mennessä Timo Juurikkalan blogi | 13.1.2013 | Blogit
Metropolihallintoa ja alueen kuntaliitoksia selvittävä työryhmä antoi perjantaina väliraporttinsa. Siinä esitellään kolme vaihtoehtoista mallia, joista vahva metropolihallinto vaikuttaa parhaalta ja toteuttamiskelpoisimmalta.
Pääkaupunkiseutu on yhtenäinen työssäkäynti-, asumis-, harrastus- ja asiointialue, yli miljoonan asukkaan keskittymä. Kuluneen sanonnan mukaan metropoli on koko kansantalouden veturi. Varsinaiseen metropolialueeseen lasketaan kuuluvan 14 kuntaa. Kunnat kilpailevat toisiaan vastaan osin epäterveillä tavoilla, minkä johdosta yhdyskuntarakenne on hajautunut, liikenne lisääntynyt rajusti ja segregaation vaara on suuri. Huono-osaisuus on kasautumassa itäiseen Helsinkiin ja Vantaalle.
Kuntien välistä yhteistyötä harjoitetaan erilaisissa kuntayhtymissä kuten HSY, HSL ja HUS, joita hallintoslangissa kutsutaan himmeleiksi. Himmelit toimivat erilaisilla aluejaoilla ja eri hallintomalleilla. Seudun kokonaisuudesta ja sen kehittämisestä ei ole vastuussa mikään taho. Tämä ei ole kansantalouden etu.
Etenkin kokoomuslaiset tuppaavat vastustamaan metropolihallintoa sillä, ettei uutta hallinnon tasoa tarvita ja että sellainen lisää byrokratiaa. Tämä on höpö-puhetta, koska tällä hetkellä tuo toinen hallinnon taso on jo olemassa, edellä kuvatun kaltaisena sillisalaattimallina!
Vahva metropolihallinto ratkaisisi seudun päätöksentekoa vaivaavat ongelmat: kuntarajojen yli ulottuvat alueellisen tason asiat ratkaistaisiin metropolihallinnossa ja lähipalvelut ja -demokratia jäisivät kunnissa hoidettaviksi. Kaksitasoinen malli on metropolialueella harvinaisen luonteva, koska seututason ratkaisut vaativat toisenlaista, laajempaa näkökulmaa kuin paikalliset asiat.
Selvityshenkilöiden esityksessä hyvää on myös se, että metropolivaltuusto valittaisiin suorilla vaaleilla. Seutuhallinto päättäisi maankäyttöön, asumiseen, liikenteeseen, kilpailukykyyn, maahanmuuttoon ja segregaation ehkäisyyn liittyvistä kysymyksistä. Tulevassa metropolilaissa voitaisiin metropolin vastuulle siirtää myös joitakin valtion tehtäviä, esimerkiksi ELY-keskuksesta.
Selvityshenkilöiden hahmottelemat kaksi muuta vaihtoehtoista mallia perustuvat molemmat pitkälti kuntaliitoksiin: toisessa syntyisi viisi suurehkoa ja toisessa kaksi suurta kaupunkia. Tällaiset mallit eivät poistaisi kuntien välistä kilpailua, päin vastoin ”rautaa rajalle” -politiikka saattaisi vahvistua nykyisestään. Se merkitsisi yhdyskuntarakenteen hajautumista ja lisääntyvää segregaatiota. Lisäksi mallit näyttävät epärealistisilta, koska kunnilla ja kaupungeilla ei tunnu olevan suurempia yhdistymishaluja.
Kaikissa kolmessa mallissa on yksi yhteinen piirre: Kauniainen esitetään sulautettavaksi Espooseen. Tämä on paikallaan: maan sisäinen ”veroparatiisi” joutaakin historian lehdille! 😉
mennessä Timo Juurikkalan blogi | 13.1.2013 | Blogit
Metropolihallintoa ja alueen kuntaliitoksia selvittävä työryhmä antoi perjantaina väliraporttinsa. Siinä esitellään kolme vaihtoehtoista mallia, joista vahva metropolihallinto vaikuttaa parhaalta ja toteuttamiskelpoisimmalta.
Pääkaupunkiseutu on yhtenäinen työssäkäynti-, asumis-, harrastus- ja asiointialue, yli miljoonan asukkaan keskittymä. Kuluneen sanonnan mukaan metropoli on koko kansantalouden veturi. Varsinaiseen metropolialueeseen lasketaan kuuluvan 14 kuntaa. Kunnat kilpailevat toisiaan vastaan osin epäterveillä tavoilla, minkä johdosta yhdyskuntarakenne on hajautunut, liikenne lisääntynyt rajusti ja segregaation vaara on suuri. Huono-osaisuus on kasautumassa itäiseen Helsinkiin ja Vantaalle.
Kuntien välistä yhteistyötä harjoitetaan erilaisissa kuntayhtymissä kuten HSY, HSL ja HUS, joita hallintoslangissa kutsutaan himmeleiksi. Himmelit toimivat erilaisilla aluejaoilla ja eri hallintomalleilla. Seudun kokonaisuudesta ja sen kehittämisestä ei ole vastuussa mikään taho. Tämä ei ole kansantalouden etu.
Etenkin kokoomuslaiset tuppaavat vastustamaan metropolihallintoa sillä, ettei uutta hallinnon tasoa tarvita ja että sellainen lisää byrokratiaa. Tämä on höpö-puhetta, koska tällä hetkellä tuo toinen hallinnon taso on jo olemassa, edellä kuvatun kaltaisena sillisalaattimallina!
Vahva metropolihallinto ratkaisisi seudun päätöksentekoa vaivaavat ongelmat: kuntarajojen yli ulottuvat alueellisen tason asiat ratkaistaisiin metropolihallinnossa ja lähipalvelut ja -demokratia jäisivät kunnissa hoidettaviksi. Kaksitasoinen malli on metropolialueella harvinaisen luonteva, koska seututason ratkaisut vaativat toisenlaista, laajempaa näkökulmaa kuin paikalliset asiat.
Selvityshenkilöiden esityksessä hyvää on myös se, että metropolivaltuusto valittaisiin suorilla vaaleilla. Seutuhallinto päättäisi maankäyttöön, asumiseen, liikenteeseen, kilpailukykyyn, maahanmuuttoon ja segregaation ehkäisyyn liittyvistä kysymyksistä. Tulevassa metropolilaissa voitaisiin metropolin vastuulle siirtää myös joitakin valtion tehtäviä, esimerkiksi ELY-keskuksesta.
Selvityshenkilöiden hahmottelemat kaksi muuta vaihtoehtoista mallia perustuvat molemmat pitkälti kuntaliitoksiin: toisessa syntyisi viisi suurehkoa ja toisessa kaksi suurta kaupunkia. Tällaiset mallit eivät poistaisi kuntien välistä kilpailua, päin vastoin ”rautaa rajalle” -politiikka saattaisi vahvistua nykyisestään. Se merkitsisi yhdyskuntarakenteen hajautumista ja lisääntyvää segregaatiota. Lisäksi mallit näyttävät epärealistisilta, koska kunnilla ja kaupungeilla ei tunnu olevan suurempia yhdistymishaluja.
Kaikissa kolmessa mallissa on yksi yhteinen piirre: Kauniainen esitetään sulautettavaksi Espooseen. Tämä on paikallaan: maan sisäinen ”veroparatiisi” joutaakin historian lehdille! 😉
mennessä Timo Juurikkalan blogi | 13.1.2013 | Blogit
Metropolihallintoa ja alueen kuntaliitoksia selvittävä työryhmä antoi perjantaina väliraporttinsa. Siinä esitellään kolme vaihtoehtoista mallia, joista vahva metropolihallinto vaikuttaa parhaalta ja toteuttamiskelpoisimmalta.
Pääkaupunkiseutu on yhtenäinen työssäkäynti-, asumis-, harrastus- ja asiointialue, yli miljoonan asukkaan keskittymä. Kuluneen sanonnan mukaan metropoli on koko kansantalouden veturi. Varsinaiseen metropolialueeseen lasketaan kuuluvan 14 kuntaa. Kunnat kilpailevat toisiaan vastaan osin epäterveillä tavoilla, minkä johdosta yhdyskuntarakenne on hajautunut, liikenne lisääntynyt rajusti ja segregaation vaara on suuri. Huono-osaisuus on kasautumassa itäiseen Helsinkiin ja Vantaalle.
Kuntien välistä yhteistyötä harjoitetaan erilaisissa kuntayhtymissä kuten HSY, HSL ja HUS, joita hallintoslangissa kutsutaan himmeleiksi. Himmelit toimivat erilaisilla aluejaoilla ja eri hallintomalleilla. Seudun kokonaisuudesta ja sen kehittämisestä ei ole vastuussa mikään taho. Tämä ei ole kansantalouden etu.
Etenkin kokoomuslaiset tuppaavat vastustamaan metropolihallintoa sillä, ettei uutta hallinnon tasoa tarvita ja että sellainen lisää byrokratiaa. Tämä on höpö-puhetta, koska tällä hetkellä tuo toinen hallinnon taso on jo olemassa, edellä kuvatun kaltaisena sillisalaattimallina!
Vahva metropolihallinto ratkaisisi seudun päätöksentekoa vaivaavat ongelmat: kuntarajojen yli ulottuvat alueellisen tason asiat ratkaistaisiin metropolihallinnossa ja lähipalvelut ja -demokratia jäisivät kunnissa hoidettaviksi. Kaksitasoinen malli on metropolialueella harvinaisen luonteva, koska seututason ratkaisut vaativat toisenlaista, laajempaa näkökulmaa kuin paikalliset asiat.
Selvityshenkilöiden esityksessä hyvää on myös se, että metropolivaltuusto valittaisiin suorilla vaaleilla. Seutuhallinto päättäisi maankäyttöön, asumiseen, liikenteeseen, kilpailukykyyn, maahanmuuttoon ja segregaation ehkäisyyn liittyvistä kysymyksistä. Tulevassa metropolilaissa voitaisiin metropolin vastuulle siirtää myös joitakin valtion tehtäviä, esimerkiksi ELY-keskuksesta.
Selvityshenkilöiden hahmottelemat kaksi muuta vaihtoehtoista mallia perustuvat molemmat pitkälti kuntaliitoksiin: toisessa syntyisi viisi suurehkoa ja toisessa kaksi suurta kaupunkia. Tällaiset mallit eivät poistaisi kuntien välistä kilpailua, päin vastoin ”rautaa rajalle” -politiikka saattaisi vahvistua nykyisestään. Se merkitsisi yhdyskuntarakenteen hajautumista ja lisääntyvää segregaatiota. Lisäksi mallit näyttävät epärealistisilta, koska kunnilla ja kaupungeilla ei tunnu olevan suurempia yhdistymishaluja.
Kaikissa kolmessa mallissa on yksi yhteinen piirre: Kauniainen esitetään sulautettavaksi Espooseen. Tämä on paikallaan: maan sisäinen ”veroparatiisi” joutaakin historian lehdille! 😉
mennessä Timo Juurikkalan blogi | 13.1.2013 | Blogit
Metropolihallintoa ja alueen kuntaliitoksia selvittävä työryhmä antoi perjantaina väliraporttinsa. Siinä esitellään kolme vaihtoehtoista mallia, joista vahva metropolihallinto vaikuttaa parhaalta ja toteuttamiskelpoisimmalta.
Pääkaupunkiseutu on yhtenäinen työssäkäynti-, asumis-, harrastus- ja asiointialue, yli miljoonan asukkaan keskittymä. Kuluneen sanonnan mukaan metropoli on koko kansantalouden veturi. Varsinaiseen metropolialueeseen lasketaan kuuluvan 14 kuntaa. Kunnat kilpailevat toisiaan vastaan osin epäterveillä tavoilla, minkä johdosta yhdyskuntarakenne on hajautunut, liikenne lisääntynyt rajusti ja segregaation vaara on suuri. Huono-osaisuus on kasautumassa itäiseen Helsinkiin ja Vantaalle.
Kuntien välistä yhteistyötä harjoitetaan erilaisissa kuntayhtymissä kuten HSY, HSL ja HUS, joita hallintoslangissa kutsutaan himmeleiksi. Himmelit toimivat erilaisilla aluejaoilla ja eri hallintomalleilla. Seudun kokonaisuudesta ja sen kehittämisestä ei ole vastuussa mikään taho. Tämä ei ole kansantalouden etu.
Etenkin kokoomuslaiset tuppaavat vastustamaan metropolihallintoa sillä, ettei uutta hallinnon tasoa tarvita ja että sellainen lisää byrokratiaa. Tämä on höpö-puhetta, koska tällä hetkellä tuo toinen hallinnon taso on jo olemassa, edellä kuvatun kaltaisena sillisalaattimallina!
Vahva metropolihallinto ratkaisisi seudun päätöksentekoa vaivaavat ongelmat: kuntarajojen yli ulottuvat alueellisen tason asiat ratkaistaisiin metropolihallinnossa ja lähipalvelut ja -demokratia jäisivät kunnissa hoidettaviksi. Kaksitasoinen malli on metropolialueella harvinaisen luonteva, koska seututason ratkaisut vaativat toisenlaista, laajempaa näkökulmaa kuin paikalliset asiat.
Selvityshenkilöiden esityksessä hyvää on myös se, että metropolivaltuusto valittaisiin suorilla vaaleilla. Seutuhallinto päättäisi maankäyttöön, asumiseen, liikenteeseen, kilpailukykyyn, maahanmuuttoon ja segregaation ehkäisyyn liittyvistä kysymyksistä. Tulevassa metropolilaissa voitaisiin metropolin vastuulle siirtää myös joitakin valtion tehtäviä, esimerkiksi ELY-keskuksesta.
Selvityshenkilöiden hahmottelemat kaksi muuta vaihtoehtoista mallia perustuvat molemmat pitkälti kuntaliitoksiin: toisessa syntyisi viisi suurehkoa ja toisessa kaksi suurta kaupunkia. Tällaiset mallit eivät poistaisi kuntien välistä kilpailua, päin vastoin ”rautaa rajalle” -politiikka saattaisi vahvistua nykyisestään. Se merkitsisi yhdyskuntarakenteen hajautumista ja lisääntyvää segregaatiota. Lisäksi mallit näyttävät epärealistisilta, koska kunnilla ja kaupungeilla ei tunnu olevan suurempia yhdistymishaluja.
Kaikissa kolmessa mallissa on yksi yhteinen piirre: Kauniainen esitetään sulautettavaksi Espooseen. Tämä on paikallaan: maan sisäinen ”veroparatiisi” joutaakin historian lehdille! 😉
mennessä Timo Juurikkalan blogi | 13.1.2013 | Blogit
Metropolihallintoa ja alueen kuntaliitoksia selvittävä työryhmä antoi perjantaina väliraporttinsa. Siinä esitellään kolme vaihtoehtoista mallia, joista vahva metropolihallinto vaikuttaa parhaalta ja toteuttamiskelpoisimmalta.Pääkaupunkiseutu…
mennessä tuomas | 12.1.2013 | Tiedotteet |
Vantaan kaupunki on tiedottanut vuoden alussa, että se ja Blue Service Partners Oy hakevat yhdessä ratkaisua ateriapalveluiden järjestämiseksi yli 20 päiväkodissa ja koulussa Keski-Vantaalla. Vantaan Vihreiden mielestä suurin ongelma on ollut, ettei koulujen...
mennessä Timo Juurikkalan blogi | 11.1.2013 | Blogit
Sosiaali- ja terveyspalveluiden rakenteiden uudistamista käsitellyt asiantuntijatyöryhmä jätti tänään raporttinsa, johon sisältyy eriäviä mielipiteitä. Koko uudistus näyttää olevan huolestuttavalla tavalla levällään.
Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistaminen on tärkeää, jotta pystymme vastaamaan yhä vaativampiin haasteisiin: väestön ikääntyminen, terveyserojen kasvu, julkisen terveydenhuollon rapautuminen, potilaiden hoitoketjujen katkonaisuus, väärin toimivat kannusteet, kasvavat kustannukset, palveluiden yhdenvertaisuus. Ja uudistuksella olisi kiire!
Tärkeintä on, että sosiaali- ja terveydenhuolto toteutetaan integroidusti ja riittävän suurena kokonaisuutena. Perusterveydenhoito ja koko erikoissairaanhoito pitää koota saman järjestäjän vastuulle, jotta perustaso ja hoitoketjut toimivat hyvin, palvelut ovat yhdenvertaisia ja jotta kalliilta kilpavarustelulta vältytään. Järjestäjällä pitää olla myös rahoitusvastuu.
Nykyisessä mallissa kehittämisen painopiste on ollut vahvasti erikoissairaanhoidossa. Tämän johdosta perusterveydenhuolto on päässyt rapautumaan – terveyskeskuksista on monin paikoin vaikea saada aikoja ja asiakasvuoto yksityiselle puolelle on huomattava.
Valitettavasti asiantuntijatyöryhmän raportti ei viitoita tietä onnistuneen sote-uudistuksen suuntaan. Pahimmat ongelmat siinä ovat sote-järjestäjän liian pieni väestöpohja sekä hahmotellun mallin pirstaleisuus. Lisäksi terveydenhuollon monikanavaiseen rahoitukseen ei olla tuomassa muutosta.
Sote-järjestäjän väestöpohjan pitäisi olla vähintään 200 000 asukasta, jotta sairaanhoidon kokonaisuus ja päivystykset ovat asiallisesti järjestettävissä. Koko valtakunnassa sosiaali- ja terveydenhuollon järjestäjiä tarvitaan korkeintaan viitisentoista. Nyt näyttää siltä, että niitä tulee useita kymmeniä!
Työryhmäraportissa linjataan, että alle 20 000 asukkaan kunnat eivät voi olla sote-järjestäjinä. Toisaalta väestöpohjan minimiksi ilmoitetaan 50 000 – 100 000 asukasta. Tämä jättää hämärän alueen välille 20 000 – 50 000; tuossa kokoluokassa olevat kunnat voisivat järjestää ”joitakin” terveydenhuollon peruspalveluita. Tällainen linjaus tekee kokonaisuudesta erinomaisen sekavan ja sirpaleisen. Palveluista ja kustannuksista pitäisi sopia kussakin tapauksessa erikseen, jolloin päällekkäisyyksiä on vaikea välttää.
Nyt kentälle on jo päästetty 15 (!) selvityshenkilöä hahmottelemaan karttoja sote-palveluiden toteuttajista. Ikävä kyllä uudistuksen suunta tuskin tästä paranee, koska selvitysjoukko joutunee noudattamaan toimeksiantoaan.
Näillä eväillä on olemassa suuri pelko, että uudistus vie sosiaali- ja terveydenhuoltoa vielä nykyistäkin sekavampaan ja ongelmallisempaan suuntaan.
Herääkin perusteltu kysymys, että olisiko parempi pidättäytyä kokonaan sellaisesta uudistuksesta, joka ei toteuta sille asetettuja tavoitteita!
mennessä Timo Juurikkalan blogi | 11.1.2013 | Blogit
Sosiaali- ja terveyspalveluiden rakenteiden uudistamista käsitellyt asiantuntijatyöryhmä jätti tänään raporttinsa, johon sisältyy eriäviä mielipiteitä. Koko uudistus näyttää olevan huolestuttavalla tavalla levällään.
Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistaminen on tärkeää, jotta pystymme vastaamaan yhä vaativampiin haasteisiin: väestön ikääntyminen, terveyserojen kasvu, julkisen terveydenhuollon rapautuminen, potilaiden hoitoketjujen katkonaisuus, väärin toimivat kannusteet, kasvavat kustannukset, palveluiden yhdenvertaisuus. Ja uudistuksella olisi kiire!
Tärkeintä on, että sosiaali- ja terveydenhuolto toteutetaan integroidusti ja riittävän suurena kokonaisuutena. Perusterveydenhoito ja koko erikoissairaanhoito pitää koota saman järjestäjän vastuulle, jotta perustaso ja hoitoketjut toimivat hyvin, palvelut ovat yhdenvertaisia ja jotta kalliilta kilpavarustelulta vältytään. Järjestäjällä pitää olla myös rahoitusvastuu.
Nykyisessä mallissa kehittämisen painopiste on ollut vahvasti erikoissairaanhoidossa. Tämän johdosta perusterveydenhuolto on päässyt rapautumaan – terveyskeskuksista on monin paikoin vaikea saada aikoja ja asiakasvuoto yksityiselle puolelle on huomattava.
Valitettavasti asiantuntijatyöryhmän raportti ei viitoita tietä onnistuneen sote-uudistuksen suuntaan. Pahimmat ongelmat siinä ovat sote-järjestäjän liian pieni väestöpohja sekä hahmotellun mallin pirstaleisuus. Lisäksi terveydenhuollon monikanavaiseen rahoitukseen ei olla tuomassa muutosta.
Sote-järjestäjän väestöpohjan pitäisi olla vähintään 200 000 asukasta, jotta sairaanhoidon kokonaisuus ja päivystykset ovat asiallisesti järjestettävissä. Koko valtakunnassa sosiaali- ja terveydenhuollon järjestäjiä tarvitaan korkeintaan viitisentoista. Nyt näyttää siltä, että niitä tulee useita kymmeniä!
Työryhmäraportissa linjataan, että alle 20 000 asukkaan kunnat eivät voi olla sote-järjestäjinä. Toisaalta väestöpohjan minimiksi ilmoitetaan 50 000 – 100 000 asukasta. Tämä jättää hämärän alueen välille 20 000 – 50 000; tuossa kokoluokassa olevat kunnat voisivat järjestää ”joitakin” terveydenhuollon peruspalveluita. Tällainen linjaus tekee kokonaisuudesta erinomaisen sekavan ja sirpaleisen. Palveluista ja kustannuksista pitäisi sopia kussakin tapauksessa erikseen, jolloin päällekkäisyyksiä on vaikea välttää.
Nyt kentälle on jo päästetty 15 (!) selvityshenkilöä hahmottelemaan karttoja sote-palveluiden toteuttajista. Ikävä kyllä uudistuksen suunta tuskin tästä paranee, koska selvitysjoukko joutunee noudattamaan toimeksiantoaan.
Näillä eväillä on olemassa suuri pelko, että uudistus vie sosiaali- ja terveydenhuoltoa vielä nykyistäkin sekavampaan ja ongelmallisempaan suuntaan.
Herääkin perusteltu kysymys, että olisiko parempi pidättäytyä kokonaan sellaisesta uudistuksesta, joka ei toteuta sille asetettuja tavoitteita!
mennessä Timo Juurikkalan blogi | 11.1.2013 | Blogit
Sosiaali- ja terveyspalveluiden rakenteiden uudistamista käsitellyt asiantuntijatyöryhmä jätti tänään raporttinsa, johon sisältyy eriäviä mielipiteitä. Koko uudistus näyttää olevan huolestuttavalla tavalla levällään.
Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistaminen on tärkeää, jotta pystymme vastaamaan yhä vaativampiin haasteisiin: väestön ikääntyminen, terveyserojen kasvu, julkisen terveydenhuollon rapautuminen, potilaiden hoitoketjujen katkonaisuus, väärin toimivat kannusteet, kasvavat kustannukset, palveluiden yhdenvertaisuus. Ja uudistuksella olisi kiire!
Tärkeintä on, että sosiaali- ja terveydenhuolto toteutetaan integroidusti ja riittävän suurena kokonaisuutena. Perusterveydenhoito ja koko erikoissairaanhoito pitää koota saman järjestäjän vastuulle, jotta perustaso ja hoitoketjut toimivat hyvin, palvelut ovat yhdenvertaisia ja jotta kalliilta kilpavarustelulta vältytään. Järjestäjällä pitää olla myös rahoitusvastuu.
Nykyisessä mallissa kehittämisen painopiste on ollut vahvasti erikoissairaanhoidossa. Tämän johdosta perusterveydenhuolto on päässyt rapautumaan – terveyskeskuksista on monin paikoin vaikea saada aikoja ja asiakasvuoto yksityiselle puolelle on huomattava.
Valitettavasti asiantuntijatyöryhmän raportti ei viitoita tietä onnistuneen sote-uudistuksen suuntaan. Pahimmat ongelmat siinä ovat sote-järjestäjän liian pieni väestöpohja sekä hahmotellun mallin pirstaleisuus. Lisäksi terveydenhuollon monikanavaiseen rahoitukseen ei olla tuomassa muutosta.
Sote-järjestäjän väestöpohjan pitäisi olla vähintään 200 000 asukasta, jotta sairaanhoidon kokonaisuus ja päivystykset ovat asiallisesti järjestettävissä. Koko valtakunnassa sosiaali- ja terveydenhuollon järjestäjiä tarvitaan korkeintaan viitisentoista. Nyt näyttää siltä, että niitä tulee useita kymmeniä!
Työryhmäraportissa linjataan, että alle 20 000 asukkaan kunnat eivät voi olla sote-järjestäjinä. Toisaalta väestöpohjan minimiksi ilmoitetaan 50 000 – 100 000 asukasta. Tämä jättää hämärän alueen välille 20 000 – 50 000; tuossa kokoluokassa olevat kunnat voisivat järjestää ”joitakin” terveydenhuollon peruspalveluita. Tällainen linjaus tekee kokonaisuudesta erinomaisen sekavan ja sirpaleisen. Palveluista ja kustannuksista pitäisi sopia kussakin tapauksessa erikseen, jolloin päällekkäisyyksiä on vaikea välttää.
Nyt kentälle on jo päästetty 15 (!) selvityshenkilöä hahmottelemaan karttoja sote-palveluiden toteuttajista. Ikävä kyllä uudistuksen suunta tuskin tästä paranee, koska selvitysjoukko joutunee noudattamaan toimeksiantoaan.
Näillä eväillä on olemassa suuri pelko, että uudistus vie sosiaali- ja terveydenhuoltoa vielä nykyistäkin sekavampaan ja ongelmallisempaan suuntaan.
Herääkin perusteltu kysymys, että olisiko parempi pidättäytyä kokonaan sellaisesta uudistuksesta, joka ei toteuta sille asetettuja tavoitteita!
mennessä Timo Juurikkalan blogi | 11.1.2013 | Blogit
Sosiaali- ja terveyspalveluiden rakenteiden uudistamista käsitellyt asiantuntijatyöryhmä jätti tänään raporttinsa, johon sisältyy eriäviä mielipiteitä. Koko uudistus näyttää olevan huolestuttavalla tavalla levällään.
Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistaminen on tärkeää, jotta pystymme vastaamaan yhä vaativampiin haasteisiin: väestön ikääntyminen, terveyserojen kasvu, julkisen terveydenhuollon rapautuminen, potilaiden hoitoketjujen katkonaisuus, väärin toimivat kannusteet, kasvavat kustannukset, palveluiden yhdenvertaisuus. Ja uudistuksella olisi kiire!
Tärkeintä on, että sosiaali- ja terveydenhuolto toteutetaan integroidusti ja riittävän suurena kokonaisuutena. Perusterveydenhoito ja koko erikoissairaanhoito pitää koota saman järjestäjän vastuulle, jotta perustaso ja hoitoketjut toimivat hyvin, palvelut ovat yhdenvertaisia ja jotta kalliilta kilpavarustelulta vältytään. Järjestäjällä pitää olla myös rahoitusvastuu.
Nykyisessä mallissa kehittämisen painopiste on ollut vahvasti erikoissairaanhoidossa. Tämän johdosta perusterveydenhuolto on päässyt rapautumaan – terveyskeskuksista on monin paikoin vaikea saada aikoja ja asiakasvuoto yksityiselle puolelle on huomattava.
Valitettavasti asiantuntijatyöryhmän raportti ei viitoita tietä onnistuneen sote-uudistuksen suuntaan. Pahimmat ongelmat siinä ovat sote-järjestäjän liian pieni väestöpohja sekä hahmotellun mallin pirstaleisuus. Lisäksi terveydenhuollon monikanavaiseen rahoitukseen ei olla tuomassa muutosta.
Sote-järjestäjän väestöpohjan pitäisi olla vähintään 200 000 asukasta, jotta sairaanhoidon kokonaisuus ja päivystykset ovat asiallisesti järjestettävissä. Koko valtakunnassa sosiaali- ja terveydenhuollon järjestäjiä tarvitaan korkeintaan viitisentoista. Nyt näyttää siltä, että niitä tulee useita kymmeniä!
Työryhmäraportissa linjataan, että alle 20 000 asukkaan kunnat eivät voi olla sote-järjestäjinä. Toisaalta väestöpohjan minimiksi ilmoitetaan 50 000 – 100 000 asukasta. Tämä jättää hämärän alueen välille 20 000 – 50 000; tuossa kokoluokassa olevat kunnat voisivat järjestää ”joitakin” terveydenhuollon peruspalveluita. Tällainen linjaus tekee kokonaisuudesta erinomaisen sekavan ja sirpaleisen. Palveluista ja kustannuksista pitäisi sopia kussakin tapauksessa erikseen, jolloin päällekkäisyyksiä on vaikea välttää.
Nyt kentälle on jo päästetty 15 (!) selvityshenkilöä hahmottelemaan karttoja sote-palveluiden toteuttajista. Ikävä kyllä uudistuksen suunta tuskin tästä paranee, koska selvitysjoukko joutunee noudattamaan toimeksiantoaan.
Näillä eväillä on olemassa suuri pelko, että uudistus vie sosiaali- ja terveydenhuoltoa vielä nykyistäkin sekavampaan ja ongelmallisempaan suuntaan.
Herääkin perusteltu kysymys, että olisiko parempi pidättäytyä kokonaan sellaisesta uudistuksesta, joka ei toteuta sille asetettuja tavoitteita!
