SOTE-uudistus vaarassa!

mennessä Timo Juurikkalan blogi | 11.1.2013 | Blogit

Sosiaali- ja terveyspalveluiden rakenteiden uudistamista käsitellyt asiantuntijatyöryhmä jätti tänään raporttinsa, johon sisältyy eriäviä mielipiteitä. Koko uudistus näyttää olevan huolestuttavalla tavalla levällään.

Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistaminen on tärkeää, jotta pystymme vastaamaan yhä vaativampiin haasteisiin: väestön ikääntyminen, terveyserojen kasvu, julkisen terveydenhuollon rapautuminen, potilaiden hoitoketjujen katkonaisuus, väärin toimivat kannusteet, kasvavat kustannukset, palveluiden yhdenvertaisuus. Ja uudistuksella olisi kiire!

Tärkeintä on, että sosiaali- ja terveydenhuolto toteutetaan integroidusti ja riittävän suurena kokonaisuutena. Perusterveydenhoito ja koko erikoissairaanhoito pitää koota saman järjestäjän vastuulle, jotta perustaso ja hoitoketjut toimivat hyvin, palvelut ovat yhdenvertaisia ja jotta kalliilta kilpavarustelulta vältytään. Järjestäjällä pitää olla myös rahoitusvastuu.

Nykyisessä mallissa kehittämisen painopiste on ollut vahvasti erikoissairaanhoidossa. Tämän johdosta perusterveydenhuolto on päässyt rapautumaan – terveyskeskuksista on monin paikoin vaikea saada aikoja ja asiakasvuoto yksityiselle puolelle on huomattava.

Valitettavasti asiantuntijatyöryhmän raportti ei viitoita tietä onnistuneen sote-uudistuksen suuntaan. Pahimmat ongelmat siinä ovat sote-järjestäjän liian pieni väestöpohja sekä hahmotellun mallin pirstaleisuus. Lisäksi terveydenhuollon monikanavaiseen rahoitukseen ei olla tuomassa muutosta.

Sote-järjestäjän väestöpohjan pitäisi olla vähintään 200 000 asukasta, jotta sairaanhoidon kokonaisuus ja päivystykset ovat asiallisesti järjestettävissä. Koko valtakunnassa sosiaali- ja terveydenhuollon järjestäjiä tarvitaan korkeintaan viitisentoista. Nyt näyttää siltä, että niitä tulee useita kymmeniä!

Työryhmäraportissa linjataan, että alle 20 000 asukkaan kunnat eivät voi olla sote-järjestäjinä. Toisaalta väestöpohjan minimiksi ilmoitetaan 50 000 – 100 000 asukasta. Tämä jättää hämärän alueen välille 20 000 – 50 000; tuossa kokoluokassa olevat kunnat voisivat järjestää ”joitakin” terveydenhuollon peruspalveluita. Tällainen linjaus tekee kokonaisuudesta erinomaisen sekavan ja sirpaleisen. Palveluista ja kustannuksista pitäisi sopia kussakin tapauksessa erikseen, jolloin päällekkäisyyksiä on vaikea välttää.

Nyt kentälle on jo päästetty 15 (!) selvityshenkilöä hahmottelemaan karttoja sote-palveluiden toteuttajista. Ikävä kyllä uudistuksen suunta tuskin tästä paranee, koska selvitysjoukko joutunee noudattamaan toimeksiantoaan.

Näillä eväillä on olemassa suuri pelko, että uudistus vie sosiaali- ja terveydenhuoltoa vielä nykyistäkin sekavampaan ja ongelmallisempaan suuntaan.

Herääkin perusteltu kysymys, että olisiko parempi pidättäytyä kokonaan sellaisesta uudistuksesta, joka ei toteuta sille asetettuja tavoitteita!

SOTE-uudistus vaarassa!

mennessä Timo Juurikkalan blogi | 11.1.2013 | Blogit

Sosiaali- ja terveyspalveluiden rakenteiden uudistamista käsitellyt asiantuntijatyöryhmä jätti tänään raporttinsa, johon sisältyy eriäviä mielipiteitä. Koko uudistus näyttää olevan huolestuttavalla tavalla levällään. Sosiaali- ja terv…

Nuorisotakuu on hieno asia

mennessä Timo Juurikkalan blogi | 4.1.2013 | Blogit

Istuvan hallituksen yksi parhaista päätöksistä on nuorten yhteiskuntatakuu, joka astui voimaan vuoden alusta. Sen mukaan kaikille alle 25-vuotiaille sekä vastavalmistuneille alle 30-vuotiaille on tarjottava työ-, opiskelu-, harjoittelu-, työpaja- tai kuntoutuspaikka kolmen kuukauden sisällä työttömyyden alkamisesta.

Nuorisotakuu on myös ilmentymä yhteisöllisyyden lisäämisestä tietoisella päätöksellä. Tällainen ”ketään ei jätetä” -ajattelu on hyvinvointiyhteiskunnan kovaa ydintä. Siksi nuorisotakuun toteuttamiseen on keskityttävä ja annettava sille riittävät voimavarat.

Tämä on julkiselle sektorille ja etenkin kunnille kova haaste. Takuuta voi verrata subjektiiviseen päivähoito-oikeuteen, joka oli monien mielestä aikanaan mahdoton tavoite. Tärkeissä asioissa rima on joskus syytä asettaa korkealle – tavoitteet on mahdollista saavuttaa uusilla toimintatavoilla ja määrätietoisella työllä.

Kuntien ei tarvitse jättäytyä yksin nuorisotakuun toteuttamisen kanssa. Järjestöjen, yritysten, oppilaitosten ja TE-toimiston kanssa voidaan muodostaa verkostoja, joiden avulla nuorille löytyy polkuja elämässä eteenpäin. Nuorten asian tärkeyden tunnistavat kaikki yhteiskunnan toimijat.

Yksi iso ongelma on toisen asteen ammatillinen koulutus, jossa ei ole aloituspaikkoja riittävästi. Uuden linjan mukaan aloituspaikoille etusijalla ovat peruskoulunsa päättävät, mikä on pitemmällä tähtäimellä hyvä asia. Peruskoulun jälkeinen välivuosi ei välttämättä ole mikään kuningasidea.

Tällä hetkellä meillä on kuitenkin yli 100 000 alle 30-vuotiasta, joilla ei ole peruskoulun jälkeistä tutkintoa lainkaan. Heistäkin moni tarvitsee koulutuspaikan, eikä pääsykynnystä siksi saisi korottaa.

Kun ammatillisen koulutuksen aloituspaikkoja kohdennetaan maan sisällä uudelleen, osa ongelmista helpottuu ja esimerkiksi pääkaupunkiseudulle saadaan kipeästi kaivattuja aloituspaikkoja lisää. Tämä vastaa tarpeeseen, sillä ikäluokat ovat ruuhka-Suomessa suuret. Mutta samalla syntyy muualle maahan pulmia koulutuspaikkojen vähetessä: aiemmin peruskoulunsa lopettaneet, jotka ovat edelleen ilman tutkintoa, ovat jäämässä lehdellä soittamaan.

Sopiikin pohtia, onko opetus- ja kulttuuriministeriön tiukka aloituspaikkaohjaus enää tämän päivän tarpeiden mukaista. Eikö kullakin alueella tunneta parhaiten sikäläiset koulutustarpeet? Eikö aloituspaikkoja voida perustaa tarpeen mukaan? Tämä tietysti vaatisi valtionosuuksiin uudistusta siten, että ne maksettaisiin todellisten oppilasmäärien eikä ylhäältä myönnettyjen aloituspaikkamäärien mukaan.

Yksi vakava ongelma on ammatillisen koulutuksen korkea keskeyttämisprosentti: peräti joka neljäs jättää ammattikoulun kesken. Tämän johdosta koulutuspaikkoja on tyhjillään ja suuri joukko nuoria saa epäonnistumisen kokemuksia, jotka saattavat vaikeuttaa myöhempää kouluttautumista. Keskeyttämisiin on toki monia syitä, mutta ammattikouluilla on myös peiliin katsomisen paikka: ovatko tukitoimet riittäviä? Esimerkiksi satsaukset ammatilliseen erityisopetukseen, opinto-ohjaukseen sekä oppilashuoltoon kohentaisivat varmasti tilannetta. Paremmat tukitoimet myös parantaisivat maahanmuuttajataustaisten nuorten onnistumisen edellytyksiä.

Oppisopimusmäärärahojen vähentäminen lyö korvalle nuorisotakuun toteutumista. Oppisopimusreitti on Suomessa aivan liian vähäisellä käytöllä: työssäoppiminen on hyvä väylä ammattiin, ja samalla koulutuksen ja työn kohtaaminen on varmistettu. Keski-Euroopassa oppisopimukset ovat huomattavasti laajemmin käytössä ja niistä saadut kokemukset ovat hyviä.

Etenkin nuorisotakuun alkuvaiheessa verkostomaisen etsivän nuorisotyön merkitys on suuri. Jatkossa kuitenkin pitää pyrkiä sellaiseen yhteisöllisyyteen, että erillisen etsivän nuorisotyön merkitys vähenee. Niin kutsutut ”huolinuoret” ovat hyvin tiedossa jo peruskoulussa, ja heidän tuekseen on mahdollista luoda verkostoa jo silloin. Tämä tarkoittaa koulun oppilashuollon, lastensuojelun ja erityisnuorisotyön tiivistä yhteistyötä niin, että ketään ei jätetä ja nuorella säilyy kontakti kunnan työntekijään myös peruskoulun jälkeen. Etsivää nuorisotyötä ei tarvita, jos yksikään nuori ei ole päässyt katoamaan!

Nuorisotakuun toteuttaminen ei ole ilmaista – lyhyellä tähtäimellä. Vähänkin pitemmässä katsannossa asia on kuitenkin toisin: syrjäytynyt nuori on sekä inhimillisesti että taloudellisesti tavattoman kallis yhteiskunnalle.

Nuorisotakuu on hieno asia

mennessä Timo Juurikkalan blogi | 4.1.2013 | Blogit

Istuvan hallituksen yksi parhaista päätöksistä on nuorten yhteiskuntatakuu, joka astui voimaan vuoden alusta. Sen mukaan kaikille alle 25-vuotiaille sekä vastavalmistuneille alle 30-vuotiaille on tarjottava työ-, opiskelu-, harjoittelu-, työpaja- tai kuntoutuspaikka kolmen kuukauden sisällä työttömyyden alkamisesta.

Nuorisotakuu on myös ilmentymä yhteisöllisyyden lisäämisestä tietoisella päätöksellä. Tällainen ”ketään ei jätetä” -ajattelu on hyvinvointiyhteiskunnan kovaa ydintä. Siksi nuorisotakuun toteuttamiseen on keskityttävä ja annettava sille riittävät voimavarat.

Tämä on julkiselle sektorille ja etenkin kunnille kova haaste. Takuuta voi verrata subjektiiviseen päivähoito-oikeuteen, joka oli monien mielestä aikanaan mahdoton tavoite. Tärkeissä asioissa rima on joskus syytä asettaa korkealle – tavoitteet on mahdollista saavuttaa uusilla toimintatavoilla ja määrätietoisella työllä.

Kuntien ei tarvitse jättäytyä yksin nuorisotakuun toteuttamisen kanssa. Järjestöjen, yritysten, oppilaitosten ja TE-toimiston kanssa voidaan muodostaa verkostoja, joiden avulla nuorille löytyy polkuja elämässä eteenpäin. Nuorten asian tärkeyden tunnistavat kaikki yhteiskunnan toimijat.

Yksi iso ongelma on toisen asteen ammatillinen koulutus, jossa ei ole aloituspaikkoja riittävästi. Uuden linjan mukaan aloituspaikoille etusijalla ovat peruskoulunsa päättävät, mikä on pitemmällä tähtäimellä hyvä asia. Peruskoulun jälkeinen välivuosi ei välttämättä ole mikään kuningasidea.

Tällä hetkellä meillä on kuitenkin yli 100 000 alle 30-vuotiasta, joilla ei ole peruskoulun jälkeistä tutkintoa lainkaan. Heistäkin moni tarvitsee koulutuspaikan, eikä pääsykynnystä siksi saisi korottaa.

Kun ammatillisen koulutuksen aloituspaikkoja kohdennetaan maan sisällä uudelleen, osa ongelmista helpottuu ja esimerkiksi pääkaupunkiseudulle saadaan kipeästi kaivattuja aloituspaikkoja lisää. Tämä vastaa tarpeeseen, sillä ikäluokat ovat ruuhka-Suomessa suuret. Mutta samalla syntyy muualle maahan pulmia koulutuspaikkojen vähetessä: aiemmin peruskoulunsa lopettaneet, jotka ovat edelleen ilman tutkintoa, ovat jäämässä lehdellä soittamaan.

Sopiikin pohtia, onko opetus- ja kulttuuriministeriön tiukka aloituspaikkaohjaus enää tämän päivän tarpeiden mukaista. Eikö kullakin alueella tunneta parhaiten sikäläiset koulutustarpeet? Eikö aloituspaikkoja voida perustaa tarpeen mukaan? Tämä tietysti vaatisi valtionosuuksiin uudistusta siten, että ne maksettaisiin todellisten oppilasmäärien eikä ylhäältä myönnettyjen aloituspaikkamäärien mukaan.

Yksi vakava ongelma on ammatillisen koulutuksen korkea keskeyttämisprosentti: peräti joka neljäs jättää ammattikoulun kesken. Tämän johdosta koulutuspaikkoja on tyhjillään ja suuri joukko nuoria saa epäonnistumisen kokemuksia, jotka saattavat vaikeuttaa myöhempää kouluttautumista. Keskeyttämisiin on toki monia syitä, mutta ammattikouluilla on myös peiliin katsomisen paikka: ovatko tukitoimet riittäviä? Esimerkiksi satsaukset ammatilliseen erityisopetukseen, opinto-ohjaukseen sekä oppilashuoltoon kohentaisivat varmasti tilannetta. Paremmat tukitoimet myös parantaisivat maahanmuuttajataustaisten nuorten onnistumisen edellytyksiä.

Oppisopimusmäärärahojen vähentäminen lyö korvalle nuorisotakuun toteutumista. Oppisopimusreitti on Suomessa aivan liian vähäisellä käytöllä: työssäoppiminen on hyvä väylä ammattiin, ja samalla koulutuksen ja työn kohtaaminen on varmistettu. Keski-Euroopassa oppisopimukset ovat huomattavasti laajemmin käytössä ja niistä saadut kokemukset ovat hyviä.

Etenkin nuorisotakuun alkuvaiheessa verkostomaisen etsivän nuorisotyön merkitys on suuri. Jatkossa kuitenkin pitää pyrkiä sellaiseen yhteisöllisyyteen, että erillisen etsivän nuorisotyön merkitys vähenee. Niin kutsutut ”huolinuoret” ovat hyvin tiedossa jo peruskoulussa, ja heidän tuekseen on mahdollista luoda verkostoa jo silloin. Tämä tarkoittaa koulun oppilashuollon, lastensuojelun ja erityisnuorisotyön tiivistä yhteistyötä niin, että ketään ei jätetä ja nuorella säilyy kontakti kunnan työntekijään myös peruskoulun jälkeen. Etsivää nuorisotyötä ei tarvita, jos yksikään nuori ei ole päässyt katoamaan!

Nuorisotakuun toteuttaminen ei ole ilmaista – lyhyellä tähtäimellä. Vähänkin pitemmässä katsannossa asia on kuitenkin toisin: syrjäytynyt nuori on sekä inhimillisesti että taloudellisesti tavattoman kallis yhteiskunnalle.

Nuorisotakuu on hieno asia

mennessä Timo Juurikkalan blogi | 4.1.2013 | Blogit

Istuvan hallituksen yksi parhaista päätöksistä on nuorten yhteiskuntatakuu, joka astui voimaan vuoden alusta. Sen mukaan kaikille alle 25-vuotiaille sekä vastavalmistuneille alle 30-vuotiaille on tarjottava työ-, opiskelu-, harjoittelu-, työpaja- tai kuntoutuspaikka kolmen kuukauden sisällä työttömyyden alkamisesta.

Nuorisotakuu on myös ilmentymä yhteisöllisyyden lisäämisestä tietoisella päätöksellä. Tällainen ”ketään ei jätetä” -ajattelu on hyvinvointiyhteiskunnan kovaa ydintä. Siksi nuorisotakuun toteuttamiseen on keskityttävä ja annettava sille riittävät voimavarat.

Tämä on julkiselle sektorille ja etenkin kunnille kova haaste. Takuuta voi verrata subjektiiviseen päivähoito-oikeuteen, joka oli monien mielestä aikanaan mahdoton tavoite. Tärkeissä asioissa rima on joskus syytä asettaa korkealle – tavoitteet on mahdollista saavuttaa uusilla toimintatavoilla ja määrätietoisella työllä.

Kuntien ei tarvitse jättäytyä yksin nuorisotakuun toteuttamisen kanssa. Järjestöjen, yritysten, oppilaitosten ja TE-toimiston kanssa voidaan muodostaa verkostoja, joiden avulla nuorille löytyy polkuja elämässä eteenpäin. Nuorten asian tärkeyden tunnistavat kaikki yhteiskunnan toimijat.

Yksi iso ongelma on toisen asteen ammatillinen koulutus, jossa ei ole aloituspaikkoja riittävästi. Uuden linjan mukaan aloituspaikoille etusijalla ovat peruskoulunsa päättävät, mikä on pitemmällä tähtäimellä hyvä asia. Peruskoulun jälkeinen välivuosi ei välttämättä ole mikään kuningasidea.

Tällä hetkellä meillä on kuitenkin yli 100 000 alle 30-vuotiasta, joilla ei ole peruskoulun jälkeistä tutkintoa lainkaan. Heistäkin moni tarvitsee koulutuspaikan, eikä pääsykynnystä siksi saisi korottaa.

Kun ammatillisen koulutuksen aloituspaikkoja kohdennetaan maan sisällä uudelleen, osa ongelmista helpottuu ja esimerkiksi pääkaupunkiseudulle saadaan kipeästi kaivattuja aloituspaikkoja lisää. Tämä vastaa tarpeeseen, sillä ikäluokat ovat ruuhka-Suomessa suuret. Mutta samalla syntyy muualle maahan pulmia koulutuspaikkojen vähetessä: aiemmin peruskoulunsa lopettaneet, jotka ovat edelleen ilman tutkintoa, ovat jäämässä lehdellä soittamaan.

Sopiikin pohtia, onko opetus- ja kulttuuriministeriön tiukka aloituspaikkaohjaus enää tämän päivän tarpeiden mukaista. Eikö kullakin alueella tunneta parhaiten sikäläiset koulutustarpeet? Eikö aloituspaikkoja voida perustaa tarpeen mukaan? Tämä tietysti vaatisi valtionosuuksiin uudistusta siten, että ne maksettaisiin todellisten oppilasmäärien eikä ylhäältä myönnettyjen aloituspaikkamäärien mukaan.

Yksi vakava ongelma on ammatillisen koulutuksen korkea keskeyttämisprosentti: peräti joka neljäs jättää ammattikoulun kesken. Tämän johdosta koulutuspaikkoja on tyhjillään ja suuri joukko nuoria saa epäonnistumisen kokemuksia, jotka saattavat vaikeuttaa myöhempää kouluttautumista. Keskeyttämisiin on toki monia syitä, mutta ammattikouluilla on myös peiliin katsomisen paikka: ovatko tukitoimet riittäviä? Esimerkiksi satsaukset ammatilliseen erityisopetukseen, opinto-ohjaukseen sekä oppilashuoltoon kohentaisivat varmasti tilannetta. Paremmat tukitoimet myös parantaisivat maahanmuuttajataustaisten nuorten onnistumisen edellytyksiä.

Oppisopimusmäärärahojen vähentäminen lyö korvalle nuorisotakuun toteutumista. Oppisopimusreitti on Suomessa aivan liian vähäisellä käytöllä: työssäoppiminen on hyvä väylä ammattiin, ja samalla koulutuksen ja työn kohtaaminen on varmistettu. Keski-Euroopassa oppisopimukset ovat huomattavasti laajemmin käytössä ja niistä saadut kokemukset ovat hyviä.

Etenkin nuorisotakuun alkuvaiheessa verkostomaisen etsivän nuorisotyön merkitys on suuri. Jatkossa kuitenkin pitää pyrkiä sellaiseen yhteisöllisyyteen, että erillisen etsivän nuorisotyön merkitys vähenee. Niin kutsutut ”huolinuoret” ovat hyvin tiedossa jo peruskoulussa, ja heidän tuekseen on mahdollista luoda verkostoa jo silloin. Tämä tarkoittaa koulun oppilashuollon, lastensuojelun ja erityisnuorisotyön tiivistä yhteistyötä niin, että ketään ei jätetä ja nuorella säilyy kontakti kunnan työntekijään myös peruskoulun jälkeen. Etsivää nuorisotyötä ei tarvita, jos yksikään nuori ei ole päässyt katoamaan!

Nuorisotakuun toteuttaminen ei ole ilmaista – lyhyellä tähtäimellä. Vähänkin pitemmässä katsannossa asia on kuitenkin toisin: syrjäytynyt nuori on sekä inhimillisesti että taloudellisesti tavattoman kallis yhteiskunnalle.

Nuorisotakuu on hieno asia

mennessä Timo Juurikkalan blogi | 4.1.2013 | Blogit

Istuvan hallituksen yksi parhaista päätöksistä on nuorten yhteiskuntatakuu, joka astui voimaan vuoden alusta. Sen mukaan kaikille alle 25-vuotiaille sekä vastavalmistuneille alle 30-vuotiaille on tarjottava työ-, opiskelu-, harjoittelu-, työpaja- tai kuntoutuspaikka kolmen kuukauden sisällä työttömyyden alkamisesta.

Nuorisotakuu on myös ilmentymä yhteisöllisyyden lisäämisestä tietoisella päätöksellä. Tällainen ”ketään ei jätetä” -ajattelu on hyvinvointiyhteiskunnan kovaa ydintä. Siksi nuorisotakuun toteuttamiseen on keskityttävä ja annettava sille riittävät voimavarat.

Tämä on julkiselle sektorille ja etenkin kunnille kova haaste. Takuuta voi verrata subjektiiviseen päivähoito-oikeuteen, joka oli monien mielestä aikanaan mahdoton tavoite. Tärkeissä asioissa rima on joskus syytä asettaa korkealle – tavoitteet on mahdollista saavuttaa uusilla toimintatavoilla ja määrätietoisella työllä.

Kuntien ei tarvitse jättäytyä yksin nuorisotakuun toteuttamisen kanssa. Järjestöjen, yritysten, oppilaitosten ja TE-toimiston kanssa voidaan muodostaa verkostoja, joiden avulla nuorille löytyy polkuja elämässä eteenpäin. Nuorten asian tärkeyden tunnistavat kaikki yhteiskunnan toimijat.

Yksi iso ongelma on toisen asteen ammatillinen koulutus, jossa ei ole aloituspaikkoja riittävästi. Uuden linjan mukaan aloituspaikoille etusijalla ovat peruskoulunsa päättävät, mikä on pitemmällä tähtäimellä hyvä asia. Peruskoulun jälkeinen välivuosi ei välttämättä ole mikään kuningasidea.

Tällä hetkellä meillä on kuitenkin yli 100 000 alle 30-vuotiasta, joilla ei ole peruskoulun jälkeistä tutkintoa lainkaan. Heistäkin moni tarvitsee koulutuspaikan, eikä pääsykynnystä siksi saisi korottaa.

Kun ammatillisen koulutuksen aloituspaikkoja kohdennetaan maan sisällä uudelleen, osa ongelmista helpottuu ja esimerkiksi pääkaupunkiseudulle saadaan kipeästi kaivattuja aloituspaikkoja lisää. Tämä vastaa tarpeeseen, sillä ikäluokat ovat ruuhka-Suomessa suuret. Mutta samalla syntyy muualle maahan pulmia koulutuspaikkojen vähetessä: aiemmin peruskoulunsa lopettaneet, jotka ovat edelleen ilman tutkintoa, ovat jäämässä lehdellä soittamaan.

Sopiikin pohtia, onko opetus- ja kulttuuriministeriön tiukka aloituspaikkaohjaus enää tämän päivän tarpeiden mukaista. Eikö kullakin alueella tunneta parhaiten sikäläiset koulutustarpeet? Eikö aloituspaikkoja voida perustaa tarpeen mukaan? Tämä tietysti vaatisi valtionosuuksiin uudistusta siten, että ne maksettaisiin todellisten oppilasmäärien eikä ylhäältä myönnettyjen aloituspaikkamäärien mukaan.

Yksi vakava ongelma on ammatillisen koulutuksen korkea keskeyttämisprosentti: peräti joka neljäs jättää ammattikoulun kesken. Tämän johdosta koulutuspaikkoja on tyhjillään ja suuri joukko nuoria saa epäonnistumisen kokemuksia, jotka saattavat vaikeuttaa myöhempää kouluttautumista. Keskeyttämisiin on toki monia syitä, mutta ammattikouluilla on myös peiliin katsomisen paikka: ovatko tukitoimet riittäviä? Esimerkiksi satsaukset ammatilliseen erityisopetukseen, opinto-ohjaukseen sekä oppilashuoltoon kohentaisivat varmasti tilannetta. Paremmat tukitoimet myös parantaisivat maahanmuuttajataustaisten nuorten onnistumisen edellytyksiä.

Oppisopimusmäärärahojen vähentäminen lyö korvalle nuorisotakuun toteutumista. Oppisopimusreitti on Suomessa aivan liian vähäisellä käytöllä: työssäoppiminen on hyvä väylä ammattiin, ja samalla koulutuksen ja työn kohtaaminen on varmistettu. Keski-Euroopassa oppisopimukset ovat huomattavasti laajemmin käytössä ja niistä saadut kokemukset ovat hyviä.

Etenkin nuorisotakuun alkuvaiheessa verkostomaisen etsivän nuorisotyön merkitys on suuri. Jatkossa kuitenkin pitää pyrkiä sellaiseen yhteisöllisyyteen, että erillisen etsivän nuorisotyön merkitys vähenee. Niin kutsutut ”huolinuoret” ovat hyvin tiedossa jo peruskoulussa, ja heidän tuekseen on mahdollista luoda verkostoa jo silloin. Tämä tarkoittaa koulun oppilashuollon, lastensuojelun ja erityisnuorisotyön tiivistä yhteistyötä niin, että ketään ei jätetä ja nuorella säilyy kontakti kunnan työntekijään myös peruskoulun jälkeen. Etsivää nuorisotyötä ei tarvita, jos yksikään nuori ei ole päässyt katoamaan!

Nuorisotakuun toteuttaminen ei ole ilmaista – lyhyellä tähtäimellä. Vähänkin pitemmässä katsannossa asia on kuitenkin toisin: syrjäytynyt nuori on sekä inhimillisesti että taloudellisesti tavattoman kallis yhteiskunnalle.

Nuorisotakuu on hieno asia

mennessä Timo Juurikkalan blogi | 4.1.2013 | Blogit

Istuvan hallituksen yksi parhaista päätöksistä on nuorten yhteiskuntatakuu, joka astui voimaan vuoden alusta. Sen mukaan kaikille alle 25-vuotiaille sekä vastavalmistuneille alle 30-vuotiaille on tarjottava työ-, opiskelu-, harjoittelu-, työpaja- tai kuntoutuspaikka kolmen kuukauden sisällä työttömyyden alkamisesta.

Nuorisotakuu on myös ilmentymä yhteisöllisyyden lisäämisestä tietoisella päätöksellä. Tällainen ”ketään ei jätetä” -ajattelu on hyvinvointiyhteiskunnan kovaa ydintä. Siksi nuorisotakuun toteuttamiseen on keskityttävä ja annettava sille riittävät voimavarat.

Tämä on julkiselle sektorille ja etenkin kunnille kova haaste. Takuuta voi verrata subjektiiviseen päivähoito-oikeuteen, joka oli monien mielestä aikanaan mahdoton tavoite. Tärkeissä asioissa rima on joskus syytä asettaa korkealle – tavoitteet on mahdollista saavuttaa uusilla toimintatavoilla ja määrätietoisella työllä.

Kuntien ei tarvitse jättäytyä yksin nuorisotakuun toteuttamisen kanssa. Järjestöjen, yritysten, oppilaitosten ja TE-toimiston kanssa voidaan muodostaa verkostoja, joiden avulla nuorille löytyy polkuja elämässä eteenpäin. Nuorten asian tärkeyden tunnistavat kaikki yhteiskunnan toimijat.

Yksi iso ongelma on toisen asteen ammatillinen koulutus, jossa ei ole aloituspaikkoja riittävästi. Uuden linjan mukaan aloituspaikoille etusijalla ovat peruskoulunsa päättävät, mikä on pitemmällä tähtäimellä hyvä asia. Peruskoulun jälkeinen välivuosi ei välttämättä ole mikään kuningasidea.

Tällä hetkellä meillä on kuitenkin yli 100 000 alle 30-vuotiasta, joilla ei ole peruskoulun jälkeistä tutkintoa lainkaan. Heistäkin moni tarvitsee koulutuspaikan, eikä pääsykynnystä siksi saisi korottaa.

Kun ammatillisen koulutuksen aloituspaikkoja kohdennetaan maan sisällä uudelleen, osa ongelmista helpottuu ja esimerkiksi pääkaupunkiseudulle saadaan kipeästi kaivattuja aloituspaikkoja lisää. Tämä vastaa tarpeeseen, sillä ikäluokat ovat ruuhka-Suomessa suuret. Mutta samalla syntyy muualle maahan pulmia koulutuspaikkojen vähetessä: aiemmin peruskoulunsa lopettaneet, jotka ovat edelleen ilman tutkintoa, ovat jäämässä lehdellä soittamaan.

Sopiikin pohtia, onko opetus- ja kulttuuriministeriön tiukka aloituspaikkaohjaus enää tämän päivän tarpeiden mukaista. Eikö kullakin alueella tunneta parhaiten sikäläiset koulutustarpeet? Eikö aloituspaikkoja voida perustaa tarpeen mukaan? Tämä tietysti vaatisi valtionosuuksiin uudistusta siten, että ne maksettaisiin todellisten oppilasmäärien eikä ylhäältä myönnettyjen aloituspaikkamäärien mukaan.

Yksi vakava ongelma on ammatillisen koulutuksen korkea keskeyttämisprosentti: peräti joka neljäs jättää ammattikoulun kesken. Tämän johdosta koulutuspaikkoja on tyhjillään ja suuri joukko nuoria saa epäonnistumisen kokemuksia, jotka saattavat vaikeuttaa myöhempää kouluttautumista. Keskeyttämisiin on toki monia syitä, mutta ammattikouluilla on myös peiliin katsomisen paikka: ovatko tukitoimet riittäviä? Esimerkiksi satsaukset ammatilliseen erityisopetukseen, opinto-ohjaukseen sekä oppilashuoltoon kohentaisivat varmasti tilannetta. Paremmat tukitoimet myös parantaisivat maahanmuuttajataustaisten nuorten onnistumisen edellytyksiä.

Oppisopimusmäärärahojen vähentäminen lyö korvalle nuorisotakuun toteutumista. Oppisopimusreitti on Suomessa aivan liian vähäisellä käytöllä: työssäoppiminen on hyvä väylä ammattiin, ja samalla koulutuksen ja työn kohtaaminen on varmistettu. Keski-Euroopassa oppisopimukset ovat huomattavasti laajemmin käytössä ja niistä saadut kokemukset ovat hyviä.

Etenkin nuorisotakuun alkuvaiheessa verkostomaisen etsivän nuorisotyön merkitys on suuri. Jatkossa kuitenkin pitää pyrkiä sellaiseen yhteisöllisyyteen, että erillisen etsivän nuorisotyön merkitys vähenee. Niin kutsutut ”huolinuoret” ovat hyvin tiedossa jo peruskoulussa, ja heidän tuekseen on mahdollista luoda verkostoa jo silloin. Tämä tarkoittaa koulun oppilashuollon, lastensuojelun ja erityisnuorisotyön tiivistä yhteistyötä niin, että ketään ei jätetä ja nuorella säilyy kontakti kunnan työntekijään myös peruskoulun jälkeen. Etsivää nuorisotyötä ei tarvita, jos yksikään nuori ei ole päässyt katoamaan!

Nuorisotakuun toteuttaminen ei ole ilmaista – lyhyellä tähtäimellä. Vähänkin pitemmässä katsannossa asia on kuitenkin toisin: syrjäytynyt nuori on sekä inhimillisesti että taloudellisesti tavattoman kallis yhteiskunnalle.