mennessä Timo Juurikkalan blogi | 17.2.2013 | Blogit
Asuntopolitiikka on monimutkaista. Etenkin pääkaupunkiseudulla tilanne on murheellinen: hinnat ovat korkealla ja edelleen nousemassa, vuokra-asuntojonot pitkiä ja uustuotanto laahaa kaukana tavoitteiden jäljessä. Asuntotilanne on myös työvoiman kannalta ongelma – varsinkin pienipalkkaisille aloille on vaikea saada työntekijöitä, koska heillä ei ole varaa asua pääkaupunkiseudulla.
Maan hallitus on asuntoministeri Krista Kiurun (sd) johdolla vihdoin tarttumassa asiaan. Tehokkaat toimet ovatkin tarpeen.
Asuntotuotanto on jo pitkään jäänyt jälkeen tavoitteista. Erityisenä ongelmana ovat kohtuuhintaiset eli käytännössä tuetut vuokra-asunnot. Pääkaupunkiseudulla uusia ARA-vuokra-asuntoja käynnistyi viime vuonna vain 340 kappaletta ja kolmena sitä edellisenä vuotena määrä oli reilu 1 000 per vuosi, mikä sekin on alle puolet tarvittavasta tahdista.
Yleishyödylliset rakennuttajat kuten VVO ja Sato ovat luopuneet kokonaan ARA-tuotannosta, eivätkä kunnalliset yhtiöt ole kyenneet paikkaamaan tilannetta. Kannusteet eivät toimi. Tuetun vuokra-asuntotuotannon kasvu lisäisi asuntojen tarjontaa, mikä kaiken järjen mukaan vaikuttaisi yleisestikin asumisen hintaan nousupaineita hillitsevästi.
Korkotuki on päälaellaan: tavalliset markkinakorot ovat selvästi ARA-”tuettuja” korkoja alhaisempia. Niinpä ARA tulouttaakin valtion kassaan pitkälti yli sata miljoonaa euroa vuosittain. Sosiaalisesti tuettujen asuntojen asukkaat rahoittavat valtiota korkeiden vuokrien kautta!
Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen ARAn perimmäinen tarkoitus on auttaa vähävaraisten ja pienipalkkaisten ihmisten kohtuuhintaista asumista. Markkinatalous toimii asuntoasioissa huonosti, ja siksi tarvitaan julkisen sektorin panosta. ARAn tukimuotoja on syytä uudistaa ripeästi; yksi harkitsemisen arvoinen ehdotus on, että luovutusrajoituksia lyhennettäisiin nykyisestä 40 vuodesta.
Takavuosina asuntotuotannon vauhdittamiseksi on kokeiltu erilasia keinoja kuten ns. välimallia, jossa luovutusrajoitukset olivat vain viiden vuoden mittaisia sekä käynnistysavustusta, joka oli suoraa rahallista tukea. Molemmat konstit synnyttivät asuntotuotantoa – mutta kumpikin lääke käy kalliiksi valtiolle.
Mutta on asuntopolitiikassa muitakin ongelmia. Pääkaupunkiseudulla maan hinta on korkea ja tonttitarjonta riittämätöntä. Kuntien on terästettävä maapolitiikkaansa ja vauhditettava kaavoitusta. Valtio omistaa asuntotuotantoon soveltuvaa maata, joka pitäisi luovuttaa asuntotuotantoon huokeilla hinnoilla.
Asuntojen hintaan voidaan vaikuttaa myös purkamalla sääntelyä. Esteettömyydestä ei pidä tinkiä, mutta kaupunkialueilla esimerkiksi autopaikkanormeja voidaan väljentää. Ja autopaikkojen kustannukset on erotettava asuntojen hinnoista, jotta autottomat eivät joudu maksumiehiksi itselleen tarpeettomista parkkiruuduista.
Asuntopolitiikassa tärkeää on alueellisen eriytymisen eli segregaation torjunta. Sosiaalisen sekoittamisen periaatteesta on pidettävä kiinni, eikä sosiaalisesti tuettuja vuokra-asuntoja saa keskittää alueellisesti. Jos ja kun sosiaalisesti tuettuun vuokra-asuntotuotantoon saadaan vauhtia, tästä on kannettava erityistä huolta.
Hallituksen ja ministeri Kiurun asuntopolitiikkapakettiin on syytä ladata paljon odotuksia.
mennessä Timo Juurikkalan blogi | 17.2.2013 | Blogit
Asuntopolitiikka on monimutkaista. Etenkin pääkaupunkiseudulla tilanne on murheellinen: hinnat ovat korkealla ja edelleen nousemassa, vuokra-asuntojonot pitkiä ja uustuotanto laahaa kaukana tavoitteiden jäljessä. Asuntotilanne on myös työvoiman kannalta ongelma – varsinkin pienipalkkaisille aloille on vaikea saada työntekijöitä, koska heillä ei ole varaa asua pääkaupunkiseudulla.
Maan hallitus on asuntoministeri Krista Kiurun (sd) johdolla vihdoin tarttumassa asiaan. Tehokkaat toimet ovatkin tarpeen.
Asuntotuotanto on jo pitkään jäänyt jälkeen tavoitteista. Erityisenä ongelmana ovat kohtuuhintaiset eli käytännössä tuetut vuokra-asunnot. Pääkaupunkiseudulla uusia ARA-vuokra-asuntoja käynnistyi viime vuonna vain 340 kappaletta ja kolmena sitä edellisenä vuotena määrä oli reilu 1 000 per vuosi, mikä sekin on alle puolet tarvittavasta tahdista.
Yleishyödylliset rakennuttajat kuten VVO ja Sato ovat luopuneet kokonaan ARA-tuotannosta, eivätkä kunnalliset yhtiöt ole kyenneet paikkaamaan tilannetta. Kannusteet eivät toimi. Tuetun vuokra-asuntotuotannon kasvu lisäisi asuntojen tarjontaa, mikä kaiken järjen mukaan vaikuttaisi yleisestikin asumisen hintaan nousupaineita hillitsevästi.
Korkotuki on päälaellaan: tavalliset markkinakorot ovat selvästi ARA-”tuettuja” korkoja alhaisempia. Niinpä ARA tulouttaakin valtion kassaan pitkälti yli sata miljoonaa euroa vuosittain. Sosiaalisesti tuettujen asuntojen asukkaat rahoittavat valtiota korkeiden vuokrien kautta!
Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen ARAn perimmäinen tarkoitus on auttaa vähävaraisten ja pienipalkkaisten ihmisten kohtuuhintaista asumista. Markkinatalous toimii asuntoasioissa huonosti, ja siksi tarvitaan julkisen sektorin panosta. ARAn tukimuotoja on syytä uudistaa ripeästi; yksi harkitsemisen arvoinen ehdotus on, että luovutusrajoituksia lyhennettäisiin nykyisestä 40 vuodesta.
Takavuosina asuntotuotannon vauhdittamiseksi on kokeiltu erilasia keinoja kuten ns. välimallia, jossa luovutusrajoitukset olivat vain viiden vuoden mittaisia sekä käynnistysavustusta, joka oli suoraa rahallista tukea. Molemmat konstit synnyttivät asuntotuotantoa – mutta kumpikin lääke käy kalliiksi valtiolle.
Mutta on asuntopolitiikassa muitakin ongelmia. Pääkaupunkiseudulla maan hinta on korkea ja tonttitarjonta riittämätöntä. Kuntien on terästettävä maapolitiikkaansa ja vauhditettava kaavoitusta. Valtio omistaa asuntotuotantoon soveltuvaa maata, joka pitäisi luovuttaa asuntotuotantoon huokeilla hinnoilla.
Asuntojen hintaan voidaan vaikuttaa myös purkamalla sääntelyä. Esteettömyydestä ei pidä tinkiä, mutta kaupunkialueilla esimerkiksi autopaikkanormeja voidaan väljentää. Ja autopaikkojen kustannukset on erotettava asuntojen hinnoista, jotta autottomat eivät joudu maksumiehiksi itselleen tarpeettomista parkkiruuduista.
Asuntopolitiikassa tärkeää on alueellisen eriytymisen eli segregaation torjunta. Sosiaalisen sekoittamisen periaatteesta on pidettävä kiinni, eikä sosiaalisesti tuettuja vuokra-asuntoja saa keskittää alueellisesti. Jos ja kun sosiaalisesti tuettuun vuokra-asuntotuotantoon saadaan vauhtia, tästä on kannettava erityistä huolta.
Hallituksen ja ministeri Kiurun asuntopolitiikkapakettiin on syytä ladata paljon odotuksia.
mennessä Anniina Kostilainen | 15.2.2013 | Blogit
Metropolialue tarvitsee vahvan metropolihallinnon. Apua, mitä se oikein tarkoittaa? Käsittämättömältä tuntuvasta sekamelskasta alkaa erottuja värejä, ja sävyjäkin. Jos tilannetta tarkastellaan ihan yksinkertaisesti ongelmien ja ratkaisujen näkökulmasta, ilman hienojen sanojen taakse … Lue lisää
mennessä sirpakauppinen.fi/blog/all | 15.2.2013 | Blogit
Metropolihallinto tarvitaan, mutta hallintovirkamiesten lähtökohta on vanhat toimintatavat. Mitkään kolmesta vaihtoehdosta ei vie avoimeen ja nykyaikaiseen kansalaisyhteiskuntaan. Metropoliselvitys tarjoaa seuraavat vaihtoehdot, joista tuski…
mennessä http://www.sirpakauppinen.fi/ | 15.2.2013 | Blogit
Metropolihallinto tarvitaan, mutta hallintovirkamiesten lähtökohta on vanhat toimintatavat. Mitkään kolmesta vaihtoehdosta ei vie avoimeen ja nykyaikaiseen kansalaisyhteiskuntaan. Metropoliselvitys tarjoaa seuraavat vaihtoehdot, joista tuski…
mennessä Vaula Norrena | 14.2.2013 | Blogit
Luen metropolialueen esiselvitystä: alustavaa suunnitelmaa pääkaupunkiseudun yhteisen metropolin luomiseksi. Kun pääsen joukkoliikenne- ja pendelöintiselvityksiin, järkytyn melkoisesti.
Helsingissä käy muualta töissä 160.000 ihmistä, Lohjaa, Porvoota ja Mäntsälää myöten. Alan miettiä, … Read more
mennessä Silvo Kaasalainen | 14.2.2013 | Blogit
Artikkeli on julkaistu Kuntalehdessä 2/2013 s. 50-53 ilman viimeistä kappaletta.
Silvo Kaasalainen
Kuntauudistuksen pahimmat virheet ovat suunnitteluperiaatteiden kääntäminen ylösalaisin ja vastuunpakoilu.
Kunta on olemassa palvelujen tuottamista varten. Niiden suunnittelu … Lue lisää
mennessä Anniina Kostilainen | 11.2.2013 | Blogit
Korsosta on kerrottu paljon vitsejä ja siihen viitataan usein kun puhutaan pääkaupunkiseudun vähiten houkuttelevista alueista. Kuitenkin Korsossa on asuttu ja viihdytty jo pitkään ja sen potentiaali radan varren asuinalueena on … Lue lisää
mennessä tuomas | 9.2.2013 | Tapahtumat |
Kirjailija Heimo Susi on vieraana Vantaan Vihreiden naisten kaikille avoimessa kirjailijaillassa Hakunilan päiväkeskuksessa ma 15.4. alkaen klo 18. Häntä haastattelee kirjailija Rita Dahl. Hakunilan päiväkeskus on osoitteessa Laukkarinne 4, ostoskeskuksen...
mennessä Juhis Ranta | 9.2.2013 | Blogit
Olen tässä jo pidemmän aikaa miettinyt, että mistä kirjoittaisin seuraavan blogin. Useampi aihe on pyörinyt mielessä, mutta mistään en ole saanut sellaista otetta, että olisi oikeasti päässyt kirjoittamiseen asti. Toisaalta on myös ollut erilaisia kiireitä opiskelijakuntahommien ja Vantaan Vihreiden puheenjohtajuuden kautta.
Nyt olen myös pitkästä aikaa palannut koulunpenkille. Olen suorittamassa menetelmäopintoja sekä englannin ykköskurssia. Edellisestä kerrasta on niin pitkä aika, että tässä on tiettyä uutuudenviehätystä.
Menetelmäopinnoissa olemme mukana mielenkiintoisessa projektissa. Helsingin kaupunki, nimittäin pilotoi osallistavan budjetoinnin mallia nuorten vapaa-aikaan liittyen. Pilotti kohdistetaan Haaga-Kaarelan sekä kaakkoisen alueen nuoriin. HUMAKin tehtävänä on tehdä esiselvitystä aiheesta.
Ideana on siis se, että otetaan tietty osa budjetista jonka käytöstä alueen nuoret itse saavat päättää. vastaavia kokeiluja ja malleja on jo käytössä maailmalla. Tässä tapauksessa rahamäärä on 50 000 euroa ja se koskee nimenomaan nuorten vapaa-ajan toimintaa. Kevään aikana on tarkoitus päättää, että millä tavalla osallistaminen budjetin rakentamiseen toteutetaan. Koska kyseessä on nuorten vapaa-aika, niin nuorilla itsellään on hyvin suuri rooli kokeilussa. Esiselvityksen pohjalta myös mietitään mahdollisia ikärajoja.
Suomessa meillä on käytössä edustuksellinen demokratia, mutta tämän tyyppisiä suoran vaikuttamisen malleja tulisi ottaa laajemmalti käyttöön. Nämä voisivat palvella aivan loistavasti lähidemokratian ja vaikkapa juuri nuorten äänen kuulemisen tavoitteita.
Itse toimin tällä hetkellä Vantaan kunnallispolitiikassa (varavaltuutettuna, ympäristölautakunnassa sekä Vantaan Vihreiden puheenjohtajana), joten olisin hyvin iloinen, mikäli Vantaalla kokeiltaisiin samanlaista mallia. Pohjana voisi olla vaikkapa nykyinen aluetoimikuntamalli, mutta osallistamisen täytyy tapahtua laajemmin.
Radikaalein muutos tässä on ajatuksen tasolla. Normaalisti budjetointi on ylhäältä johdettua ja palvelut toteutuvat käyttäjille sen mukaan, miten joku päättäjä on määrännyt. Tässä mallissa osan budjetista pääsee päättämään itse palveluiden käyttäjä, jolloin budjetointi tapahtuu alhaalta ylöspäin. Konkreettiset vaikutukset nähdään vasta sitten, kun tätä on kokeiltu tarpeeksi, mutta asukkaat saavat ainakin osallisuuden kokemuksen, mikä ei ole pelkästään kokemus vaan myös todellista osallistumista ja aitoa vaikuttamista.
Tästäkin aiheesta kuullaan varmaan lisää tämän kevään ja koko vuoden aikana, mutta nyt on ainakin tyhjän paperin kammoa hälvennetty kirjoitustauon jälkeen.
