mennessä Timo Juurikkalan blogi | 12.3.2013 | Blogit
Ensimmäinen uuden lainsäädännön mukainen kansalaisaloite on jätetty eduskunnalle. Nyt eduskunnasta kumpuaa oudonsävyistä keskustelua siitä, miten kansalaisaloitteita käsiteltäisiin.
Kansalaisaloite on meillä uudenlainen demokratian ja osallistumisen muoto. On mainio asia, että kansalaiset voivat vaikuttaa vaalien välillä; kerran neljässä vuodessa annettava ääni ei ole riittävä vaikuttamisen muoto nykyaikaisessa demokratiassa.
On tärkeää, että eduskunta antaa kansalaisten aktiivisuudelle arvoa. Kansalaisaloitteet on käsiteltävä asianmukaisella vakavuudella eri valiokunnissa ja sen jälkeen suuressa salissa että niihin voi ottaa kantaa koko eduskunta. Muussa tapauksessa syntyy maku, että kansalaisten aktiivisuus palkitaan kölin ali vetämisellä.
Kunnollinen, aito käsittely on ollut myös lainsäätäjän eli eduskunnan itsensä tarkoitus, sillä lain perusteluissa esitetään kansalaisaloitteen rinnastamista yli sadan kansanedustajan lakialoitteeseen. Eduskunnan pääsihteerin Seppo Tiitisen linjaus Hesarissa on hyvin outo, kun hän vähättelee lain perusteluiden merkitystä ja jopa väittää kirjausta ”varomattomaksi”.
Turkistarhauksen lopettamista vaativan aloitteen on allekirjoittanut noin 70 000 kansalaista. Nimien kerääminen ei ole mikään vähäinen ponnistus, ja noin suuri allekirjoitusten määrä osoittaa asian olevan kansalaisille tärkeä. Jo 50 000 äänellä valitaan keskimäärin noin neljä kansanedustajaa.
Niin tämä aloite kuin mahdolliset tulevat kansalaisaloitteetkin ansaitsevat asiallisen ja arvoisensa kohtelun eduskunnassa. Kansalaisaloite on uusi ja tärkeä demokraattinen väline, eikä sitä saa vesittää.
mennessä Timo Juurikkalan blogi | 12.3.2013 | Blogit
Ensimmäinen uuden lainsäädännön mukainen kansalaisaloite on jätetty eduskunnalle. Nyt eduskunnasta kumpuaa oudonsävyistä keskustelua siitä, miten kansalaisaloitteita käsiteltäisiin.
Kansalaisaloite on meillä uudenlainen demokratian ja osallistumisen muoto. On mainio asia, että kansalaiset voivat vaikuttaa vaalien välillä; kerran neljässä vuodessa annettava ääni ei ole riittävä vaikuttamisen muoto nykyaikaisessa demokratiassa.
On tärkeää, että eduskunta antaa kansalaisten aktiivisuudelle arvoa. Kansalaisaloitteet on käsiteltävä asianmukaisella vakavuudella eri valiokunnissa ja sen jälkeen suuressa salissa että niihin voi ottaa kantaa koko eduskunta. Muussa tapauksessa syntyy maku, että kansalaisten aktiivisuus palkitaan kölin ali vetämisellä.
Kunnollinen, aito käsittely on ollut myös lainsäätäjän eli eduskunnan itsensä tarkoitus, sillä lain perusteluissa esitetään kansalaisaloitteen rinnastamista yli sadan kansanedustajan lakialoitteeseen. Eduskunnan pääsihteerin Seppo Tiitisen linjaus Hesarissa on hyvin outo, kun hän vähättelee lain perusteluiden merkitystä ja jopa väittää kirjausta ”varomattomaksi”.
Turkistarhauksen lopettamista vaativan aloitteen on allekirjoittanut noin 70 000 kansalaista. Nimien kerääminen ei ole mikään vähäinen ponnistus, ja noin suuri allekirjoitusten määrä osoittaa asian olevan kansalaisille tärkeä. Jo 50 000 äänellä valitaan keskimäärin noin neljä kansanedustajaa.
Niin tämä aloite kuin mahdolliset tulevat kansalaisaloitteetkin ansaitsevat asiallisen ja arvoisensa kohtelun eduskunnassa. Kansalaisaloite on uusi ja tärkeä demokraattinen väline, eikä sitä saa vesittää.
mennessä Timo Juurikkalan blogi | 12.3.2013 | Blogit
Ensimmäinen uuden lainsäädännön mukainen kansalaisaloite on jätetty eduskunnalle. Nyt eduskunnasta kumpuaa oudonsävyistä keskustelua siitä, miten kansalaisaloitteita käsiteltäisiin.
Kansalaisaloite on meillä uudenlainen demokratian ja osallistumisen muoto. On mainio asia, että kansalaiset voivat vaikuttaa vaalien välillä; kerran neljässä vuodessa annettava ääni ei ole riittävä vaikuttamisen muoto nykyaikaisessa demokratiassa.
On tärkeää, että eduskunta antaa kansalaisten aktiivisuudelle arvoa. Kansalaisaloitteet on käsiteltävä asianmukaisella vakavuudella eri valiokunnissa ja sen jälkeen suuressa salissa että niihin voi ottaa kantaa koko eduskunta. Muussa tapauksessa syntyy maku, että kansalaisten aktiivisuus palkitaan kölin ali vetämisellä.
Kunnollinen, aito käsittely on ollut myös lainsäätäjän eli eduskunnan itsensä tarkoitus, sillä lain perusteluissa esitetään kansalaisaloitteen rinnastamista yli sadan kansanedustajan lakialoitteeseen. Eduskunnan pääsihteerin Seppo Tiitisen linjaus Hesarissa on hyvin outo, kun hän vähättelee lain perusteluiden merkitystä ja jopa väittää kirjausta ”varomattomaksi”.
Turkistarhauksen lopettamista vaativan aloitteen on allekirjoittanut noin 70 000 kansalaista. Nimien kerääminen ei ole mikään vähäinen ponnistus, ja noin suuri allekirjoitusten määrä osoittaa asian olevan kansalaisille tärkeä. Jo 50 000 äänellä valitaan keskimäärin noin neljä kansanedustajaa.
Niin tämä aloite kuin mahdolliset tulevat kansalaisaloitteetkin ansaitsevat asiallisen ja arvoisensa kohtelun eduskunnassa. Kansalaisaloite on uusi ja tärkeä demokraattinen väline, eikä sitä saa vesittää.
mennessä Timo Juurikkalan blogi | 12.3.2013 | Blogit
Ensimmäinen uuden lainsäädännön mukainen kansalaisaloite on jätetty eduskunnalle. Nyt eduskunnasta kumpuaa oudonsävyistä keskustelua siitä, miten kansalaisaloitteita käsiteltäisiin.
Kansalaisaloite on meillä uudenlainen demokratian ja osallistumisen muoto. On mainio asia, että kansalaiset voivat vaikuttaa vaalien välillä; kerran neljässä vuodessa annettava ääni ei ole riittävä vaikuttamisen muoto nykyaikaisessa demokratiassa.
On tärkeää, että eduskunta antaa kansalaisten aktiivisuudelle arvoa. Kansalaisaloitteet on käsiteltävä asianmukaisella vakavuudella eri valiokunnissa ja sen jälkeen suuressa salissa että niihin voi ottaa kantaa koko eduskunta. Muussa tapauksessa syntyy maku, että kansalaisten aktiivisuus palkitaan kölin ali vetämisellä.
Kunnollinen, aito käsittely on ollut myös lainsäätäjän eli eduskunnan itsensä tarkoitus, sillä lain perusteluissa esitetään kansalaisaloitteen rinnastamista yli sadan kansanedustajan lakialoitteeseen. Eduskunnan pääsihteerin Seppo Tiitisen linjaus Hesarissa on hyvin outo, kun hän vähättelee lain perusteluiden merkitystä ja jopa väittää kirjausta ”varomattomaksi”.
Turkistarhauksen lopettamista vaativan aloitteen on allekirjoittanut noin 70 000 kansalaista. Nimien kerääminen ei ole mikään vähäinen ponnistus, ja noin suuri allekirjoitusten määrä osoittaa asian olevan kansalaisille tärkeä. Jo 50 000 äänellä valitaan keskimäärin noin neljä kansanedustajaa.
Niin tämä aloite kuin mahdolliset tulevat kansalaisaloitteetkin ansaitsevat asiallisen ja arvoisensa kohtelun eduskunnassa. Kansalaisaloite on uusi ja tärkeä demokraattinen väline, eikä sitä saa vesittää.
mennessä Timo Juurikkalan blogi | 12.3.2013 | Blogit
Ensimmäinen uuden lainsäädännön mukainen kansalaisaloite on jätetty eduskunnalle. Nyt eduskunnasta kumpuaa oudonsävyistä keskustelua siitä, miten kansalaisaloitteita käsiteltäisiin.
Kansalaisaloite on meillä uudenlainen demokratian ja osallistumisen muoto. On mainio asia, että kansalaiset voivat vaikuttaa vaalien välillä; kerran neljässä vuodessa annettava ääni ei ole riittävä vaikuttamisen muoto nykyaikaisessa demokratiassa.
On tärkeää, että eduskunta antaa kansalaisten aktiivisuudelle arvoa. Kansalaisaloitteet on käsiteltävä asianmukaisella vakavuudella eri valiokunnissa ja sen jälkeen suuressa salissa että niihin voi ottaa kantaa koko eduskunta. Muussa tapauksessa syntyy maku, että kansalaisten aktiivisuus palkitaan kölin ali vetämisellä.
Kunnollinen, aito käsittely on ollut myös lainsäätäjän eli eduskunnan itsensä tarkoitus, sillä lain perusteluissa esitetään kansalaisaloitteen rinnastamista yli sadan kansanedustajan lakialoitteeseen. Eduskunnan pääsihteerin Seppo Tiitisen linjaus Hesarissa on hyvin outo, kun hän vähättelee lain perusteluiden merkitystä ja jopa väittää kirjausta ”varomattomaksi”.
Turkistarhauksen lopettamista vaativan aloitteen on allekirjoittanut noin 70 000 kansalaista. Nimien kerääminen ei ole mikään vähäinen ponnistus, ja noin suuri allekirjoitusten määrä osoittaa asian olevan kansalaisille tärkeä. Jo 50 000 äänellä valitaan keskimäärin noin neljä kansanedustajaa.
Niin tämä aloite kuin mahdolliset tulevat kansalaisaloitteetkin ansaitsevat asiallisen ja arvoisensa kohtelun eduskunnassa. Kansalaisaloite on uusi ja tärkeä demokraattinen väline, eikä sitä saa vesittää.
mennessä Timo Juurikkalan blogi | 12.3.2013 | Blogit
Ensimmäinen uuden lainsäädännön mukainen kansalaisaloite on jätetty eduskunnalle. Nyt eduskunnasta kumpuaa oudonsävyistä keskustelua siitä, miten kansalaisaloitteita käsiteltäisiin.
Kansalaisaloite on meillä uudenlainen demokratian ja osallistumisen muoto. On mainio asia, että kansalaiset voivat vaikuttaa vaalien välillä; kerran neljässä vuodessa annettava ääni ei ole riittävä vaikuttamisen muoto nykyaikaisessa demokratiassa.
On tärkeää, että eduskunta antaa kansalaisten aktiivisuudelle arvoa. Kansalaisaloitteet on käsiteltävä asianmukaisella vakavuudella eri valiokunnissa ja sen jälkeen suuressa salissa että niihin voi ottaa kantaa koko eduskunta. Muussa tapauksessa syntyy maku, että kansalaisten aktiivisuus palkitaan kölin ali vetämisellä.
Kunnollinen, aito käsittely on ollut myös lainsäätäjän eli eduskunnan itsensä tarkoitus, sillä lain perusteluissa esitetään kansalaisaloitteen rinnastamista yli sadan kansanedustajan lakialoitteeseen. Eduskunnan pääsihteerin Seppo Tiitisen linjaus Hesarissa on hyvin outo, kun hän vähättelee lain perusteluiden merkitystä ja jopa väittää kirjausta ”varomattomaksi”.
Turkistarhauksen lopettamista vaativan aloitteen on allekirjoittanut noin 70 000 kansalaista. Nimien kerääminen ei ole mikään vähäinen ponnistus, ja noin suuri allekirjoitusten määrä osoittaa asian olevan kansalaisille tärkeä. Jo 50 000 äänellä valitaan keskimäärin noin neljä kansanedustajaa.
Niin tämä aloite kuin mahdolliset tulevat kansalaisaloitteetkin ansaitsevat asiallisen ja arvoisensa kohtelun eduskunnassa. Kansalaisaloite on uusi ja tärkeä demokraattinen väline, eikä sitä saa vesittää.
mennessä Timo Juurikkalan blogi | 12.3.2013 | Blogit
Ensimmäinen uuden lainsäädännön mukainen kansalaisaloite on jätetty eduskunnalle. Nyt eduskunnasta kumpuaa oudonsävyistä keskustelua siitä, miten kansalaisaloitteita käsiteltäisiin.
Kansalaisaloite on meillä uudenlainen demokratian ja osallistumisen muoto. On mainio asia, että kansalaiset voivat vaikuttaa vaalien välillä; kerran neljässä vuodessa annettava ääni ei ole riittävä vaikuttamisen muoto nykyaikaisessa demokratiassa.
On tärkeää, että eduskunta antaa kansalaisten aktiivisuudelle arvoa. Kansalaisaloitteet on käsiteltävä asianmukaisella vakavuudella eri valiokunnissa ja sen jälkeen suuressa salissa että niihin voi ottaa kantaa koko eduskunta. Muussa tapauksessa syntyy maku, että kansalaisten aktiivisuus palkitaan kölin ali vetämisellä.
Kunnollinen, aito käsittely on ollut myös lainsäätäjän eli eduskunnan itsensä tarkoitus, sillä lain perusteluissa esitetään kansalaisaloitteen rinnastamista yli sadan kansanedustajan lakialoitteeseen. Eduskunnan pääsihteerin Seppo Tiitisen linjaus Hesarissa on hyvin outo, kun hän vähättelee lain perusteluiden merkitystä ja jopa väittää kirjausta ”varomattomaksi”.
Turkistarhauksen lopettamista vaativan aloitteen on allekirjoittanut noin 70 000 kansalaista. Nimien kerääminen ei ole mikään vähäinen ponnistus, ja noin suuri allekirjoitusten määrä osoittaa asian olevan kansalaisille tärkeä. Jo 50 000 äänellä valitaan keskimäärin noin neljä kansanedustajaa.
Niin tämä aloite kuin mahdolliset tulevat kansalaisaloitteetkin ansaitsevat asiallisen ja arvoisensa kohtelun eduskunnassa. Kansalaisaloite on uusi ja tärkeä demokraattinen väline, eikä sitä saa vesittää.
mennessä Juhis Ranta | 11.3.2013 | Blogit
Tänään on astunut voimaan EU:n laajuinen kosmetiikan eläinkoekielto. Eläinoikeusjärjestöt ovat jo vuosikausia ajaneet eläinkokeiden kieltämistä erityisesti kosmetiikkatuotteissa, joten kyseessä on merkittävä voitto. (Animalian jutun aiheesta voi lukea täältä.)
Päätös tulee vähentämään todella paljon eläinten kärsimystä EU:n alueella, mutta se ei poista sitä edes kosmetiikka teollisuuden osalta kokonaan. Toistaiseksi valvonta on ollut liian heikkoa. Eläinten suojelun osalta voi valvonnan puutteellisuuden huomata kun katsoo vaikkapa suomalaista eläintuotantoa. Jatkuvasti paljastuu rikkeitä jo valmiiksi puutteellisen lainsäädännön noudattamisen suhteen. Rikkeiden paljastamisessa ovat auttaneen aktivistien tuotantotiloilta salaa kuvattu materiaali.
Toivonkin, että tänään voimaan astuneen päätöksen myötä myös valvontaa tiukennetaan ja yritykset tuntevat oman vastuunsa eläinten hyvinvoinnin parantamisessa.
Toinen lähiaikojen iloinen uutinen on turkistarhauksen kieltoa vaativan kansalaisaloitteen luovutus eduskunnalle. On aivan järjetöntä, että vielä 2000 luvulla harjoitetaan näin brutaalia elinkeinoa mukamas sivistyneessä valtiossa. Toivon, että eduskunta päättää oikein, mutta todennäköisesti iso osa kansanedustajista tulee pyyhkimään perseensä tällä aloitteella.
Eläinten hyvinvointi on yhä useammalle tärkeä aihe ja on hyvä, vaikkakin surullinen asia, että vääryydet paljastuvat. Ympäri maailmaa on vielä paljon tekemistä, mutta muistakaamme iloita näistä pienistä aika-ajoin saavutettavista voitoista.
mennessä Timo Juurikkalan blogi | 6.3.2013 | Blogit
Metropoliesiselvityksen loppuraportti on luovutettu ja siinä suositellaan Helsingin seudulle suuria muutoksia. Selvityshenkilöryhmä esittää kolme eri vaihtoehtoa.
Ykkössuosituksenaan työryhmä tarjoaa mallia ”Vahvat peruskunnat ja metropolihallinto”. Tässä vaihtoehdossa syntyisi neljä vahvaa kuntaa ja
niiden päälle metropolihallinto, jonka valtuusto valittaisiin suorilla vaaleilla. Metropolihallintoon koottaisiin seudullisella tasolla päätettäväksi kuuluvat asiat kuten metropolikaava ja sen toteutusohjelma, joukkoliikenne, työvoima-asiat, maahanmuuttajien kotoutuminen, ammatillinen koulutus ja asuntoasiat.
Raportin parasta antia on ehdotus metropolihallinnosta: se kantaisi vastuun alueen kehittämisestä kokonaisuutena ja hillitsisi kuntien välistä haitallista kilpailua. Tämä myös yksinkertaistaisi hallintoa, kun erilaiset kuntayhtymät kuten liikenteestä vastaava HSL, jäte- ja vesiasioista vastaava HSY sekä osa Uudenmaan liitosta fuusioitaisiin.
Metropolihallinto antaisi myös eväät yhdyskuntarakenteen tiivistämiseen ja asuinalueiden eriytymisen ehkäisyyn, kun maankäytön ja rakentamisen suunnittelu ja myös toteutusjärjestys päätettäisiin seudullisella tasolla. Tässä mallissa pitäisi säätää erillinen metropolilaki, ja seutuhallinnolle olisi mahdollista myös siirtää tehtäviä valtionhallinnolta.
Mutta suositeltu malli herättää myös kysymyksiä: miten huolehditaan asukasvaikuttamisesta ja lähidemokratian kehittämisestä uusissa, entistä suuremmissa kunnissa? Ja hallinnollinen mullistus vetää miettiväiseksi: samanaikaisesti massiivisten kuntaliitosten kanssa pitäisi panna pystyyn vahva metropolihallinto kaikkine rakenteineen! Edessä olisi usean vuoden suururakka, hirveä hallinnollinen mylläkkä.
Kakkosvaihtoehtona selvittäjät esittävät kahta suurkuntaa ja niiden sekä valtion välistä sopimusyhteistyötä. Tällainen ratkaisu herättää melko paljon epäilyksiä, koska vahvan, laajentuneen pääkaupungin vastinparina olisi kehyskuntien yhteenliittymä. Näiden välistä veriåäistä kilpailua voisi olla vaikea hillitä, sillä seututasolle tulisi vain sopimuksiin perustuvaa yhteistyötä. Tähänastiset kokemukset tällaisen vapaaehtoisen yhteistyön tuloksista eivät ole kovin rohkaisevia!
Kolmantena mallina tuodaan esiin vahva metropolihallinto ja vaihtoehtoiset kuntarakenteet. Tämä versio perustuu osin kuntien kuulemisiin, ja siinä tarjotaan kunta- ja kunnanosaliitoksille erilaisia vaihtoehtoja. Todennäköistä on, että kuntien vastarinta tätä etenemistietä kohtaan olisi vähäisempää kuin muissa vaihtoehdoissa. Myös hallinnon myllerrys olisi pienempi; isoimmaksi urakaksi jäisi uudenlaisen metropolihallinnon rakentaminen. Tämä vaihtoehto pitää sisällään myös verotulojen tasauksen kuntien välillä.
Raportin luovutuksen jälkeen on varmaa, että keskustelu jatkuu kiivaana. Seuraavaksi ovat vuorossa kuntien lausunnot, joiden jälkeen hallituksen on linjattava jatkotoimista. Kokonaisuuteen vaikuttaa olennaisesti myös sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus, jota koskevat ehdotukset ovat tulossa julki parin viikon päästä.
Metropolialue on koko Suomen kehityksen ja tulevaisuuden kannalta keskeisessä asemassa. Hallintomallien muutoksille on polttava tarve, sillä tällä hetkellä kunnat kilpailevat toisiaan vastaan, yhdyskuntarakenne jatkaa hajautumistaan ja segregaation voimistuminen on vakava uhka. Koko seudun kehittämisestä ei ole vastuussa mikään taho.
Tämän takia tarvitaan vahva metropolihallinto. Nyt.
mennessä Timo Juurikkalan blogi | 6.3.2013 | Blogit
Metropoliesiselvityksen loppuraportti on luovutettu ja siinä suositellaan Helsingin seudulle suuria muutoksia. Selvityshenkilöryhmä esittää kolme eri vaihtoehtoa.
Ykkössuosituksenaan työryhmä tarjoaa mallia ”Vahvat peruskunnat ja metropolihallinto”. Tässä vaihtoehdossa syntyisi neljä vahvaa kuntaa ja
niiden päälle metropolihallinto, jonka valtuusto valittaisiin suorilla vaaleilla. Metropolihallintoon koottaisiin seudullisella tasolla päätettäväksi kuuluvat asiat kuten metropolikaava ja sen toteutusohjelma, joukkoliikenne, työvoima-asiat, maahanmuuttajien kotoutuminen, ammatillinen koulutus ja asuntoasiat.
Raportin parasta antia on ehdotus metropolihallinnosta: se kantaisi vastuun alueen kehittämisestä kokonaisuutena ja hillitsisi kuntien välistä haitallista kilpailua. Tämä myös yksinkertaistaisi hallintoa, kun erilaiset kuntayhtymät kuten liikenteestä vastaava HSL, jäte- ja vesiasioista vastaava HSY sekä osa Uudenmaan liitosta fuusioitaisiin.
Metropolihallinto antaisi myös eväät yhdyskuntarakenteen tiivistämiseen ja asuinalueiden eriytymisen ehkäisyyn, kun maankäytön ja rakentamisen suunnittelu ja myös toteutusjärjestys päätettäisiin seudullisella tasolla. Tässä mallissa pitäisi säätää erillinen metropolilaki, ja seutuhallinnolle olisi mahdollista myös siirtää tehtäviä valtionhallinnolta.
Mutta suositeltu malli herättää myös kysymyksiä: miten huolehditaan asukasvaikuttamisesta ja lähidemokratian kehittämisestä uusissa, entistä suuremmissa kunnissa? Ja hallinnollinen mullistus vetää miettiväiseksi: samanaikaisesti massiivisten kuntaliitosten kanssa pitäisi panna pystyyn vahva metropolihallinto kaikkine rakenteineen! Edessä olisi usean vuoden suururakka, hirveä hallinnollinen mylläkkä.
Kakkosvaihtoehtona selvittäjät esittävät kahta suurkuntaa ja niiden sekä valtion välistä sopimusyhteistyötä. Tällainen ratkaisu herättää melko paljon epäilyksiä, koska vahvan, laajentuneen pääkaupungin vastinparina olisi kehyskuntien yhteenliittymä. Näiden välistä veriåäistä kilpailua voisi olla vaikea hillitä, sillä seututasolle tulisi vain sopimuksiin perustuvaa yhteistyötä. Tähänastiset kokemukset tällaisen vapaaehtoisen yhteistyön tuloksista eivät ole kovin rohkaisevia!
Kolmantena mallina tuodaan esiin vahva metropolihallinto ja vaihtoehtoiset kuntarakenteet. Tämä versio perustuu osin kuntien kuulemisiin, ja siinä tarjotaan kunta- ja kunnanosaliitoksille erilaisia vaihtoehtoja. Todennäköistä on, että kuntien vastarinta tätä etenemistietä kohtaan olisi vähäisempää kuin muissa vaihtoehdoissa. Myös hallinnon myllerrys olisi pienempi; isoimmaksi urakaksi jäisi uudenlaisen metropolihallinnon rakentaminen. Tämä vaihtoehto pitää sisällään myös verotulojen tasauksen kuntien välillä.
Raportin luovutuksen jälkeen on varmaa, että keskustelu jatkuu kiivaana. Seuraavaksi ovat vuorossa kuntien lausunnot, joiden jälkeen hallituksen on linjattava jatkotoimista. Kokonaisuuteen vaikuttaa olennaisesti myös sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus, jota koskevat ehdotukset ovat tulossa julki parin viikon päästä.
Metropolialue on koko Suomen kehityksen ja tulevaisuuden kannalta keskeisessä asemassa. Hallintomallien muutoksille on polttava tarve, sillä tällä hetkellä kunnat kilpailevat toisiaan vastaan, yhdyskuntarakenne jatkaa hajautumistaan ja segregaation voimistuminen on vakava uhka. Koko seudun kehittämisestä ei ole vastuussa mikään taho.
Tämän takia tarvitaan vahva metropolihallinto. Nyt.
