by Timo Juurikkalan blogi | 23.3.2015 | Blogit
Kilpailu maapallon luonnonvaroista kiihtyy, jätteiden määrä kasvaa ja raaka-aineiden hinnannousu aiheuttaa talouteen epävarmuutta. On sekä talouden että ympäristön etu, että resursseja kuten karjanlantaa käytetään tehokkaammin ja viisaammin.
Kiertotaloudessa pyritään kokonaan eroon jätteistä – toisen jäte
on toisen raaka-aine aivan kuin luonnon omassa kiertokulussa. Tuotteet
suunnitellaan korjattaviksi, uudelleen käytettäviksi ja materiaalit
kierrätettäviksi. Uusiutumattomia luonnonvaroja korvataan uusiutuvilla ja
tuotteita palveluilla. Tavaroita jaetaan omistamisen sijaan.
Ilman fosforia ei ole ruuantuotantoa. Maailman louhittavissa
olevat fosforivarat ovat kuitenkin rajalliset, ja EU-komissio onkin nimennyt
raakafosfaatin 20 kriittisen raaka-aineen listalle. Niukkuus tulee nostamaan
fosforin hintaa.
Samaan aikaan toisaalla huuhdomme pelloilta fosforia
vesistöihin rehevöittämään niitä ja avittamaan sinilevien kasvua. Eihän tässä
ole järjen häivää! Ravinteita kierrättämällä vähennettäisiin sekä
neitseellisten raaka-aineiden tarvetta että vesistökuormitusta.
Tutkijat ovat laskeneet, että Suomessa syntyvän lannan
fosfori riittäisi kattamaan viljelykasviemme fosforintarpeen kokonaan. Ongelmana on, että siellä missä lantaa syntyy,
maassa on jo paljon fosforia. Ja sinne, missä tarvetta olisi, ei lantaa ole
kannattavaa kuskata.
Niinpä kotieläinten lanta kannattaisi prosessoida
syntypaikalla nestemäiseen ja kuivajakeeseen. Tämä lisäisi tuotteiden turvallisuutta
ja puhtautta sekä helpottaisi ja halpuuttaisi (!) niiden kuljettamista sinne,
missä tarvetta on.
Nyt tarvitaankin investointeja uusien teknologioiden ja menetelmien
kehittämiseen. Lupaavia pilotteja onkin jo käynnissä. Parhaimmillaan lannasta
voidaan biokaasutuksen avulla saada myös energiaa talteen ja tuottaa
esimerkiksi biokaasua autojen polttoaineeksi.
Lantaa voidaan hyödyntää myös aivan uusilla ja yllättävillä
tavoilla. Hevosenlannasta on kuulemma löydetty proteiini, joka toimii kuten
perinteiset antibiootit mutta jolle taudinaiheuttajabakteerit eivät ole
kehittäneet vastustuskykyä.
by Timo Juurikkalan blogi | 23.3.2015 | Blogit
Kilpailu maapallon luonnonvaroista kiihtyy, jätteiden määrä kasvaa ja raaka-aineiden hinnannousu aiheuttaa talouteen epävarmuutta. On sekä talouden että ympäristön etu, että resursseja kuten karjanlantaa käytetään tehokkaammin ja viisaammin.
Kiertotaloudessa pyritään kokonaan eroon jätteistä – toisen jäte
on toisen raaka-aine aivan kuin luonnon omassa kiertokulussa. Tuotteet
suunnitellaan korjattaviksi, uudelleen käytettäviksi ja materiaalit
kierrätettäviksi. Uusiutumattomia luonnonvaroja korvataan uusiutuvilla ja
tuotteita palveluilla. Tavaroita jaetaan omistamisen sijaan.
Ilman fosforia ei ole ruuantuotantoa. Maailman louhittavissa
olevat fosforivarat ovat kuitenkin rajalliset, ja EU-komissio onkin nimennyt
raakafosfaatin 20 kriittisen raaka-aineen listalle. Niukkuus tulee nostamaan
fosforin hintaa.
Samaan aikaan toisaalla huuhdomme pelloilta fosforia
vesistöihin rehevöittämään niitä ja avittamaan sinilevien kasvua. Eihän tässä
ole järjen häivää! Ravinteita kierrättämällä vähennettäisiin sekä
neitseellisten raaka-aineiden tarvetta että vesistökuormitusta.
Tutkijat ovat laskeneet, että Suomessa syntyvän lannan
fosfori riittäisi kattamaan viljelykasviemme fosforintarpeen kokonaan. Ongelmana on, että siellä missä lantaa syntyy,
maassa on jo paljon fosforia. Ja sinne, missä tarvetta olisi, ei lantaa ole
kannattavaa kuskata.
Niinpä kotieläinten lanta kannattaisi prosessoida
syntypaikalla nestemäiseen ja kuivajakeeseen. Tämä lisäisi tuotteiden turvallisuutta
ja puhtautta sekä helpottaisi ja halpuuttaisi (!) niiden kuljettamista sinne,
missä tarvetta on.
Nyt tarvitaankin investointeja uusien teknologioiden ja menetelmien
kehittämiseen. Lupaavia pilotteja onkin jo käynnissä. Parhaimmillaan lannasta
voidaan biokaasutuksen avulla saada myös energiaa talteen ja tuottaa
esimerkiksi biokaasua autojen polttoaineeksi.
Lantaa voidaan hyödyntää myös aivan uusilla ja yllättävillä
tavoilla. Hevosenlannasta on kuulemma löydetty proteiini, joka toimii kuten
perinteiset antibiootit mutta jolle taudinaiheuttajabakteerit eivät ole
kehittäneet vastustuskykyä.
by Timo Juurikkalan blogi | 21.3.2015 | Blogit
Talouskeskustelu on ollut viime päivinä vilkasta. Sopeuttamistarpeen suuruus liikkuu esittäjästä riippuen kuudesta miljardista (valtiovarainministeriö) nollaan (vasemmistoliitto) tulevan vaalikauden aikana. Synkimmät tahot pelottelevat Kreikan tiellä; tarkoittanevat että tien päässä häämöttää Paavo Arhinmäen valinta pääministeriksi!
Vakavasti puhuen Suomen valtio on velkaantunut viimeisten
vuosien aikana kovalla vauhdilla – kuudesta kymmeneen miljardia vuodessa. Julkinen
velka yltää lähiaikoina 60 prosenttiin BKT:sta, joka on EU:n velkaantumisraja.
Tosin suuri osa Euroopan maista on velkaantunut tuntuvasti enemmän, joten 60 prosentin
ylitystä on vaikea pitää tuomiopäivän rajana. Paniikkinappulaa ei ole velkaantumisasteen
takia syytä painaa pohjaan, vaikka tilanne huonolta näyttääkin.
Velkaantumisen pysäyttäminen on vaikeaa, vaikka
suoraviivaisesti ajateltuna se ei vaadi kuin menojen vähentämistä ja tulojen
kasvattamista.
Etuuksien leikkaaminen heikentää köyhien ja pienituloisten
asemaa ja lisäksi hyydyttää kotimarkkinoita. Pienituloisten eurot menevät
kulutukseen ja pyörittävät kansantaloutta. Myös verojen korottaminen heikentää ostovoimaa
– ja meidän veroasteemme on muutenkin jo varsin korkea. Näivettämispolitiikan
seurauksena työttömyys pahenisi edelleen, mikä puolestaan syventäisi jokseenkin
kaikkia ongelmiamme.
Tällä hallituskaudella taloutta on sopeutettu
miljarditolkulla, mutta tilanne ei näytä yhtään aiempaa valoisammalta.
Erilaisia mahdollisimman vähän haitallisia säästökohteita on etsitty ja
toimeenpantu urakalla. Valtionhallinnossa on käytetty myös juustohöylää, jopa
niin paljon että luu paistaa. Esimerkkeinä voi mainita vaikka oikeusministeriön
ja ELY-keskukset.
Sen sijaan paljon rummutetut rakenteelliset uudistukset ovat
jääneet toteuttamista vaille valmiiksi. Yksi toisensa jälkeen on kupsahtanut:
kuntauudistus, sote, kuntien tehtävien karsinta, metropolihallinto, toisen
asteen koulutus, perhevapaat. Edes tietotekniikan parempi hyödyntäminen
julkisella sektorilla ei ole edennyt toteutukseen saakka. Muutosvastarinta on
toistaiseksi ollut voittava voima.
Mutta maailma on muuttunut ja Suomen ongelmat ovat niin
vakavat, että tarvitaan isoja uudistuksia. Savupiippuyhteiskunnan ratkaisuilla
ei selätetä tämän päivän haasteita.
Sote-uudistuksen pitkän tähtäimen taloudellinen merkitys on
suuri, semminkin kun väestömme ikääntyy vauhdilla. Uuden hallituskauden aluksi
uudistus on pantava nopeasti liikkeelle – nyt on hukattu jo vuosia! Ja toinen
hoputettava asia on tietotekniikan hyväksikäyttö julkisissa palveluissa.
Sähköisten palveluiden lisäämisessä on miljardiluokan säästöpotentiaali.
Julkinen sektorimme laahaa 10-20 vuotta yritysmaailman perässä.
Vihreät ovat esittäneet vajaan kahden miljardin suoria sopeutuksia
tulevalle kaudelle. Tämä ei riitä valtiontalouden alijäämän paikkaamiseen,
mutta pelkillä leikkauksilla ja veronkiristyksillä ei noidankehää katkaista. Rakenneuudistukset
sote mukaan lukien alkavat jo tuottaa tulosta hallituskauden lopulla – jos ne
pannaan ripeästi toimeen!
Kaikkein tärkein asia on kuitenkin työllisyys. Nykyinen
työttömyyden taso aiheuttaa julkiselle taloudelle massiivisen taloudellisen rasitteen,
itse asiassa koko kestävyysvajeen suuruisen. Eikä sosiaalistakaan rasitetta pidä
vähätellä.
Ensisijaista on, että työpaikkoja syntyy yrityksiin. Kun
uutta Nokiaa ei varmaankaan pulpahda esiin, on katseet käännettävä pienten ja
keskisuurten yritysten suuntaan. Niissä on suuri työllistämispotentiaali.
Työllistämisen ja työn vastaanottamisen kynnyksiä pitää alentaa, tähdätä
maltillisiin palkkaratkaisuihin ja suunnata panoksia uusille kasvualoille.
Huononäköinenkin Reetta voi havaita megatrendejä, joissa
muhii maailmanlaajuisia mahdollisuuksia. Silloin puhutaan uusiutuvasta
energiasta, biotaloudesta, hyvinvointi- ja hoivapalveluista, kiertotaloudesta,
clean techistä, luovasta taloudesta ja automaatiosta ellei peräti robotiikasta.
Nokian jäljiltä meillä on vielä huikea määrä ajantasaista osaamista.
Paras julkisen talouden tervehdyttäjä ei ole se, joka
läväyttää pöytään veretseisauttavimmat leikkauslistat. Valtakunta tarvitsee
suunnan ja näkymän tulevaisuuteen: ei Kreikan mallia, ei kurjistamista, vaan
kolmas tie kestävään nousuun.
by Timo Juurikkalan blogi | 21.3.2015 | Blogit
Talouskeskustelu on ollut viime päivinä vilkasta. Sopeuttamistarpeen suuruus liikkuu esittäjästä riippuen kuudesta miljardista (valtiovarainministeriö) nollaan (vasemmistoliitto) tulevan vaalikauden aikana. Synkimmät tahot pelottelevat Kreikan tiellä; tarkoittanevat että tien päässä häämöttää Paavo Arhinmäen valinta pääministeriksi!
Vakavasti puhuen Suomen valtio on velkaantunut viimeisten
vuosien aikana kovalla vauhdilla – kuudesta kymmeneen miljardia vuodessa. Julkinen
velka yltää lähiaikoina 60 prosenttiin BKT:sta, joka on EU:n velkaantumisraja.
Tosin suuri osa Euroopan maista on velkaantunut tuntuvasti enemmän, joten 60 prosentin
ylitystä on vaikea pitää tuomiopäivän rajana. Paniikkinappulaa ei ole velkaantumisasteen
takia syytä painaa pohjaan, vaikka tilanne huonolta näyttääkin.
Velkaantumisen pysäyttäminen on vaikeaa, vaikka
suoraviivaisesti ajateltuna se ei vaadi kuin menojen vähentämistä ja tulojen
kasvattamista.
Etuuksien leikkaaminen heikentää köyhien ja pienituloisten
asemaa ja lisäksi hyydyttää kotimarkkinoita. Pienituloisten eurot menevät
kulutukseen ja pyörittävät kansantaloutta. Myös verojen korottaminen heikentää ostovoimaa
– ja meidän veroasteemme on muutenkin jo varsin korkea. Näivettämispolitiikan
seurauksena työttömyys pahenisi edelleen, mikä puolestaan syventäisi jokseenkin
kaikkia ongelmiamme.
Tällä hallituskaudella taloutta on sopeutettu
miljarditolkulla, mutta tilanne ei näytä yhtään aiempaa valoisammalta.
Erilaisia mahdollisimman vähän haitallisia säästökohteita on etsitty ja
toimeenpantu urakalla. Valtionhallinnossa on käytetty myös juustohöylää, jopa
niin paljon että luu paistaa. Esimerkkeinä voi mainita vaikka oikeusministeriön
ja ELY-keskukset.
Sen sijaan paljon rummutetut rakenteelliset uudistukset ovat
jääneet toteuttamista vaille valmiiksi. Yksi toisensa jälkeen on kupsahtanut:
kuntauudistus, sote, kuntien tehtävien karsinta, metropolihallinto, toisen
asteen koulutus, perhevapaat. Edes tietotekniikan parempi hyödyntäminen
julkisella sektorilla ei ole edennyt toteutukseen saakka. Muutosvastarinta on
toistaiseksi ollut voittava voima.
Mutta maailma on muuttunut ja Suomen ongelmat ovat niin
vakavat, että tarvitaan isoja uudistuksia. Savupiippuyhteiskunnan ratkaisuilla
ei selätetä tämän päivän haasteita.
Sote-uudistuksen pitkän tähtäimen taloudellinen merkitys on
suuri, semminkin kun väestömme ikääntyy vauhdilla. Uuden hallituskauden aluksi
uudistus on pantava nopeasti liikkeelle – nyt on hukattu jo vuosia! Ja toinen
hoputettava asia on tietotekniikan hyväksikäyttö julkisissa palveluissa.
Sähköisten palveluiden lisäämisessä on miljardiluokan säästöpotentiaali.
Julkinen sektorimme laahaa 10-20 vuotta yritysmaailman perässä.
Vihreät ovat esittäneet vajaan kahden miljardin suoria sopeutuksia
tulevalle kaudelle. Tämä ei riitä valtiontalouden alijäämän paikkaamiseen,
mutta pelkillä leikkauksilla ja veronkiristyksillä ei noidankehää katkaista. Rakenneuudistukset
sote mukaan lukien alkavat jo tuottaa tulosta hallituskauden lopulla – jos ne
pannaan ripeästi toimeen!
Kaikkein tärkein asia on kuitenkin työllisyys. Nykyinen
työttömyyden taso aiheuttaa julkiselle taloudelle massiivisen taloudellisen rasitteen,
itse asiassa koko kestävyysvajeen suuruisen. Eikä sosiaalistakaan rasitetta pidä
vähätellä.
Ensisijaista on, että työpaikkoja syntyy yrityksiin. Kun
uutta Nokiaa ei varmaankaan pulpahda esiin, on katseet käännettävä pienten ja
keskisuurten yritysten suuntaan. Niissä on suuri työllistämispotentiaali.
Työllistämisen ja työn vastaanottamisen kynnyksiä pitää alentaa, tähdätä
maltillisiin palkkaratkaisuihin ja suunnata panoksia uusille kasvualoille.
Huononäköinenkin Reetta voi havaita megatrendejä, joissa
muhii maailmanlaajuisia mahdollisuuksia. Silloin puhutaan uusiutuvasta
energiasta, biotaloudesta, hyvinvointi- ja hoivapalveluista, kiertotaloudesta,
clean techistä, luovasta taloudesta ja automaatiosta ellei peräti robotiikasta.
Nokian jäljiltä meillä on vielä huikea määrä ajantasaista osaamista.
Paras julkisen talouden tervehdyttäjä ei ole se, joka
läväyttää pöytään veretseisauttavimmat leikkauslistat. Valtakunta tarvitsee
suunnan ja näkymän tulevaisuuteen: ei Kreikan mallia, ei kurjistamista, vaan
kolmas tie kestävään nousuun.
by Timo Juurikkalan blogi | 14.3.2015 | Blogit
Hallituksen loppukiri on ollut murheellista seurattavaa: monen lakihankkeen kanssa on kompuroitu ja sählätty. Kiusanteko ja kostonkierre ovat leimanneet istuntokauden viimeisiä päiviä, mikä ei anna kansalaisiin päin hyvää kuvaa demokratian toimivuudesta. Homma on lähtenyt pääministeri Stubbin lapasesta.
Loppumetreillä kaatuneiden hallituksen esitysten lista on
pitkä: toisen asteen koulutuksen rakenne ja rahoitus, ILO169-sopimus, opintotuki,
Pisara, metropoli, sote. Oma erikoisuutensa oli vielä kansanedustaja Kari
Rajamäen soolo paperittomien terveydenhuoltolain kaatamiseksi. Likainen temppu
onnistui, kun hallitus oli huolimaton eikä varmistanut eduskuntakäsittelyn läpivientiä.
Puhtain paperein tästä ei selviä myöskään eduskunnan puhemiehistö.
Stubbin hallituksen piti olla toimeenpanohallitus. On
kansakunnan kannalta vakava asia, että hallituksen saldo jää heiveröiseksi. Maa tarvitsee osaavaa johtamista ja
määrätietoisia päätöksiä.
Hallituksen yhteistyötä on leimannut luottamuksen puute.
Kysymys on osin vaalien lähestymisen synnyttämästä hermoilusta, mutta oma
merkityksensä on varmaan myös pääministeri Stubbin ja valtiovarainministeri
Rinteen henkilökemialla. Miehet ovat vähän eri puusta veistettyjä.
Monipuoluehallituksen toimintakyky on kiinni yhteisesti
sovituista pelisäännöistä ja niiden noudattamisesta. Nyt näyttää, että säännöt
ovat epäselvät – eikä niitäkään enää noudateta. Kansan silmissä loppupäivien
hullunmylly näyttäytyy lähinnä sähläämisenä ellei peräti onnettomana tunarointina.
On surullista, että juuri vaalien alla koko demokraattisen
järjestelmämme toimivuus näyttää näin huonolta. Kansalaisten luottamus hallituksen
ja eduskunnan toimintaan rapautuu.
Tämä on vakava paikka uudelle eduskunnalle ja hallitukselle.
Toivon mukaan näistä kokemuksista osataan ottaa opiksi, kun uusi hallitus
muodostetaan ja pelisäännöistä sovitaan. Viime päivien ja viikkojen tyylisellä
touhulla Suomen ongelmia ei saada korjaantumaan.
