by Riikka Åstrand | 30.4.2013 | Blogit
Vantaalla puhutaan kauniisti ennalta ehkäisystä. Se lukee toimintaohjelmissa ja strategiassa. Mutta kun pitäisi ryhtyä sanoista tekoihin, suunta on päinvastainen.
Uusin esimerkki liittyy lasten ja nuorten harrastamiseen. Toukokuun valtuustoon on tulossa päätettäväksi Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma HYVIS (
http://www.vantaanhyvis.fi/). Se on hieno ohjelma, jonka tavoitteet allekirjoitan. Yksi tavoitteista on ”kaikille mahdollisuus harrastaa”. Tämä on minun lempilapseni, yksi syy siihen, että olen yhteiskunnallisesti aktiivinen. Uskoni harrastusten syrjäytymistä ehkäiseviin vaikutuksiin on suuri.
Samalla ymmärrän, kuinka vaikea kyseinen tavoite on toteuttaa. Harrastusmaksut karkaavat yhä kauemmas pienituloisten vanhempien ulottuvilta. On myös paljon perheitä, joissa ei jakseta tai osata välittää sellaisista asioista kuin lapsen onnistumisen kokemukset ja sosiaalisten taitojen kehittyminen, joita harrastukset toisivat. Harrastuksiin pääseminen olisikin tehtävä erittäin edulliseksi ja helpoksi, jotta myös pahiten syrjäytymisvaarassa olevat pääsisivät harrastamaan. He ovat niitä, jotka pitkäjänteisestä harrastamisesta eniten hyötyisivät, niitä joiden kohdalla harrastus voi oikeasti pelastaa pahoilta teiltä.
Olinkin ällikällä lyöty, kun huomasin, että tällainen tavoite, jota ajattelin yrittäväni puskea läpi vähintään kymmenen vuoden ajan, lukeekin pian hyväksyttävässä toimintaohjelmassa.
Pian jouduin palaamaan maan pinnalle. Kyse on vain kauniista sanoista.
Suurin piirtein samaan aikaan, kun valtuusto päättää HYVIS-ohjelmasta, tulee opetuslautakunnan päätettäväksi koulujen vapaa-ajankäytön maksuperusteiden muutokset. Ehdotus on, että alle 18-vuotiaille suunnatusta toiminnastakin aletaan periä vuokraa. Tämä on yksi niistä päätöksistä, joilla köyttä vedetään täysin päinvastaiseen suuntaan kuin mitä tavoitteet ja toimintaohjelmat ehdottavat. Käytännössä moni harrastus, joka vielä nyt on ollut mahdollinen vaikeammista taustoista tuleville lapsille, kallistuisi päätöksen myötä siten, että harrastavien lapsien määrä vähenisi aiemmasta.
Olenkin oppinut jo lukemaan kaupungin asiakirjoja ”oikeaoppisesti”. Ennaltaehkäisy ei tarkoita erillistä palvelua (kuten lastensuojelun kotipalvelua, jolla ehkäistäisiin myöhempiä vakavia kriisejä ja huostaanottoja), vaan ”työotetta”. Vantaalaista ennaltaehkäisyä on esimerkiksi se, että neuvolan täti ojentaa vanhemmille päihteiden vaaroista kertovan esitteen. Samalla päihdepalveluita ja päihdeperheiden tukea voidaankin hyvällä omallatunnolla ajaa alas.
Ah kuinka kätevää – mutta niin lyhytnäköistä. Sanotaanko niin, että ainakin meillä ennaltaehkäisyyn uskovilla valtuutetuilla riittää savottaa, jotta Vantaalla joskus vielä siirryttäisiin sanoista todellisiin tekoihin.
by Riikka Åstrand | 18.3.2013 | Blogit
Helmikuussa vietin pari viikkoa ystävien luona Keniassa. Näimme matkan aikana paljon myös paikallista elämää ja vierailimme mm. Itä-Afrikan väkirikkaimmassa slummissa Kiberassa. Matka oli mieleenpainuva. Sieltä palattua tuntui hankalalta paneutua valtuustossa täkäläisiin ongelmiin tarvittavalla intensiteetillä. Vantaalla riideltiin viime valtuuston kokouksessa mm. siitä, pitääkö vanhempien aktiivisuus peruskouluissa toteutua johtokuntien vai vapaamuotoisten kokoontumisten kautta. Keniassa tapasin muutamia niistä tuhansista lapsista, jotka eivät pääse köyhyyden ja korruption vuoksi lainkaan kouluun. Puhumattakaan siitä, että pelkästään juomaveden, vessassa käynnin ja muiden arjessa perustavanlaatuisten asioiden toimivuus tökkii tai maksaa maltaita.
 |
| Kiberan slummi Nairobissa. Kuva Pieta Turkka |
Eilisessä Hesarissa oli laaja juttu Helsinki Missiosta. Jutun ydin oli, että järjestöä perustettaessa 1800-luvun lopussa Suomen köyhäilistö asui samanlaisissa oloissa kuin ihmiset nykypäivän kehitysmaissa. Puute oli kovaa. Jopa senaikaiset asuinrähjät muistuttivat Kiberan slummin peltihökkeleitä. Nykypäivän Suomessa huonovointisuus ei näy enää perustavanlaatuisena materian tai ruuan puutteena. Sen sijaan tilalle on tullut ihmisen mielenterveyttä kalvava yksinäisyys ja vahva merkityksettömyyden kokemus, johon Helsinki Missio pyrkii nyt tuomaan tukea. Tällaista henkistä tyhjyyttä eivät kokeneet sata vuotta sitten ne köyhyydessä elävät, jotka asuivat tiiviisti vierivieressä ja tarvitsivat jatkuvasti naapuriapua pienissä ja isoissa asioissa. Silloin järjestö tarjosikin konkreettista ruoka- ja vaateapua.
Samoja polkuja kulkivat omat mietteeni kuukausi sitten astellessani Kiberan mutaisia kujia. Köyhyys oli armotonta, tarve köyhäinapuun suuri. Mietin, mitä järkeä on tehdä hyväntekeväisyystyötä Suomessa, kun ihmisillä kehitysmaissa on asiat niin tuhat kertaa huonommin. Mutta samalla ajatus tuntui ristiriitaiselta – onko lopulta kuitenkaan niin? Tapaamani ihmiset eivät vaikuttaneet menettäneensä uskoaan elämäänsä samalla tavoin kuin monet suomalaiset yksinäiset ja syrjäytetyt. Mielenkiintoinen kysymys tulikin mieleeni: kumpi on lopulta kaameampaa: yksinäisyys ja tyhjyyden kokemus, vai aineellinen puute?
Ja siitä tulikin mieleeni monta muuta pohtimisen aihetta:
Mistä johtuu, että kun olemme vaivalla luoneet yhteiskunnan, jossa materiaa ja peruspalveluita on kaikille tarpeeksi hyvän elämän rakentamiseen, ajamme osan ihmisistä tilanteeseen, jossa elämä tuntuu jopa vaikeammalta elää kuin silloin, kun jokapäivälle ei riittänyt ruokaa? Onko yksinäisyys pahempi vastustaja kuin nälkä? Ja onko jokaisen yhteiskunnan valittava jompi kumpi? Eli ajaako aineellinen hyvinvointi meidät aina välttämättä tilanteeseen, jossa arkinen yhteisöllisyys katoaa ja osa ihmisistä syrjäytetään pois aktiivisesta sosiaalisesta elämästä yksinäisyyteen ja merkityksettömyyden tunteeseen?
Toivoisin, ettei niin välttämättä kävisi. Kun arkista yhteisöllisyyttä ei enää tarvita välttämättömyyksien hoitamiseen niin kuin ennen, on sen rakentamiseen luotava muita luonnollisia rakennuspaikkoja ja -aineita. Toivottavasti pikku hiljaa myös päättäjät näkevät, kuinka ehdottoman arvokasta arkisen sosiaalisen kanssakäymisen tukeminen hyvän elämän kannalta on. Ettemme enää katsoisi niin sokeasti vain fyysistä maailmaa. Ei se olekaan ehkä se pilleri joka pitää hengissä, vaan se ihminen, joka sen pillerin käy antamassa.
by Riikka Åstrand | 2.3.2013 | Blogit
Uusi valtuustokausi on käynnistynyt ja nyt minä olen yksi niistä, jotka juhlavasti istuvat salissa ja tärkeinä tekevät päätöksiä vantaalaisten elämään vaikuttavista asioista. Kiitos vain vielä teille 547:lle vantaalaiselle, jotka lähetitte äänilläni minut tuohon saliin. Kauden ensimmäisessä valtuuston kokouksessa minut lisäksi nimitettiin Vihreiden edustajaksi opetuslautakuntaan yhdessä Vaula Norrenan kanssa. Valtuutetun ja opetuslautakunnan jäsenen tehtävät tulevat pitämään aivot liikenteessä ja kalenterin täytenä tulevien neljän vuoden aikana. Ehkä myös muutamia sydämen tykytyksiä on luvassa, kun oikein päästään vauhtiin.
Alkuvuosi on mennyt kouluttautuessa joka viikko erilaisiin teemoihin, joiden myötä päätösten tekemisen taustalle saa parempaa tietopohjaa. Ylihuomenna on ensimmäinen varsinainen valtuuston kokous, jossa on jo enemmän kovaa asiaakin.
Lehdissä, ja jonkin verran myös valtuustosalissa, kohistaan Myyrmäkeen hyväksyttäväksi esitettävästä kaavasta, jonka valmistelussa ehkä on ollut näppinsä pelissä myös pahemman luokan roistoksi nimetyllä arkkitehtitoimisto Forma-Futuralla. Itse en jaksaisi aiheesta kiihkoilla. Antaa poliisin tutkia tutkittavansa, pohditaan me nyt sitä, onko kaava ja uudet kerrostalot järkeviä Vantaan kannalta. Tässä tilanteessa tontista saatavat 10 miljoonan myyntitulot Vantaalle sekä täydennysrakentaminen hyvien julkisten liikenneyhteyksien ja valmiin kaupunkirakenteen keskelle ovat mielestäni aika paljon tärkeämpiä kuin mahdolliset kytkökset mahdollisesti joskus jotain hämärää tehneeseen toimistoon, joka kuitenkin käsittääkseni hoitaa varsinaisen leipätyönsä ihan hyvin. Kaava siis eteenpäin minun puolestani.
Kuva Forma-Futuran (VS 20.2.2013)
Toinen keskustelua aiheuttava päätöskohta on mm. opetuslautakunnan johtosääntöön tehtävät muutokset. Kuulostaako kuivalta? Yleensä kai tällainen asia ei paljon keskustelua herättäisi. Nyt johtosääntömuutokset kuitenkin liittyvät koulujen johtokuntien lopettamiseen ja erinäisiin muihin kouluihin liittyviin toimintatapamuutoksiin. Vaikka koulujen toimintatavat ovat minulle yksi isoin kiinnostuksen kohde, en ole oikein osannut muodostaa vahvaa kantaa tähän johtokuntien lopettamisasiaan. Ymmärrän, että niissä kouluissa, joissa on ollut aktiivinen ja toimiva johtokunta, tämä päätös riipii ja kovasti. Toisaalta käsittääkseni hyvin monissa vantaalaisissa kouluissa ei ole toimivaa johtokuntaa. Niihin johtokuntien tilalle suunniteltu uusi toimintamalli, jossa vanhemmat voivat osallistua vähemmän sitovasti uudenlaisiin vähintään kahdesti vuodessa järjestettäviin yhteisiin kokouksiin, saattaa sopia paremmin. Koska johtokunnat nyt on joka tapauksessa päätetty lakkauttaa, on tärkeintä, että pidetään huolta siitä, että vanhemmille jää edelleen tarpeeksi hyvät vaikuttamiskanavat lastensa koulun asioihin. Siihen pyrimme Vihreän valtuustoryhmän kanssa vaikuttamaan maanantain kokouksessa.
by Riikka Åstrand | 19.11.2012 | Blogit
Tämä päivä oli ikävä päivä Vantaalle.
Valtuusto hyväksyi budjettikokouksessa tukun lyhytnäköisiä palvelujen leikkauksia pienempien puolueiden vastustuksesta huolimatta. 23 kohtaa äänestettiin, leikkauksia vastustava linja hävisi kaikki äänestykset. Lapsiperheiden kotipalveluista ja syrjäytymisvaarassa olevien nuorten sosiaaliohjaajista säästetään, Mikkolan kirjasto lopetetaan, Vantaa-lisää saa enää vain 1,5-vuotiaaksi asti, terveyskeskusten henkilöstöstä säästetään jne.
Laskua näistä päätöksistä maksetaan sitten parin vuoden päästä, kun ongelmat alkavat kertyä. Ja se lasku tulee olemaan paljon kovempi kuin näistä leikkauksista saavutettavat pienet säästöt.
Valtuuston puhujan pöntössä kuulin mm. perussuomalaisten Auvisen suusta intoilua siitä, että tässä tehdään nyt ”vastuullisia päätöksiä”. Ja: ”älkäähän haihatelko palveluiden perään, vaan olkaa vastuullisia”. Mielestäni vastuullisuus oli näistä päätöksistä hyvin kaukana. Tai minä ainakin ymmärrän vastuullisuuden tarkoittavan jotain aivan muuta.
Olen todella pahoillani siitä, että nämä leikkauspäätökset sinetöineiden kokoomuslaisten ja demarien leireissä osataan katsoa tulevaisuutta vain euron kuvat silmissä. Eikä sitäkään osata kunnolla. Jos todella halutaan pitkällä tähtäimellä säästää kaupungin rahaa, rakennetaan vahvat ennaltaehkäisevät palvelut joka sektorille. Korjaavat palvelut tulevat aina paljon kalliimmaksi kuin ennaltaehkäisy. Ihmettelen, ettei tämä itsestäänselvä fakta ole kantautunut Vantaan suurimpien puolueiden päättäjien korviin.
by Riikka Åstrand | 27.10.2012 | Blogit
Vantaalla on paljon hyvää. On kauniita asuinalueita ja metsiä, yhteisöllisyyttä ja luovuutta sekä Suomen parhaat julkisen liikenteen yhteydet joka puolelle Suomea ja maailmaa. Hallinnossa moni asia on paljon järkevämmin hoidettu kuin esimerkiksi Helsingissä.
Kun katsellaan Vantaan tulevaisuutta taloudellisin mittarein, ei nykytilanne ehkä suoraan paperilta katsoen näytä hyvältä. Velkaa per asukas on 4000 euroa, mikä on Suomen kärkeä.
Tilanne ei ole kuitenkaan niin paha kuin miltä heti näyttää. Velkaa on otettu lähinnä investointeja varten. Ja investoinnit näyttäisivät olevan järkeviä. Koivukylän kylkeen kasvaa kaunis Leinelän alue, Länsi-Vantaalle suuri Marja-Vantaan kaupunginosa. Kehärataa pitkin pääsee pian kymmenessä minuutissa Tikkurilasta lentoasemalle. Velalla rakennetut hankkeet tulevan kasvattamaan Vantaan keräämiä verotuloja muutaman vuoden kuluessa, ja tilanne kääntyy parempaan.
Muutamat seuraavat vuodet tulevat olemaan tiukkoja, kun investoinnit eivät vielä tuo veroroposia kaupungin kassaan. Vantaan kaupunginjohtajan esittelemässä tasapainottamis- ja velkaohjelmassa on siitä johtuen ensi vuosiksi suunniteltu isoja palveluiden leikkauksia. Tämä on todella lyhytnäköistä ja typerää. Vähän kuin ottaisimme tukea tarvitsevilta lainaa, jonka maksamme sitten korkojen kera parin vuoden päästä takaisin. Joko järjestämme nyt ennaltaehkäiseviä palveluita: perheille kotipalvelua, lapsille kouluavustajia, vanhuksille kotona-asumiseen tukea jne. Tai sitten maksamme isomman laskun korjaavista toimenpiteistä: huostaanotoista, erityisopetuksesta ja vanhusten laitoshoidon kustannuksista.
Keväällä Vantaan kaupunginvaltuustolle esiteltiin energiansäästöön tähtäävän Julia2030-hankkeen saavutuksia. Hankkeeseen oli osallistunut 1% Vantaan julkisista rakennuksista (koulu, päiväkoti, kirjasto jne). Tulosten mukaan säästöä oli kertynyt vuodessa 100 000 euroa. Vantaan Vihreät esittivät, että vastaaviin toimenpiteisiin ryhdyttäisiin kaupungin kaikissa kiinteistössä ja siitä säästyvillä miljoonilla euroilla pidettäisiin kiinni niistä ennaltaehkäisevistä palveluista, joita ”tasapainottamis”- ja velkaohjelmassa on päätetty säästää. Tämä ehdotus on kaikunut kuuroille korville.
Kaupungin tulevaisuutta pohdittaessa on tehtävä kauaskantoisia päätöksiä. On osattava ottaa käyttöön myös uusia toimintatapoja, joista energinsäästöohjelma on hyvä esimerkki. Tuuletetaan vanhakantaista ajattelua, ajatellaan luovasti ja vastuullisesti. Siten saamme tänne myös paljon uusia, tyytyväisiä vantaalaisia. Vantaan tulevaisuus voi olla valoisa.
