilmoitti illemmalla, että lakia yritetään viilata kuntoon vielä tällä kaudella. Nyt ei kuitenkaan kannattaisi hötkyillä – parempi on tehdä nyt viimein kestävä malli. Ja se ei onnistu kolmessa viikossa.
Perustuslakivaliokunta näki suurimmiksi ongelmiksi kuntien
ja kansalaisten vähäiset vaikutusmahdollisuudet jättimäisissä sote-alueissa
sekä rahoitusmallin kohtuuttomat kuntavaikutukset. Laskelmien mukaan ero
pienimmän ja suurimman veroprosentin välillä repeäisi yli kymmenen
prosenttiyksikön!
Sote-uudistus on välttämätön, mutta huonoa ei kannata tehdä.
Esityksen ongelmat ovat niin isot, että parsiminen ei onnistu
pika-aikataululla. Tarvittavat muutokset ovat nimittäin niin suuria, että uudelleentuunattu
esitys on pakko laittaa uudelle lausuntokierrokselle.
Perustuslakiongelmien lisäksi sote-mallia vaivasi
monitasoinen hallinto. Kaksinkertainen kuntayhtymämalli (5 sote- ja 19
tuotantoaluetta) olisi kömpelö ja vaikeasti ohjattava. Ja rahoitusmalli oli raakile,
koska rahoitusta pohtiva parlamentaarinen ryhmä oli vasta saamaisillaan oman
mietintönsä valmiiksi.
Ilmeisimmältä
etenemistieltä näyttää nyt malli, jossa sote menisi maakuntatason vastuulle.
Samalla maakuntia olisi viisasta vähentää niin, että sote-järjestämisvastuu tulisi
noin kymmenelle alueelle. Eikä mitään kuntayhtymämallia vaan perustuslain 121.
pykälän mukainen kuntia suurempi itsehallintoalue.
Maakuntavaltuustot valittaisiin suorilla vaaleilla ja niille
tulisi myös verotusoikeus. Samassa yhteydessä maakunnille pitäisi antaa myös
muita tehtäviä kuten toisen asteen koulutus, työvoima- ja maahanmuuttoasiat,
liikenne- ja joukkoliikennesuunnittelu ja niin edelleen. Tämä olisi iso
remontti – samalla pitäisi uudistaa pipariksi mennyt valtion aluehallinto:
ELYjen, AVIen, maistraattien ja TE-keskusten tehtävät saman aluejaon mukaan.
Myös metropolihallinto ratkeaisi samalla.
Näin tulisi hyvä – mutta ei onnistu kolmessa viikossa!
Kansanedustaja Tapani Tölli (kesk) lausui
perustuslakivaliokunnan pressissä, että jos sote tässä nyt kaatui niin se
kaatui eteenpäin. Eli siis tuuskahti turvalleen.
Olihan tämä tietysti hallitukselle (ja oppositiollekin, joka
on ollut mukana parlamentaarisessa valmistelussa) ankara mahalasku. Mutta
perään ei kannata tehdä toista vastaavaa.
by Timo Juurikkalan blogi | 16.2.2015 | Blogit
Koskiensuojelulaki on Suomen luonnonsuojelun merkittävimpiä saavutuksia, eikä sitä perintöä saa tuhota. Eräät puoluejohtajat, mukaan lukien Keskustan Juha Sipilä, ovat avoimesti liputtaneet Kollajan altaan rakentamisen puolesta. Takavuosikymmenten koskisotia ei kuitenkaan kannattaisi käydä uudestaan enää 2010-luvulla!
Suomessa on jäljellä enää kovin vähän vapaita koskia ja
virtavesiä. Keskustan energiapoliittisessa paperissa (joka löytyy eduskuntavaaliohjelman
linkin takaa kuten keppanalinjauskin aiemmin!) sanotaan, että ”säätövoimana erittäin
tärkeän vesivoiman lisärakentaminen on oltava mahdollista jo rakennetuissa vesistöissä”.
Keskustan linjaus rakennettujen vesistöjen
lisärakentamisesta voisi tarkoittaa käytännössä muun muassa Iijokea,
Ounasjokea, Vuotosta, Tornionjokea, Kitkaa, Oulankajokea, Vantaanjokea. Suomesta ei taida löytyä yhtään ainutta
vesistöä, jossa ei olisi jotain patoa, tekoallasta, voimalaa tai myllyä. Jopa Tenojoen
vesistössä on Norjan puolella pari voimalaa.
Eniten esillä ollut Kollaja tuottaisi vain hitusen Suomen
vesivoimasta ja sähköstä. Kyse on omistajien ahneudesta, jota on yritetty
naamioida tulvasuojelun kaavun alle. Voimayhtiöille on vieläpä maksettu veronmaksajien
pussista siitä hyvästä, ettei allasta rakenneta.
Vesivoima
on uusiutuvuudestaan huolimatta haitallista ekosysteemeille ja lajeille. Laajana
yhteistyönä on laadittu kansallinen kalatiestrategia, jolla tavoitellaan uhanalaisten
ja vaarantuneiden vaelluskalakantojemme elinvoimaisuuden vahvistamista.
Tarvittavien
toimenpiteiden kirjo on laaja, mutta toimivien kalateiden rakentaminen on kaikkein
keskeisin asia. Voimayhtiöt pitää tarvittaessa velvoittaa rakentamaan
kalatiet padottuihin jokiin ja elvyttämään vaelluskalakannat. Samalla voidaan
luopua nykyisten lupaehtojen mukaisista velvoiteistutuksista – ne on havaittu
verrattain tehottomiksi.
Erityisen ongelmallisia ovat vanhat voimalaluvat, jotka
ovat tällä hetkellä käytännössä ikuisia ja joissa ei aina ole kalavelvoitteita
lainkaan. Voimalaitosten vanhat luvat pitää säätää määräaikaisiksi, jolloin
viranomaisilla on mahdollisuus vaikuttaa niihin uusimisen yhteydessä.
Vaelluskalakantojen
hyvinvointi on välttämätöntä niin kalastuksen, matkailuelinkeinojen kuin
luonnon virkistyskäytönkin kannalta.
Toivottavasti
Juha Sipilä peruu Kollaja-kantansa yhtä jämerästi kuin keskioluen viemisen
Alkoon!
by Timo Juurikkalan blogi | 16.2.2015 | Blogit
Koskiensuojelulaki on Suomen luonnonsuojelun merkittävimpiä saavutuksia, eikä sitä perintöä saa tuhota. Eräät puoluejohtajat, mukaan lukien Keskustan Juha Sipilä, ovat avoimesti liputtaneet Kollajan altaan rakentamisen puolesta. Takavuosikymmenten koskisotia ei kuitenkaan kannattaisi käydä uudestaan enää 2010-luvulla!
Suomessa on jäljellä enää kovin vähän vapaita koskia ja
virtavesiä. Keskustan energiapoliittisessa paperissa (joka löytyy eduskuntavaaliohjelman
linkin takaa kuten keppanalinjauskin aiemmin!) sanotaan, että ”säätövoimana erittäin
tärkeän vesivoiman lisärakentaminen on oltava mahdollista jo rakennetuissa vesistöissä”.
Keskustan linjaus rakennettujen vesistöjen
lisärakentamisesta voisi tarkoittaa käytännössä muun muassa Iijokea,
Ounasjokea, Vuotosta, Tornionjokea, Kitkaa, Oulankajokea, Vantaanjokea. Suomesta ei taida löytyä yhtään ainutta
vesistöä, jossa ei olisi jotain patoa, tekoallasta, voimalaa tai myllyä. Jopa Tenojoen
vesistössä on Norjan puolella pari voimalaa.
Eniten esillä ollut Kollaja tuottaisi vain hitusen Suomen
vesivoimasta ja sähköstä. Kyse on omistajien ahneudesta, jota on yritetty
naamioida tulvasuojelun kaavun alle. Voimayhtiöille on vieläpä maksettu veronmaksajien
pussista siitä hyvästä, ettei allasta rakenneta.
Vesivoima
on uusiutuvuudestaan huolimatta haitallista ekosysteemeille ja lajeille. Laajana
yhteistyönä on laadittu kansallinen kalatiestrategia, jolla tavoitellaan uhanalaisten
ja vaarantuneiden vaelluskalakantojemme elinvoimaisuuden vahvistamista.
Tarvittavien
toimenpiteiden kirjo on laaja, mutta toimivien kalateiden rakentaminen on kaikkein
keskeisin asia. Voimayhtiöt pitää tarvittaessa velvoittaa rakentamaan
kalatiet padottuihin jokiin ja elvyttämään vaelluskalakannat. Samalla voidaan
luopua nykyisten lupaehtojen mukaisista velvoiteistutuksista – ne on havaittu
verrattain tehottomiksi.
Erityisen ongelmallisia ovat vanhat voimalaluvat, jotka
ovat tällä hetkellä käytännössä ikuisia ja joissa ei aina ole kalavelvoitteita
lainkaan. Voimalaitosten vanhat luvat pitää säätää määräaikaisiksi, jolloin
viranomaisilla on mahdollisuus vaikuttaa niihin uusimisen yhteydessä.
Vaelluskalakantojen
hyvinvointi on välttämätöntä niin kalastuksen, matkailuelinkeinojen kuin
luonnon virkistyskäytönkin kannalta.
Toivottavasti
Juha Sipilä peruu Kollaja-kantansa yhtä jämerästi kuin keskioluen viemisen
Alkoon!
by Timo Juurikkalan blogi | 16.2.2015 | Blogit
Koskiensuojelulaki on Suomen luonnonsuojelun merkittävimpiä saavutuksia, eikä sitä perintöä saa tuhota. Eräät puoluejohtajat, mukaan lukien Keskustan Juha Sipilä, ovat avoimesti liputtaneet Kollajan altaan rakentamisen puolesta. Takavuosikymmenten koskisotia ei kuitenkaan kannattaisi käydä uudestaan enää 2010-luvulla!
Suomessa on jäljellä enää kovin vähän vapaita koskia ja
virtavesiä. Keskustan energiapoliittisessa paperissa (joka löytyy eduskuntavaaliohjelman
linkin takaa kuten keppanalinjauskin aiemmin!) sanotaan, että ”säätövoimana erittäin
tärkeän vesivoiman lisärakentaminen on oltava mahdollista jo rakennetuissa vesistöissä”.
Keskustan linjaus rakennettujen vesistöjen
lisärakentamisesta voisi tarkoittaa käytännössä muun muassa Iijokea,
Ounasjokea, Vuotosta, Tornionjokea, Kitkaa, Oulankajokea, Vantaanjokea. Suomesta ei taida löytyä yhtään ainutta
vesistöä, jossa ei olisi jotain patoa, tekoallasta, voimalaa tai myllyä. Jopa Tenojoen
vesistössä on Norjan puolella pari voimalaa.
Eniten esillä ollut Kollaja tuottaisi vain hitusen Suomen
vesivoimasta ja sähköstä. Kyse on omistajien ahneudesta, jota on yritetty
naamioida tulvasuojelun kaavun alle. Voimayhtiöille on vieläpä maksettu veronmaksajien
pussista siitä hyvästä, ettei allasta rakenneta.
Vesivoima
on uusiutuvuudestaan huolimatta haitallista ekosysteemeille ja lajeille. Laajana
yhteistyönä on laadittu kansallinen kalatiestrategia, jolla tavoitellaan uhanalaisten
ja vaarantuneiden vaelluskalakantojemme elinvoimaisuuden vahvistamista.
Tarvittavien
toimenpiteiden kirjo on laaja, mutta toimivien kalateiden rakentaminen on kaikkein
keskeisin asia. Voimayhtiöt pitää tarvittaessa velvoittaa rakentamaan
kalatiet padottuihin jokiin ja elvyttämään vaelluskalakannat. Samalla voidaan
luopua nykyisten lupaehtojen mukaisista velvoiteistutuksista – ne on havaittu
verrattain tehottomiksi.
Erityisen ongelmallisia ovat vanhat voimalaluvat, jotka
ovat tällä hetkellä käytännössä ikuisia ja joissa ei aina ole kalavelvoitteita
lainkaan. Voimalaitosten vanhat luvat pitää säätää määräaikaisiksi, jolloin
viranomaisilla on mahdollisuus vaikuttaa niihin uusimisen yhteydessä.
Vaelluskalakantojen
hyvinvointi on välttämätöntä niin kalastuksen, matkailuelinkeinojen kuin
luonnon virkistyskäytönkin kannalta.
Toivottavasti
Juha Sipilä peruu Kollaja-kantansa yhtä jämerästi kuin keskioluen viemisen
Alkoon!
by Timo Juurikkalan blogi | 15.2.2015 | Blogit
Nyt näyttää vahvasti siltä, ettei metropolihallintoa tule. Kokoomus on harjoittanut erikoista kolmiraajajarrutusta: yhdellä raajalla on lyöty kättä päälle hallituksessa ja kolmella muulla jarrutettu ja viskelty kapuloita rattaisiin.
Lausunnoilla ollut luonnos metropolilaiksi ei ollut ehkä
briljantti esitys, mutta siinä oli kuitenkin muutamia tärkeitä edistysaskeleita.
Ensinnäkin metropolikaavan ja sen toteuttamissuunnitelman
avulla yhdyskuntarakenteen kehitys olisi saatu järkevään kuosiin. Yhdyskuntarakenteen
hajaantuminen olisi pysähtynyt, ja samalla olisi voitu torjua alueellista
eriytymistä.
Toisekseen olisi saatu syntymään nykyistä laajempi
yhtenäinen joukkoliikennejärjestelmä. Toimivan joukkoliikenteen toteuttaminen
olisi helpottunut, kun lippujärjestelmät olisi yhdistetty ja kehitetty
liityntäpysäköintiä.
Kolmanneksi seudun maankäytön, asumisen ja liikenteen kehittämisestä
olisi vastannut suorilla vaaleilla valittu metropolivaltuusto. Nurkkakuntaisen
edunvalvonnan vaikuttavuus olisi heikentynyt.
Mutta nyt siis palaillaan lähtöruutuun. Metropolin
tulevaisuutta on vaikea ennustaa – voi olla että vanhoissa poteroissa pysytään vielä
pitkään. Se ei ole seudun eikä kansakunnan etu.
Kataisen ja Stubbin hallitusten isot hankkeet taitavat
kaikki jäädä suutareiksi. Kuntarakenne-, sote- ja metropoliuudistus olisivat
vaatineet huolellista yhteensovitusta, koska ne kaikki vaikuttavat niin paljon
kuntien toimintaan. Kokonaiskuvaa ei kyetty hahmottamaan missään vaiheessa.
Tästä eivät vastuussa ole niinkään yksittäiset vastuuministerit
Guzenina-Richardson ja Huovinen tahi Virkkunen ja Risikko, vaan kapellimestarit
Katainen ja Stubb. Johtajuutta olisi tarvittu enemmän.
