mennessä Timo Juurikkalan blogi | 21.2.2013 | Blogit
Koulujen työrauhaongelmat ovat puhuttaneet julkisuudessa jo pitkään. Nyt opetusministeri Jukka Gustafsson (sd) on laittanut lausunnoille perusopetuslain muutoksen eli esitykset koulujen työrauhan vahvistamisesta. Uudistukselle annettu liikanimi ”kuripaketti” antaa kovin puutteellisen kuvan kokonaisuudesta.
On selvää, ettei nykykoulujen työrauhaongelmia pystytä ratkaisemaan vain kuria koventamalla. Työrauha rakentuu monille eri tekijöille, joista koulun yhteisöllisyys on yksi keskeisimpiä.
Lakiesityksessä oppilaiden ja huoltajien osallisuutta koulun toimintaan vahvistetaan. Oppilaskunnat tulevat pakollisiksi kaikissa peruskouluissa, ja niiden tehtävänä on muun muassa osallistua järjestyssääntöjen ja opetussuunnitelman tekemiseen.
Tällä tavoin oppilaat, koulun tärkeimmät työntekijät, pääsevät nykyistä enemmän osallisiksi itseään koskeviin päätöksiin. Tämä on hyvin tervetullutta osallisuuden vahvistamista, joka tulee parantamaan kouluviihtyvyyttä ja sitä kautta myös työrauhaa sekä oppimistuloksia. Koulujen täytyy jatkossa myös osana arviointia selvittää oppilaiden, huoltajien ja henkilöstön näkemyksiä koulun toiminnasta.
Opettajat ovat toivoneet selkeyttä kurinpidon reunaehtoihin ja sitä kautta auktoriteetin vahvistamista. Kenties tärkein asia tällä saralla on, että opettajalle ja rehtorille on tulossa oikeus poistaa oppilaalta vaarallinen tai häiritsevä esine, tarvittaessa jopa voimakeinoin. Uhkatilanteissa opettajat ovat toki teräaseita ja vastaavia poistaneet tähänkin mennessä, mutta nyt asiaan saadaan selvät säädökset.
Nämä ovat vaikeita asioita, koska lapsen ja nuoren intimiteetti ja yksilönsuoja ovat tärkeitä arvoja. Uudistuksen jälkeenkään opettajalla ei ole noin vain oikeutta käydä penkomaan oppilaan reppua, vaan edellytyksenä on välttämätön tarve turvallisuuden tai opiskelurauhan varmistamiseksi. Säädökset on laadittu huolellisesti niin, että sekä oppilaan oikeusturva että turvallisuus voidaan taata.
Jälki-istuntojen osalta tehdään mahdolliseksi myös tehtävien teettäminen, jos ne liittyvät rangaistavaan tekoon ja ovat muuten sopivia. Lisäksi oppilas voidaan velvoittaa siivoamaan aiheuttamansa sotku. Nämä ovat terveen talonpoikaisjärjen mukaisia muutoksia.
Koulun velvollisuus puuttua koulumatkoilla tapahtuviin rikkeisiin ja kiusaamiseen vahvistuu, mutta tältä osin näyttää jäävän aimo annos tulkinnanvaraisuutta: miten koulun puuttumisvelvoite käytännössä rajataan, kun koulumatkat kuitenkin ovat vapaa-aikaa?
Perusopetuslakiin on tulossa myös kasvatuskeskustelu, jossa työrauhaongelmia käsitellään kolmikantaisesti: oppilas, huoltaja ja koulu. Tällaisia on monissa kouluissa jo käytettykin hyvällä menestyksellä, mutta keskustelun kirjaaminen lakiin varmasti lisää sen käyttöä. Kasvatuskeskustelun virallistaminen vahvistaa sen asemaa, mikä ehkäisee ennalta ongelmien kriisiytymistä.
Opettajilla on aihetta olla tyytyväisiä uudistukseen: tällä kertaa kentän ääntä on kuultu.
Kaikkiaan koulujen työrauhan vahvistamista koskeva uudistus on tasapainoinen paketti, jossa pääpaino on koulujen yhteisöllisyyden lisäämisessä ja kurinpidon reunaehtojen selkeyttämisessä. Molemmat ulottuvuudet ovat tärkeitä.
mennessä Timo Juurikkalan blogi | 21.2.2013 | Blogit
Koulujen työrauhaongelmat ovat puhuttaneet julkisuudessa jo pitkään. Nyt opetusministeri Jukka Gustafsson (sd) on laittanut lausunnoille perusopetuslain muutoksen eli esitykset koulujen työrauhan vahvistamisesta. Uudistukselle annettu liikanimi ”kuripaketti” antaa kovin puutteellisen kuvan kokonaisuudesta.
On selvää, ettei nykykoulujen työrauhaongelmia pystytä ratkaisemaan vain kuria koventamalla. Työrauha rakentuu monille eri tekijöille, joista koulun yhteisöllisyys on yksi keskeisimpiä.
Lakiesityksessä oppilaiden ja huoltajien osallisuutta koulun toimintaan vahvistetaan. Oppilaskunnat tulevat pakollisiksi kaikissa peruskouluissa, ja niiden tehtävänä on muun muassa osallistua järjestyssääntöjen ja opetussuunnitelman tekemiseen.
Tällä tavoin oppilaat, koulun tärkeimmät työntekijät, pääsevät nykyistä enemmän osallisiksi itseään koskeviin päätöksiin. Tämä on hyvin tervetullutta osallisuuden vahvistamista, joka tulee parantamaan kouluviihtyvyyttä ja sitä kautta myös työrauhaa sekä oppimistuloksia. Koulujen täytyy jatkossa myös osana arviointia selvittää oppilaiden, huoltajien ja henkilöstön näkemyksiä koulun toiminnasta.
Opettajat ovat toivoneet selkeyttä kurinpidon reunaehtoihin ja sitä kautta auktoriteetin vahvistamista. Kenties tärkein asia tällä saralla on, että opettajalle ja rehtorille on tulossa oikeus poistaa oppilaalta vaarallinen tai häiritsevä esine, tarvittaessa jopa voimakeinoin. Uhkatilanteissa opettajat ovat toki teräaseita ja vastaavia poistaneet tähänkin mennessä, mutta nyt asiaan saadaan selvät säädökset.
Nämä ovat vaikeita asioita, koska lapsen ja nuoren intimiteetti ja yksilönsuoja ovat tärkeitä arvoja. Uudistuksen jälkeenkään opettajalla ei ole noin vain oikeutta käydä penkomaan oppilaan reppua, vaan edellytyksenä on välttämätön tarve turvallisuuden tai opiskelurauhan varmistamiseksi. Säädökset on laadittu huolellisesti niin, että sekä oppilaan oikeusturva että turvallisuus voidaan taata.
Jälki-istuntojen osalta tehdään mahdolliseksi myös tehtävien teettäminen, jos ne liittyvät rangaistavaan tekoon ja ovat muuten sopivia. Lisäksi oppilas voidaan velvoittaa siivoamaan aiheuttamansa sotku. Nämä ovat terveen talonpoikaisjärjen mukaisia muutoksia.
Koulun velvollisuus puuttua koulumatkoilla tapahtuviin rikkeisiin ja kiusaamiseen vahvistuu, mutta tältä osin näyttää jäävän aimo annos tulkinnanvaraisuutta: miten koulun puuttumisvelvoite käytännössä rajataan, kun koulumatkat kuitenkin ovat vapaa-aikaa?
Perusopetuslakiin on tulossa myös kasvatuskeskustelu, jossa työrauhaongelmia käsitellään kolmikantaisesti: oppilas, huoltaja ja koulu. Tällaisia on monissa kouluissa jo käytettykin hyvällä menestyksellä, mutta keskustelun kirjaaminen lakiin varmasti lisää sen käyttöä. Kasvatuskeskustelun virallistaminen vahvistaa sen asemaa, mikä ehkäisee ennalta ongelmien kriisiytymistä.
Opettajilla on aihetta olla tyytyväisiä uudistukseen: tällä kertaa kentän ääntä on kuultu.
Kaikkiaan koulujen työrauhan vahvistamista koskeva uudistus on tasapainoinen paketti, jossa pääpaino on koulujen yhteisöllisyyden lisäämisessä ja kurinpidon reunaehtojen selkeyttämisessä. Molemmat ulottuvuudet ovat tärkeitä.
mennessä Timo Juurikkalan blogi | 21.2.2013 | Blogit
Koulujen työrauhaongelmat ovat puhuttaneet julkisuudessa jo pitkään. Nyt opetusministeri Jukka Gustafsson (sd) on laittanut lausunnoille perusopetuslain muutoksen eli esitykset koulujen työrauhan vahvistamisesta. Uudistukselle annettu liikanimi ”kuripaketti” antaa kovin puutteellisen kuvan kokonaisuudesta.
On selvää, ettei nykykoulujen työrauhaongelmia pystytä ratkaisemaan vain kuria koventamalla. Työrauha rakentuu monille eri tekijöille, joista koulun yhteisöllisyys on yksi keskeisimpiä.
Lakiesityksessä oppilaiden ja huoltajien osallisuutta koulun toimintaan vahvistetaan. Oppilaskunnat tulevat pakollisiksi kaikissa peruskouluissa, ja niiden tehtävänä on muun muassa osallistua järjestyssääntöjen ja opetussuunnitelman tekemiseen.
Tällä tavoin oppilaat, koulun tärkeimmät työntekijät, pääsevät nykyistä enemmän osallisiksi itseään koskeviin päätöksiin. Tämä on hyvin tervetullutta osallisuuden vahvistamista, joka tulee parantamaan kouluviihtyvyyttä ja sitä kautta myös työrauhaa sekä oppimistuloksia. Koulujen täytyy jatkossa myös osana arviointia selvittää oppilaiden, huoltajien ja henkilöstön näkemyksiä koulun toiminnasta.
Opettajat ovat toivoneet selkeyttä kurinpidon reunaehtoihin ja sitä kautta auktoriteetin vahvistamista. Kenties tärkein asia tällä saralla on, että opettajalle ja rehtorille on tulossa oikeus poistaa oppilaalta vaarallinen tai häiritsevä esine, tarvittaessa jopa voimakeinoin. Uhkatilanteissa opettajat ovat toki teräaseita ja vastaavia poistaneet tähänkin mennessä, mutta nyt asiaan saadaan selvät säädökset.
Nämä ovat vaikeita asioita, koska lapsen ja nuoren intimiteetti ja yksilönsuoja ovat tärkeitä arvoja. Uudistuksen jälkeenkään opettajalla ei ole noin vain oikeutta käydä penkomaan oppilaan reppua, vaan edellytyksenä on välttämätön tarve turvallisuuden tai opiskelurauhan varmistamiseksi. Säädökset on laadittu huolellisesti niin, että sekä oppilaan oikeusturva että turvallisuus voidaan taata.
Jälki-istuntojen osalta tehdään mahdolliseksi myös tehtävien teettäminen, jos ne liittyvät rangaistavaan tekoon ja ovat muuten sopivia. Lisäksi oppilas voidaan velvoittaa siivoamaan aiheuttamansa sotku. Nämä ovat terveen talonpoikaisjärjen mukaisia muutoksia.
Koulun velvollisuus puuttua koulumatkoilla tapahtuviin rikkeisiin ja kiusaamiseen vahvistuu, mutta tältä osin näyttää jäävän aimo annos tulkinnanvaraisuutta: miten koulun puuttumisvelvoite käytännössä rajataan, kun koulumatkat kuitenkin ovat vapaa-aikaa?
Perusopetuslakiin on tulossa myös kasvatuskeskustelu, jossa työrauhaongelmia käsitellään kolmikantaisesti: oppilas, huoltaja ja koulu. Tällaisia on monissa kouluissa jo käytettykin hyvällä menestyksellä, mutta keskustelun kirjaaminen lakiin varmasti lisää sen käyttöä. Kasvatuskeskustelun virallistaminen vahvistaa sen asemaa, mikä ehkäisee ennalta ongelmien kriisiytymistä.
Opettajilla on aihetta olla tyytyväisiä uudistukseen: tällä kertaa kentän ääntä on kuultu.
Kaikkiaan koulujen työrauhan vahvistamista koskeva uudistus on tasapainoinen paketti, jossa pääpaino on koulujen yhteisöllisyyden lisäämisessä ja kurinpidon reunaehtojen selkeyttämisessä. Molemmat ulottuvuudet ovat tärkeitä.
mennessä Timo Juurikkalan blogi | 21.2.2013 | Blogit
Koulujen työrauhaongelmat ovat puhuttaneet julkisuudessa jo pitkään. Nyt opetusministeri Jukka Gustafsson (sd) on laittanut lausunnoille perusopetuslain muutoksen eli esitykset koulujen työrauhan vahvistamisesta. Uudistukselle annettu liikanimi ”kuripaketti” antaa kovin puutteellisen kuvan kokonaisuudesta.
On selvää, ettei nykykoulujen työrauhaongelmia pystytä ratkaisemaan vain kuria koventamalla. Työrauha rakentuu monille eri tekijöille, joista koulun yhteisöllisyys on yksi keskeisimpiä.
Lakiesityksessä oppilaiden ja huoltajien osallisuutta koulun toimintaan vahvistetaan. Oppilaskunnat tulevat pakollisiksi kaikissa peruskouluissa, ja niiden tehtävänä on muun muassa osallistua järjestyssääntöjen ja opetussuunnitelman tekemiseen.
Tällä tavoin oppilaat, koulun tärkeimmät työntekijät, pääsevät nykyistä enemmän osallisiksi itseään koskeviin päätöksiin. Tämä on hyvin tervetullutta osallisuuden vahvistamista, joka tulee parantamaan kouluviihtyvyyttä ja sitä kautta myös työrauhaa sekä oppimistuloksia. Koulujen täytyy jatkossa myös osana arviointia selvittää oppilaiden, huoltajien ja henkilöstön näkemyksiä koulun toiminnasta.
Opettajat ovat toivoneet selkeyttä kurinpidon reunaehtoihin ja sitä kautta auktoriteetin vahvistamista. Kenties tärkein asia tällä saralla on, että opettajalle ja rehtorille on tulossa oikeus poistaa oppilaalta vaarallinen tai häiritsevä esine, tarvittaessa jopa voimakeinoin. Uhkatilanteissa opettajat ovat toki teräaseita ja vastaavia poistaneet tähänkin mennessä, mutta nyt asiaan saadaan selvät säädökset.
Nämä ovat vaikeita asioita, koska lapsen ja nuoren intimiteetti ja yksilönsuoja ovat tärkeitä arvoja. Uudistuksen jälkeenkään opettajalla ei ole noin vain oikeutta käydä penkomaan oppilaan reppua, vaan edellytyksenä on välttämätön tarve turvallisuuden tai opiskelurauhan varmistamiseksi. Säädökset on laadittu huolellisesti niin, että sekä oppilaan oikeusturva että turvallisuus voidaan taata.
Jälki-istuntojen osalta tehdään mahdolliseksi myös tehtävien teettäminen, jos ne liittyvät rangaistavaan tekoon ja ovat muuten sopivia. Lisäksi oppilas voidaan velvoittaa siivoamaan aiheuttamansa sotku. Nämä ovat terveen talonpoikaisjärjen mukaisia muutoksia.
Koulun velvollisuus puuttua koulumatkoilla tapahtuviin rikkeisiin ja kiusaamiseen vahvistuu, mutta tältä osin näyttää jäävän aimo annos tulkinnanvaraisuutta: miten koulun puuttumisvelvoite käytännössä rajataan, kun koulumatkat kuitenkin ovat vapaa-aikaa?
Perusopetuslakiin on tulossa myös kasvatuskeskustelu, jossa työrauhaongelmia käsitellään kolmikantaisesti: oppilas, huoltaja ja koulu. Tällaisia on monissa kouluissa jo käytettykin hyvällä menestyksellä, mutta keskustelun kirjaaminen lakiin varmasti lisää sen käyttöä. Kasvatuskeskustelun virallistaminen vahvistaa sen asemaa, mikä ehkäisee ennalta ongelmien kriisiytymistä.
Opettajilla on aihetta olla tyytyväisiä uudistukseen: tällä kertaa kentän ääntä on kuultu.
Kaikkiaan koulujen työrauhan vahvistamista koskeva uudistus on tasapainoinen paketti, jossa pääpaino on koulujen yhteisöllisyyden lisäämisessä ja kurinpidon reunaehtojen selkeyttämisessä. Molemmat ulottuvuudet ovat tärkeitä.
mennessä Timo Juurikkalan blogi | 21.2.2013 | Blogit
Koulujen työrauhaongelmat ovat puhuttaneet julkisuudessa jo pitkään. Nyt opetusministeri Jukka Gustafsson (sd) on laittanut lausunnoille perusopetuslain muutoksen eli esitykset koulujen työrauhan vahvistamisesta. Uudistukselle annettu liikanimi ”kuripaketti” antaa kovin puutteellisen kuvan kokonaisuudesta.
On selvää, ettei nykykoulujen työrauhaongelmia pystytä ratkaisemaan vain kuria koventamalla. Työrauha rakentuu monille eri tekijöille, joista koulun yhteisöllisyys on yksi keskeisimpiä.
Lakiesityksessä oppilaiden ja huoltajien osallisuutta koulun toimintaan vahvistetaan. Oppilaskunnat tulevat pakollisiksi kaikissa peruskouluissa, ja niiden tehtävänä on muun muassa osallistua järjestyssääntöjen ja opetussuunnitelman tekemiseen.
Tällä tavoin oppilaat, koulun tärkeimmät työntekijät, pääsevät nykyistä enemmän osallisiksi itseään koskeviin päätöksiin. Tämä on hyvin tervetullutta osallisuuden vahvistamista, joka tulee parantamaan kouluviihtyvyyttä ja sitä kautta myös työrauhaa sekä oppimistuloksia. Koulujen täytyy jatkossa myös osana arviointia selvittää oppilaiden, huoltajien ja henkilöstön näkemyksiä koulun toiminnasta.
Opettajat ovat toivoneet selkeyttä kurinpidon reunaehtoihin ja sitä kautta auktoriteetin vahvistamista. Kenties tärkein asia tällä saralla on, että opettajalle ja rehtorille on tulossa oikeus poistaa oppilaalta vaarallinen tai häiritsevä esine, tarvittaessa jopa voimakeinoin. Uhkatilanteissa opettajat ovat toki teräaseita ja vastaavia poistaneet tähänkin mennessä, mutta nyt asiaan saadaan selvät säädökset.
Nämä ovat vaikeita asioita, koska lapsen ja nuoren intimiteetti ja yksilönsuoja ovat tärkeitä arvoja. Uudistuksen jälkeenkään opettajalla ei ole noin vain oikeutta käydä penkomaan oppilaan reppua, vaan edellytyksenä on välttämätön tarve turvallisuuden tai opiskelurauhan varmistamiseksi. Säädökset on laadittu huolellisesti niin, että sekä oppilaan oikeusturva että turvallisuus voidaan taata.
Jälki-istuntojen osalta tehdään mahdolliseksi myös tehtävien teettäminen, jos ne liittyvät rangaistavaan tekoon ja ovat muuten sopivia. Lisäksi oppilas voidaan velvoittaa siivoamaan aiheuttamansa sotku. Nämä ovat terveen talonpoikaisjärjen mukaisia muutoksia.
Koulun velvollisuus puuttua koulumatkoilla tapahtuviin rikkeisiin ja kiusaamiseen vahvistuu, mutta tältä osin näyttää jäävän aimo annos tulkinnanvaraisuutta: miten koulun puuttumisvelvoite käytännössä rajataan, kun koulumatkat kuitenkin ovat vapaa-aikaa?
Perusopetuslakiin on tulossa myös kasvatuskeskustelu, jossa työrauhaongelmia käsitellään kolmikantaisesti: oppilas, huoltaja ja koulu. Tällaisia on monissa kouluissa jo käytettykin hyvällä menestyksellä, mutta keskustelun kirjaaminen lakiin varmasti lisää sen käyttöä. Kasvatuskeskustelun virallistaminen vahvistaa sen asemaa, mikä ehkäisee ennalta ongelmien kriisiytymistä.
Opettajilla on aihetta olla tyytyväisiä uudistukseen: tällä kertaa kentän ääntä on kuultu.
Kaikkiaan koulujen työrauhan vahvistamista koskeva uudistus on tasapainoinen paketti, jossa pääpaino on koulujen yhteisöllisyyden lisäämisessä ja kurinpidon reunaehtojen selkeyttämisessä. Molemmat ulottuvuudet ovat tärkeitä.
mennessä Timo Juurikkalan blogi | 21.2.2013 | Blogit
Koulujen työrauhaongelmat ovat puhuttaneet julkisuudessa jo pitkään. Nyt opetusministeri Jukka Gustafsson (sd) on laittanut lausunnoille perusopetuslain muutoksen eli esitykset koulujen työrauhan vahvistamisesta. Uudistukselle annettu liikanimi ”kuripaketti” antaa kovin puutteellisen kuvan kokonaisuudesta.
On selvää, ettei nykykoulujen työrauhaongelmia pystytä ratkaisemaan vain kuria koventamalla. Työrauha rakentuu monille eri tekijöille, joista koulun yhteisöllisyys on yksi keskeisimpiä.
Lakiesityksessä oppilaiden ja huoltajien osallisuutta koulun toimintaan vahvistetaan. Oppilaskunnat tulevat pakollisiksi kaikissa peruskouluissa, ja niiden tehtävänä on muun muassa osallistua järjestyssääntöjen ja opetussuunnitelman tekemiseen.
Tällä tavoin oppilaat, koulun tärkeimmät työntekijät, pääsevät nykyistä enemmän osallisiksi itseään koskeviin päätöksiin. Tämä on hyvin tervetullutta osallisuuden vahvistamista, joka tulee parantamaan kouluviihtyvyyttä ja sitä kautta myös työrauhaa sekä oppimistuloksia. Koulujen täytyy jatkossa myös osana arviointia selvittää oppilaiden, huoltajien ja henkilöstön näkemyksiä koulun toiminnasta.
Opettajat ovat toivoneet selkeyttä kurinpidon reunaehtoihin ja sitä kautta auktoriteetin vahvistamista. Kenties tärkein asia tällä saralla on, että opettajalle ja rehtorille on tulossa oikeus poistaa oppilaalta vaarallinen tai häiritsevä esine, tarvittaessa jopa voimakeinoin. Uhkatilanteissa opettajat ovat toki teräaseita ja vastaavia poistaneet tähänkin mennessä, mutta nyt asiaan saadaan selvät säädökset.
Nämä ovat vaikeita asioita, koska lapsen ja nuoren intimiteetti ja yksilönsuoja ovat tärkeitä arvoja. Uudistuksen jälkeenkään opettajalla ei ole noin vain oikeutta käydä penkomaan oppilaan reppua, vaan edellytyksenä on välttämätön tarve turvallisuuden tai opiskelurauhan varmistamiseksi. Säädökset on laadittu huolellisesti niin, että sekä oppilaan oikeusturva että turvallisuus voidaan taata.
Jälki-istuntojen osalta tehdään mahdolliseksi myös tehtävien teettäminen, jos ne liittyvät rangaistavaan tekoon ja ovat muuten sopivia. Lisäksi oppilas voidaan velvoittaa siivoamaan aiheuttamansa sotku. Nämä ovat terveen talonpoikaisjärjen mukaisia muutoksia.
Koulun velvollisuus puuttua koulumatkoilla tapahtuviin rikkeisiin ja kiusaamiseen vahvistuu, mutta tältä osin näyttää jäävän aimo annos tulkinnanvaraisuutta: miten koulun puuttumisvelvoite käytännössä rajataan, kun koulumatkat kuitenkin ovat vapaa-aikaa?
Perusopetuslakiin on tulossa myös kasvatuskeskustelu, jossa työrauhaongelmia käsitellään kolmikantaisesti: oppilas, huoltaja ja koulu. Tällaisia on monissa kouluissa jo käytettykin hyvällä menestyksellä, mutta keskustelun kirjaaminen lakiin varmasti lisää sen käyttöä. Kasvatuskeskustelun virallistaminen vahvistaa sen asemaa, mikä ehkäisee ennalta ongelmien kriisiytymistä.
Opettajilla on aihetta olla tyytyväisiä uudistukseen: tällä kertaa kentän ääntä on kuultu.
Kaikkiaan koulujen työrauhan vahvistamista koskeva uudistus on tasapainoinen paketti, jossa pääpaino on koulujen yhteisöllisyyden lisäämisessä ja kurinpidon reunaehtojen selkeyttämisessä. Molemmat ulottuvuudet ovat tärkeitä.
mennessä tuomas | 19.2.2013 | Tiedotteet |
Vantaan vihreät kannattavat vaaleilla valittavaa metropolivaltuustoa ja vahvaa metropolihallintoa. Metropolihallinnon tärkein tehtävä on jakaa sosiaalista vastuuta seudun sisällä. Vahva metropolihallinto ohjaa rakentamista ja palvelujen järjestämistä siten, että...
mennessä tuomas | 19.2.2013 | Tiedotteet |
Vantaan kaupunginhallitus päätti 28.1. kokouksessaan, että koulujen johtokunnat lakkautetaan ja vanhempainyhdistysten ja muiden epävirallisten foorumeiden roolia vahvistetaan. Vihreät olisi ollut koulujen johtokuntien säilyttämisen kannalla ja esittivät, että asia...
mennessä Timo Juurikkalan blogi | 17.2.2013 | Blogit
Asuntopolitiikka on monimutkaista. Etenkin pääkaupunkiseudulla tilanne on murheellinen: hinnat ovat korkealla ja edelleen nousemassa, vuokra-asuntojonot pitkiä ja uustuotanto laahaa kaukana tavoitteiden jäljessä. Asuntotilanne on myös työvoiman kannalta ongelma – varsinkin pienipalkkaisille aloille on vaikea saada työntekijöitä, koska heillä ei ole varaa asua pääkaupunkiseudulla.
Maan hallitus on asuntoministeri Krista Kiurun (sd) johdolla vihdoin tarttumassa asiaan. Tehokkaat toimet ovatkin tarpeen.
Asuntotuotanto on jo pitkään jäänyt jälkeen tavoitteista. Erityisenä ongelmana ovat kohtuuhintaiset eli käytännössä tuetut vuokra-asunnot. Pääkaupunkiseudulla uusia ARA-vuokra-asuntoja käynnistyi viime vuonna vain 340 kappaletta ja kolmena sitä edellisenä vuotena määrä oli reilu 1 000 per vuosi, mikä sekin on alle puolet tarvittavasta tahdista.
Yleishyödylliset rakennuttajat kuten VVO ja Sato ovat luopuneet kokonaan ARA-tuotannosta, eivätkä kunnalliset yhtiöt ole kyenneet paikkaamaan tilannetta. Kannusteet eivät toimi. Tuetun vuokra-asuntotuotannon kasvu lisäisi asuntojen tarjontaa, mikä kaiken järjen mukaan vaikuttaisi yleisestikin asumisen hintaan nousupaineita hillitsevästi.
Korkotuki on päälaellaan: tavalliset markkinakorot ovat selvästi ARA-”tuettuja” korkoja alhaisempia. Niinpä ARA tulouttaakin valtion kassaan pitkälti yli sata miljoonaa euroa vuosittain. Sosiaalisesti tuettujen asuntojen asukkaat rahoittavat valtiota korkeiden vuokrien kautta!
Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen ARAn perimmäinen tarkoitus on auttaa vähävaraisten ja pienipalkkaisten ihmisten kohtuuhintaista asumista. Markkinatalous toimii asuntoasioissa huonosti, ja siksi tarvitaan julkisen sektorin panosta. ARAn tukimuotoja on syytä uudistaa ripeästi; yksi harkitsemisen arvoinen ehdotus on, että luovutusrajoituksia lyhennettäisiin nykyisestä 40 vuodesta.
Takavuosina asuntotuotannon vauhdittamiseksi on kokeiltu erilasia keinoja kuten ns. välimallia, jossa luovutusrajoitukset olivat vain viiden vuoden mittaisia sekä käynnistysavustusta, joka oli suoraa rahallista tukea. Molemmat konstit synnyttivät asuntotuotantoa – mutta kumpikin lääke käy kalliiksi valtiolle.
Mutta on asuntopolitiikassa muitakin ongelmia. Pääkaupunkiseudulla maan hinta on korkea ja tonttitarjonta riittämätöntä. Kuntien on terästettävä maapolitiikkaansa ja vauhditettava kaavoitusta. Valtio omistaa asuntotuotantoon soveltuvaa maata, joka pitäisi luovuttaa asuntotuotantoon huokeilla hinnoilla.
Asuntojen hintaan voidaan vaikuttaa myös purkamalla sääntelyä. Esteettömyydestä ei pidä tinkiä, mutta kaupunkialueilla esimerkiksi autopaikkanormeja voidaan väljentää. Ja autopaikkojen kustannukset on erotettava asuntojen hinnoista, jotta autottomat eivät joudu maksumiehiksi itselleen tarpeettomista parkkiruuduista.
Asuntopolitiikassa tärkeää on alueellisen eriytymisen eli segregaation torjunta. Sosiaalisen sekoittamisen periaatteesta on pidettävä kiinni, eikä sosiaalisesti tuettuja vuokra-asuntoja saa keskittää alueellisesti. Jos ja kun sosiaalisesti tuettuun vuokra-asuntotuotantoon saadaan vauhtia, tästä on kannettava erityistä huolta.
Hallituksen ja ministeri Kiurun asuntopolitiikkapakettiin on syytä ladata paljon odotuksia.
mennessä Timo Juurikkalan blogi | 17.2.2013 | Blogit
Asuntopolitiikka on monimutkaista. Etenkin pääkaupunkiseudulla tilanne on murheellinen: hinnat ovat korkealla ja edelleen nousemassa, vuokra-asuntojonot pitkiä ja uustuotanto laahaa kaukana tavoitteiden jäljessä. Asuntotilanne on myös työvoiman kannalta ongelma – varsinkin pienipalkkaisille aloille on vaikea saada työntekijöitä, koska heillä ei ole varaa asua pääkaupunkiseudulla.
Maan hallitus on asuntoministeri Krista Kiurun (sd) johdolla vihdoin tarttumassa asiaan. Tehokkaat toimet ovatkin tarpeen.
Asuntotuotanto on jo pitkään jäänyt jälkeen tavoitteista. Erityisenä ongelmana ovat kohtuuhintaiset eli käytännössä tuetut vuokra-asunnot. Pääkaupunkiseudulla uusia ARA-vuokra-asuntoja käynnistyi viime vuonna vain 340 kappaletta ja kolmena sitä edellisenä vuotena määrä oli reilu 1 000 per vuosi, mikä sekin on alle puolet tarvittavasta tahdista.
Yleishyödylliset rakennuttajat kuten VVO ja Sato ovat luopuneet kokonaan ARA-tuotannosta, eivätkä kunnalliset yhtiöt ole kyenneet paikkaamaan tilannetta. Kannusteet eivät toimi. Tuetun vuokra-asuntotuotannon kasvu lisäisi asuntojen tarjontaa, mikä kaiken järjen mukaan vaikuttaisi yleisestikin asumisen hintaan nousupaineita hillitsevästi.
Korkotuki on päälaellaan: tavalliset markkinakorot ovat selvästi ARA-”tuettuja” korkoja alhaisempia. Niinpä ARA tulouttaakin valtion kassaan pitkälti yli sata miljoonaa euroa vuosittain. Sosiaalisesti tuettujen asuntojen asukkaat rahoittavat valtiota korkeiden vuokrien kautta!
Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen ARAn perimmäinen tarkoitus on auttaa vähävaraisten ja pienipalkkaisten ihmisten kohtuuhintaista asumista. Markkinatalous toimii asuntoasioissa huonosti, ja siksi tarvitaan julkisen sektorin panosta. ARAn tukimuotoja on syytä uudistaa ripeästi; yksi harkitsemisen arvoinen ehdotus on, että luovutusrajoituksia lyhennettäisiin nykyisestä 40 vuodesta.
Takavuosina asuntotuotannon vauhdittamiseksi on kokeiltu erilasia keinoja kuten ns. välimallia, jossa luovutusrajoitukset olivat vain viiden vuoden mittaisia sekä käynnistysavustusta, joka oli suoraa rahallista tukea. Molemmat konstit synnyttivät asuntotuotantoa – mutta kumpikin lääke käy kalliiksi valtiolle.
Mutta on asuntopolitiikassa muitakin ongelmia. Pääkaupunkiseudulla maan hinta on korkea ja tonttitarjonta riittämätöntä. Kuntien on terästettävä maapolitiikkaansa ja vauhditettava kaavoitusta. Valtio omistaa asuntotuotantoon soveltuvaa maata, joka pitäisi luovuttaa asuntotuotantoon huokeilla hinnoilla.
Asuntojen hintaan voidaan vaikuttaa myös purkamalla sääntelyä. Esteettömyydestä ei pidä tinkiä, mutta kaupunkialueilla esimerkiksi autopaikkanormeja voidaan väljentää. Ja autopaikkojen kustannukset on erotettava asuntojen hinnoista, jotta autottomat eivät joudu maksumiehiksi itselleen tarpeettomista parkkiruuduista.
Asuntopolitiikassa tärkeää on alueellisen eriytymisen eli segregaation torjunta. Sosiaalisen sekoittamisen periaatteesta on pidettävä kiinni, eikä sosiaalisesti tuettuja vuokra-asuntoja saa keskittää alueellisesti. Jos ja kun sosiaalisesti tuettuun vuokra-asuntotuotantoon saadaan vauhtia, tästä on kannettava erityistä huolta.
Hallituksen ja ministeri Kiurun asuntopolitiikkapakettiin on syytä ladata paljon odotuksia.
