mennessä Riikka Åstrand | 20.5.2012 | Blogit
Jatkan eilisessä blogissa aloittamaani pohdintaa Vantaan talouskriisiin tarjotuista ratkaisuista.
Muun ohessa esityksessä ehdotetaan leikattavaksi isosti Vantaan kulttuuripalveluilta.
Olen huolestunut mm. avustusten vähentämisistä ja
yleisestä kulttuuritoiminnan vähentämisestä.Talous- ja velkaohjelmassa näillä
toimilla on tarkoitus säästää yhteensä n. 350 000 euroa. Vantaalla
kulttuuri on jo valmiiksi ajettu alas. Ei ole mitään korskeaa
kaupunginteatteria, josta voisi säästää, vaan kulttuuri näkyy paljolti
ihmisten arjessa ja toiminnan leikkaukset koskevat ihan tavallisia
kaupunkilaisia, mm. koululuokkia. Toimet tulevat iskemään rajusti mm.
taiteen perusopetuksen avustuksiin, mikä johtaa suoraan jo valmiiksi
korkeiden harrastusmaksujen korottamiseen.
Ehdotan, että jotta vältymme näiltä säästöiltä, lakkautamme kaupungin
tuen oopperalle. Kaupunki tukee tällä hetkellä Kansallisoopperaa 500
000 eurolla vuodessa. Se on Vantaan koko kulttuuribudjettiin
suhteutettuna hurjan iso summa. Kuitenkin Ooppera on kansallisesti
hyvin tärkeä instituutio, jonka rahoituksen pitäisi tulla valtiolta,
ei Vantaan kaltaisilta kriisikunnilta. Ehtotan siis, että teemme
päätöksen lopettaa tuki kokonaan, jotta teemme siten myös
periaatepäätöksen siitä, ettei kansallisesti merkittävän kulttuurin
ylläpitäminen kuulu yksittäiselle kaupungille, jonka alueella kyseinen
laitos ei edes sijaitse, vaan nimenomaan valtiolle. Valtio siirtää
koko ajan uusia vastuita kunnille, tässä on nyt meidän
mahdollisuutemme lyödä vastapalloon ja velvoittaa valtio hoitamaan
oman tonttinsa.
 |
| Kuva Raatikon sivuilta. Raatikko on yksi Vantaan tukemista kulttuuritoimijoista, joiden avustuksiin säästöt tulisivat vaikuttamaan. Raatikko tekee paljon töitä päiväkoti- ja kouluikäisten lasten kanssa ja tuo kulttuurin kaikkien ulottuville. |
mennessä Riikka Åstrand | 19.5.2012 | Blogit
Vantaalla on päällä pahanlaatuinen talouspaniikki. Kaupungin johto julkaisi 10.5. Vantaan kaupungin tasapainoittamis- ja velkaohjelman, jossa vedetään alas lähes kaikki sellainen toiminta, joka ei ole lakisääteisesti pakko Vantaan toimesta järjestää. Käytännössä tämä tarkoittaa mm. kouluavustajien määrän vähentämistä 100:lla ja lastensuojelusta nipistämistä jopa miljoonalla eurolla. Tämänkaltaiset toimet ovat pitkällä tähtäimellä täyttä hölmöläisen hommaa ja johtavat pahoinvoinnin kasvuun ja yhä korkeampiin kustannuksiin, kun kaupunki joutuu tekemään muutaman vuoden kuluttua kalliita korjaavia toimenpiteitä ongelmien ennaltaehkäisyn sijaan.
Vantaalla hyväksyttiin juuri muutama kuukausi sitten uusi koulutuspoliittinen linjaus, jonka mukaan lähes kaikki erityisoppilaat siirretään lähikouluihinsa. Tämän läpiviemiseksi luvattiin myös kouluavustajien ja muiden resurssien siirtämistä lähikouluihin, ja tämä onkin järjestelmän toimimisen ehdoton edellytys. Vain puoli vuotta uudistuksen läpiviennin jälkeen ollaan kuitenkin vetämässä mattoa resurssilupausten alta lopettamalla sadan kouluavustajan työsuhde. Tämähän on aivan käsittämätöntä toimintaa!
Itse vastustin uudistusta alunperinkin erityiskouluissa opiskelevien erityisoppilaiden osalta. Haluaisin säilyttää Vantaalla tällä hetkellä toimivat erityiskoulut entisen kaltaisina. Tässä perusteluni: Siinä vaiheessa, kun oppilas on siirretty erityiskouluun, on hänen tilanteensa lähikoulussa tullut sellaiseen pisteeseen, ettei muuta vaihtoehtoa ole ollut. Erityiskouluun ei siirretä vähäisin perustein. Näiden oppilaiden osalta ei puhuta pienistä oppimisvaikeuksista tai ylivilkkaudesta, vaan todellisista haasteista, joita normaalissa kouluympäristössä ei voida ratkaista. Moni erityiskoulun oppilas ei ole neljänteen luokkaan mennessä oppinut lukemaan edes pienessä erityisluokassa. Toisilla on niin pahoja käytöshäiriöitä, että heidät pystytään rauhoittamaan vain kutsumalla ambulanssi paikalle. Voitte kuvitella, mitä tapahtuu, kun nämä oppilaat siirretään 25 oppilaan luokkiin ilman kouluavustajan apua. Siitä kärsivät niin erityisoppilas kuin muukin luokka. Erityisoppilaiden osalta kyse on myös turvallisen sosiaalisen yhteisön menettämisestä. Monille erityisoppilaille erityiskoulun tarjoama yhteisö on ensimmäinen kerta, kun he voivat kokea olevansa samalla viivalla muiden kanssa, eivätkä tule kiusatuksi erilaisuutensa vuoksi. He saavat kavereita ja voivat myös siksi paremmin kuin lähikoulussaan.
Jos Vantaalla ei pidetä kiinni lupauksesta säilyttää erityisopetuksen resurssit ennallaan, kun erityisoppilaat siirretään lähikouluihin, tulee myös linjaveto erityiskoulujen lakkauttamisesta peruuttaa.
mennessä Riikka Åstrand | 1.4.2012 | Blogit
Olen istunut vapaa-ajan ja asukaspalveluiden lautakunnassa tekemässä päätöksiä nyt runsaat kolme vuotta. Minkälaista se on ollut? On ehkä aika tehdä jotakin tilinpäätöstä.
Lautakuntatyö on ollut kiinnostava kurkistus kaupungin päätöksentekosysteemiin. Ymmärrän nyt paljon aiempaa paremmin, minkälaisen palapelin kautta päätökset syntyvät. Vapaa-ajan ja asukaspalveluiden lautakunnassa käsitellään mm. Vantaan liikunta-, nuoriso-, kulttuuri-, työllisyys- ja monikulttuurisuusasiat. Se on hirvittävän iso paketti, kun ajatellaan, että lautakunta kokoontuu vain kerran kuukaudessa ja sen istunnon aikana tulisi tehdä kaikki näihin toimialueisiin liittyvät päätökset. Monissa muissa kaupungeissa paketti on jaettu useisiin, jopa neljään eri lautakuntaan. Vantaalla me yritämme hoitaa ne kaikki kerralla.
Tämä on yksi minua eniten turhauttanut seikka lautakuntatyössä. Kun jatkuvasti päättää laajoista asioista, joista ei tiedä tarpeeksi, on täysin virkamiesten tekemien esitysten ja esittelyjen varassa. En pidä kumileimasimena olemisesta. Toki työni kautta tiedän paljon tavallista enemmän lautakuntamme teemoista. Mutta totuus on, että käytännössä on mahdoton olla perillä kaikista päätettävistä asioista, kun niitä on niin paljon ja niin laajalta alueelta. Se vaatisi niin paljon perehtymistä, että päivät saisi työnteon sijaan kulutettua helposti siihen.
Olen pohtinut, kuinka järjestelmää voisi kehittää. Pari ideaa voisin heittää. Lisäisin lautakuntiin ylimääräiset infotilaisuudet, joissa lautakuntien jäsenille kerrottaisiin ajankohtaisista muutoksista ja tulevista päätettävistä asioista kunnolla taustoja. Tämä lisäisi lautakuntien kustannuksia, mutta säästäisin rahat vähentämällä lautakuntien jäsenmääriä. Tämä myös helpottaisi lautakuntien keskustelua. Nykyisin jäseniä on 17. Siitä voisi hyvin napsaista 5-7 henkilöä pois. Toinen muutos: otetaan käyttöön ennakoivien vaikutusten arviointi. Tämä tarkoittaa, että virkamiehet esityksiä tehdessään esittelevät myös eri päätösvaihtoehtojen vaikutuksia. Se helpottaisi oleellisesti päätösten tekoa ja me lautakuntien jäsenet tietäisimme paljon paremmin mitä olemme päättämässä.
Nykyinen systeemi on välillä jopa demokratian irvikuva, kun vaaleilla valitut päättäjät eivät tiedä mitä ovat päättämässä, vaan valta on käytännössä asioita valmistelevilla virkamiehillä. Nykymenossa on vain toivottava, että meillä on asiansa osaavat virkamiehet.
mennessä Riikka Åstrand | 12.2.2012 | Blogit
Presidentinvaalit jättivät sisälleni lämpimän, kiitollisen tunteen. Kokemus, joka jaettiin yhdessä tuhansien kanssa, antoi voimaa, joka kestää pitkään. Ihmisten into, vaikuttamisen halu ja yhteishenki olivat jotain sellaista, jonka merkitys on paljon laajempi kuin itse vaalin. Lopulta itse vaalin tulos ei merkinnyt enää paljonkaan, Haaviston kampanja itsessään oli käsittämätön positiivisen, osallistuvan ja yhteisöllisen, toisistaan välittävän Suomen voitto. Kampanja onnistui siinä, missä mikään polittinen tapahtuma ei ole onnistunut vuosiin: havahduttamaan ihmiset ulos välinpitämättömyyden usvasta, ottamaan yhdessä kantaa paremman maailman puolesta.
Symbolisesti miljoonan äänen rajan ylittäminen oli mahtava saavutus. Vaikka vihreät puolueena eivät olleet presidentinvaalikamppailussa vahvasti esillä, Pekka Haavisto edustaa kuitenkin niitä syvimpiä vihreitä arvoja, joiden eteen olemme vihreissä työskennelleet jo pitkään. Siten jokainen ääni Pekalle on ollut välttämättä myös ääni näiden arvojen puolesta. Vaali osoitti, että vantaalaisista 40% on näiden arvojen takana. Vielä puoli vuotta sitten tällainen tulos tuntui sen hetkisessä ilmapiirissä täysin mahdottomalta ajatukselta. Sitä upeampaa onkin nyt olla kokemassa tätä täysin uutta avoimen kannustavaa ilmapiiriä.
Yksi suurimpia ilon aiheita on mielestäni Pekan sovittelevan toimintatavan riemuvoitto. Toivon, että myös Vihreässä puolueessa vastakkainasettelujen aika on ohi ja paneudumme ottamaan huomioon myös toisenlaisista lähtökohdista ponnistelevat ja vastakkaista mieltä olevat. Tämä toimintatapa ohjatkoon meitä niin politiikassa kuin muussakin elämässä. MPT- Mitä Pekka tekisi? Yritän pitää tämän ohjeen mielessä aina kun tekee mieli provosoitua tai osoittaa toista syyttävällä sormella.
Tässä hienon kampanjan muistoksi fiiliksen parhaiten kiteyttävä Flash mob Finlandia- video.
mennessä Riikka Åstrand | 10.1.2012 | Blogit
Kun minulta on kysytty, kuka on idolisi tai esikuvasi, on minun ollut vaikea vastata. On ihmisiä, jotka toimivat joillain elämänalueilla ihailtavasti, mutta saattavat samaan aikaan olla pikkusieluisia egoisteja tai toimia toisinajattelijoita kohtaan epäarvostavasti. Politiikassa toimiessa kai pitäisi ihailla jotakin oman puolueensa kärkihahmoa. En ole koskaan kuitenkaan oikein syttynyt niin kovasti kenenkään puolesta, että seuraisin tätä esikuvanani.
Pekka Haavisto on kuitenkin presidentinvaalikampanjansa myötä herättänyt minussa uudenlaista ihailua, ja huomaan pitäväni häntä jonkinlaisena poliittisena esikuvana. Pekassa on jotain sellaista syvää ja rauhallista humaania viisautta, joka erottaa hänet muista. Hän ei ”suvaitse muita” ylhäältä käsin. Hän arvostaa ja kuuntelee kaikkia, yrittää aidosti ymmärtää erilaisia ihmisiä ja heidän lähtökohtiaan. Hänessä on niin sydämen viisautta, käytännönläheistä tekijää kuin kirkasta älykköäkin. Omalla rauhallisella, analyyttisella otteellaan hän tarkastelee niin pieniä kuin isojakin maailman kysymyksiä ja hänellä tuntuu olevan loppuun asti mietitty oma ajatus jokaiseen kysymykseen. Monesti hänen vastauksensa on sellainen, että itse ihan hämmästyy: miksei tuotakin ikuisuuskysymystä ole koskaan tultu ajatelleeksi noin! Pekalta ei kuule latteuksia tai itsestäänselvyyksiä.
Pekasta tulisi hieno presidentti. Hän ottaisi aidosti esiin yhteiskunnan epäkohtia, laajasti, ei pelkästään vihreille tyypillisissä kysymyksissä. Hän voisi yhdistää jakaantumassa olevaa kansaa lämpimällä, kuuntelevalla otteellaan.
Todennäköistä on, että unelmieni presidentti jää vielä unelmaksi. Mutta olen todella iloinen siitä, että olen löytänyt ihmisen, jota voin todella katsoa ylöspäin ihaillen. Olen monesti ollut pettynyt politiikkaan. Liian monille se on kenttä, jossa voi toteuttaa omaa egotrippiä. Liian usein keskitytään vain oman musta-valkoisen totuuskäsityksen eteenpäin ajamiseen, muita kuuntelematta. Pekasta olen saanut voimaa uskoa, että on myös muunlaisia toimintatapoja, ja myös niitä toteuttamalla voi päästä asemaan, jossa asioihin voi aidosti vaikuttaa.
